Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Varoitus: intuitiota!

Kotihoitajien liverrystä aamulla odotellessa, pysähtyneessä maailmassa, on "intuitiivisella suomalaisella mielellä" aikaa "integroida heikkoja signaaleita" (edellisiin aiheisiin viitataksemme). Siinä radiota kuunnellessa olen huomannut, että se kanava mikä on useimmin päällä koostuu pelkästään uusimmasta suomalaisesta iskelmämusiikista. Kummallista, mutta kyllä sitä jaksaa kuunnella -- se koukuttaa.

Tämäkin kanavanvalinta on jonkinlainen "stabiili attraktori", itseohjautuva käyttäytymismalli, joka emergoituu varmasti ilman järjen ohjausta (kun ei siinä ole mitään järkeä). -- Mistä on kysymys? Näinkin pieni asia -- voiko tästä kumuloitua ymmärrystä?


Niin, taidekin alkaa nyky-yhteiskunnassa olla jo kahlehdittu muotoihinsa, musiikkikin taloihinsa (Ooppera- ja Musiikki-). Ainoastaan se halveksittu kevyt musiikki on välttänyt sivistyneistön ja järjen kontrollin. Ja täytyypä sanoa: tänä päivänä tämä musiikkilaji todella elää. -- Voisikin väittää, että kahlehtimattomissa lauluissa taitaakin olla näkyvän muodon saanutta elämänvoiman ilmenemää.

Edellisessä postauksessa todettiin, että suomalainen katkera elämän maku on kiteytynyt hampaiden kiristelyyn ja sisuun, jonkinlaiseen alaspäin vievän kierteen hallintaan. Meillä on se ongelma, että suomalaisuudella ei kulttuurina ole omaehtoisen menestyksen kokemuksia: toisin kuin esimerkiksi saksalaisilla, ikiaikaisella herrakansalla, jolla menestymisen vapaus on jo löytänyt ilmenemismuotonsa, "kuorensa", siinä kunniassa ja sen sosiaalisissa käytännöissä. -- Mutta me olemme oikeastaan onnekkaita juuri nyt: kun enää ei tarvitse pelätä, riittää vain löytää oma tapamme "kukoistaa" -- silloin se vapautemme on neitseellinen ja rajoittamaton!

Vielä tarkemmin pohtimatta elämän voiman kanavointia, sitä voi hetken makustella. -- Olen optimisti. Kaikki hyvä emergoituu tällä tavoin alatasolta ... muutkin heikot signaalit viittaavat ihmisten tietoisuuden kasvuun. Pari vuotta sitten oli aika kun kaikki kehitys näytti lohduttomalta, mutta nyt voi vaistota jo raikkaita tuulahduksia Suomen hengessä. Luulen, että formalismeihinsa jäykistynyt sivistyneistö voi vielä täälläkin kokea sydämentykytyksiä, kun hiljaiset "metsäsuomalaiset" lopettavat pelkän hampaiden kiristelyn.


Mitään valmista teoriaa ei vapauksista (onneksi) ole tarjolla, ja yritänkin johdatella holistiseen oivallukseen -- kuinka voima pursuaa ja löytää reittinsä, kun saa päänsä veden pinnalle. Anteeksi sovinismini, mutta parhaita iskelmämusiikin tarjoamia esimerkkejä estottomasta, itsetietoisesta elämänvoimasta tällä hetkellä ovat lukuisat uskomattomat naislaulajat -- vaikkapa Maija Vilkkumaa, Paula Vesala, Kaija Koo, Chisu, SanniEllinoora ja Helsingin Elli. Seuraavassa pari esimerkkiä naisellisen elämänvoiman säteilemisestä, "imaginaarisesta voimasta" ja hehkumisesta:

Laulujahan nämä vain ovat -- mutta niissäkin on häivähdys emergenssin synnystä, sellainen pieni liekki ... kuinka aina niin järkevä mies saattaakin yhtäkkiä kokea pakahduttavaa kauneuden ylenpalttisuutta -- ja osoittaa järjetöntä halua sitoutua, kaiken uhraten, valmiina ottamaan hullun askelen tuntemattomaan, kohti uutta vapautta -- halua rakastua. -- Missä tässä on uusi emergenssitaso? Millään järjellä ei voi ymmärtää, kuinka yhdellä taikaiskulla asunnosta voi tulla koti. Ja kuinka autuasta perheen pään on nöyrtyä sen päänkääntäjän edessä. -- Tämä siis yksilötasolla -- systeemisesti, vastaavasti, kulttuurista voi tulla koti, ja yhteisistä tavoitteista voi tulla omia tavoitteita.

Miehillä on omat uhon areenansa, "saloja sulhojen vääntää" (käyttäen "apollonis-leinolaista" kielikuvaa), ja edellisen kaltaista elämän voiman järjetöntä kauneutta, ihanaa turhuutta, täytyy ihailla vain riittävän etäältä, niin ettei remeltämisellään sitä rikkoisi. Miesten maailmassa ei "lapsen tieto, naisen muisti" ole arvossaan; sen sijaan miehen mahti on jonkinlaista kalevalaista laulutaitoa, sitä hengen syvyyttä, "sisäistä komeutta", jota heijastelee vaikkapa Väinämöisen laulu, tai toisaalta hengen keveyttä, jota kuvaa vaikkapa Laulajan laulu. -- Miehisen viisauden säteilyä, karismaa, nyt edustakoot

Ylipäänsäkin vain rakkaudesta tehty työ voi elähdyttää. Turhaan ei filosofiaa tulkita viisauden rakkaudeksi. Niin, älköön kukaan tehkö luonnonfilosofiaa muuten kuin rakkaudesta! -- Loput olkoot sitten tiedemaailman tykinruokaa, julkaisumyllyn rompoolia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi
Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Loiria on pidettävä taiteena, joka ei uppoa iskelmäradion kuuntelijoille. Sensijaan naislaulajien seireenien kutsua olen itsekin unen ja valveen rajamailla ihastellut, kunnes puoli seitsemältä lähetys muuttuu harakan nauruksi ja variksen rääkynäksi. Molemmat linnut ovat kyllä silmissäni kauniita mutta ääni saa heräämään ja väistämättä tulee mieleen päivän askareet, mikä on tietenkin hyvä asia.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Niin, Loiri ja Leino on jo kehystetty "taiteeksi". -- Entä tuo Toni Wirtanen, kukaan ei ole kai huomannut että sekin tuottaa klassikoita ... hänen laulujaan kuitenkin soitetaan. Ehkä pönöttämistä on helpompi välttää, kun itsekin luokittelee tuotantonsa "apulannaksi".

https://www.youtube.com/watch?v=qEB6nHOPfx4

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Totta, täältä nousee maailmanluokan taiteilijoita, ihan tavallisesta maalaismiljööstä, ihmisistä, jotka leikkivät lapsena lumessa hiihdellen ja luistellen.

Toni Wirtaselta luovuutta ei ole opetussuunnitelmissa saatu kitkettyä, ei ole asettunut tavanomaiseen muottiin, vaan on oivaltanut itsestä löytyvän voimaa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ruotsissa on "demokratisoitumis"kehitys jatkunut liian pitkään -- ja niin alkaa olla Suomessakin: kukaan "sivistynyt" ei uskalla sanoa mitään poikkipuolista. Kukaan ei kehtaa valittaa esimerkiksi suolattoman ruoan mauttomuudesta ... ehkä tänne tarvitaan siihen sanomiseen irakilaisia, niin kuin Ruotsiin aikanaan tarvittiin suomalaisia, kun "miehillä ei enää edes haise hiki"!

Mutta kaikki nämä ovat pintaa, helposti hajoavaa kuorta: kestävämpää on se elämänvoiman virtaus. Ja tässä mielessä tilanne on vielä pahempi Ruotsissa: siellähän esimerkiksi lähes kaikki kevyt menestysmusiikki tehdään englannin kielellä! Ja kehuskelevat vielä siitä saadulla rahalla ... kun koko kulttuurin henki käännetään heijastamaan vierasta sielua. Näin sanoo vaisto. -- Onneksi Juice ym. aikanaan avasi vapauden ja teki suomen kielestä katu-uskottavaa. Uskon että hyvä hyvä musiikki purisi kansainvälisestikin:

https://www.youtube.com/watch?v=5QxneVPdWc0

PS. Suomenkieliset laulut olisivat oikea tapa opettaa kieltä ulkomaalaisille! Näinhän sitä kieltä lapsillekin opetetaan.

Käyttäjän androidifi kuva
Sami Keskinen

Ajattelin kommentoida, kun epäilit pari postausta sitten, jotta lukijat kaikkoaisivat; mutta äläs nyt, sillä asia on hyvää.

Yhden kokemusperäisen tarinan / näkökulman voin tuoda retoriseen(?) kysymykseen: "Millään järjellä ei voi ymmärtää, kuinka yhdellä taikaiskulla asunnosta voi tulla koti."

Kävi nimittäin niin, että vaimo joutui viikko sitten sairaalaan leikkaukseen. Leikkausaika toki oli suunniteltu, mutta eipä sitten suunnitelmista huolimatta käyty etukäteen kaikkia lasten kouluun saattamisen, ruokkimisen, yms. prosesseja läpi - koska aika itsessään ei ole tärkeää (koitan formuloida ehkä myöhemmin mitä ajan takaa, mutta elämän merkitykselliset asiat eivät ole järin sivistyneitä, ne eivät katso aikaa eivätkä paikkaa kun ottavat tapahtuakseen). Maanantai-aamuna klo 7 aikaan asetuin keittiön pöydän ääreen pohtimaan mitä ihmettä tapahtuu. Kävin pikaisesti ajatuksissa läpi missä ja miten vaimo asioita oli tehnyt (ja miksi ihmeessä se niin teki).

Kuitenkin kun tarpeeksi keskityin "ajattelemaan kuin nainen", sain lapset kouluun ajoissa, kehittelin ruoat, siivosin, kehitin eteenpäin asunnon kaoottista "järjestystä" (tukemaan prosesseja niin kuin ne käsitin), ja ennätin vielä töitäkin tekemään.

Tein mielenkiintoisen havainnon. Jostain kumman syystä asioiden suorittamisjärjestykset, tavaroiden (epäloogiset / epäesteettiset) paikat, ja jopa ärsyttävät toimintamallit (mm. kännykän herätykset varttia ennen kun lapset pitää hakea koulusta), jne. toimivat. Koko viikon suoriuduin minimaalisella effortilla kaikesta tarvittavasta, ja nyt teen niitä mielellään vielä vaimon päästyä toipilaana takaisin.

Voisin väittää (en kuitenkaan kyberneettisellä tarkkuudella), että asunnosta kodin tekee yhtenä tärkeimpänä asiana toimivat prosessit. Sivusta seuraajan mielestä täysin sekaisilta vaikuttavat asiat "toimivat" kun tilanteeseen joutuu (tai pääsee) itse.

Tahdon sanoa, että kodin tapauksessa tärkeitä eivät ole ihmiset, eikä asunto tilana itse, vaan se, miten käytettävissä oleva asunto (ja tavarat) tukee "tärkeiden", tai tärkeäksi koettujen (kuka arkiaskereiden tärkeyksiä nyt sitten pisteyttääkään) prosessien sujuvuutta ja viihtyisyyttä. Prosesseihin liittyy aina kodin tapauksessa ihmiset, joten ihmiset tulevat automaattisesti huomioiduiksi. Mutta kun naiset (kodin hengettäret) miettivät ja loputtomasti iteroivat järjettömältäkin vaikuttaen kodin huoneiden, kaappien, jne. järjestyksiä, suorittavat ne olennot jotenkin niin korkea-asteista ja eri prosessien välille hajautettua optimointia, ettei siinä oikeasti pysy mies kärryillä. Lopputulos on kuitenkin toimiva, suorastaan hämmästyttävän!

En väitä, että yliopisto-opetus olisi turhaa, mutta kokemuksen (koettelemuksen?) aikana ikkunasta lensi ensimmäisen vartin aikana kyllä kaikki mitä Otaniemestä on mukaansa saanut.

Ehkä uskaltaudun hetkisen kuluttua porautumaan formaalimman prosessimallinnuksen voimalla siihen, miten koti omalla kohdalla toimii. Tehtävä voinee kuitenkin osoittautua haastavaksi. Dialektiikan harjoittaminen vaimon kanssa ei myöskään varmaan ole järin hedelmällistä. Perustelut ovat epärehellisiä: "se-ja-se asia on niin, koska se toimii. Ja sitten se muuttuu, kun se ei toimi". - Öö, ok, sillä mennään.

Tästä putkahti mieleen, että mallintaessa kyberneettisesti jollain emergentillä tasolla asioita, tulisiko noin 50% populaatiosta toteuttaa algoritmisesti täysin eri tavalla, kuin toinen puolikas. Ainakin omalla kohdalla on tullut todettua (jälleen kerran), että itseeni nähden aivan täysin erilaisella tavalla asioita ratkonut nainen on saanut aikaiseksi vähintään erittäin hyvin toimivan tasapainotilan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Kiitos kommentistasi :o)

Niin, kuvittele riisuttua poikamieskämppääsi -- ja sitten ajattele, että sinne onkin laitettu verhot ikkunoihin ja kukka ikkunalaudalle ... järjetöntä kauneutta, mutta outoa merkitystä, kuin jonkin hyvän kierteen synty aistittavissa ... jotakin johon ei edes halua koskea ettei sitä rikkoisi. Eli ettei sitä automaattisesti "optimoisi pois" -- vaikkapa "pohtimalla dialektisesti"!

Juuri niin, prosesseja, monia rinnakkaisia ... ei ehkä tosiaankaan yhtäkkisiä "taikaiskuja". Näiden ylläpitämiseen kai tarvitaan "holistisia naisen aivoja", kykyä hahmottaa yhtäaikaisia muutoksia. Kun kaikki pyörii, voi heittäytyä jonkinlaiseen kokonaisvaltaiseen virtaukseen, jota ei edes tarvitse analysoida.

-- Kaikkein hulluinta on että tällaisilla puheilla sinut nykymaailmassa luokitellaan sovinistiksi!

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa