Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Inhon tuolla puolen

  • Inhon tuolla puolen

Median sivistykselliset soihdunkantajat tietävät olevansa älyllistä eliittiä, heidän ylevä tehtävänsä on kertoa totuus. -- Siksi heitä ehkä yllättää tieto että he ovat yhteiskunnan räkää.

Sen sijaan että pyrkisivät neutraaliin tiedonvälitykseen, "tiedostavat" toimittajat pyrkivät vetämään kohti omaa totuuttaan, jankuttaen, eivätkä suostu irrottamaan asenteestaan; heidän periksiantamattomuutensa on kuin -- niin, venyvää räkää. Totuus joustaa kuin klimppi todistajan sormissa parhaan kielenhallinnallisen osaamisen mahdollistamin "pienin lisäyksin, pienin unohduksin". Media onkin muuttunut "valosta pimeyden reunalla" varsinaiseksi ajattelun hämärtäjäksi, kaiken tahmaavaksi liisteriksi. Yhden totuuden toitotuksessa on kenenkään enää vaikea ajatella kirkkaasti -- on kuin flunssainen pää olisi täynnä sitä räkää.

Voidaan myös ehdottaa toisenlaista mielikuvaa: tämän päivän media on kuin kuolaava rakki. Vallan vahtikoirasta on kehkeytynyt isännän roolin ottanut sietämätön piski, joka nyt on yltynyt järjettömään rähinään: haukunnan kohteena on Donald Trump. Kieltämättä Trump on ärsyttänyt koiralaumaa, kun edeltäjät ovat vain tyytyneet silittämään sylikoiraa myötäkarvaan -- mutta tämä itseään lietsova laumaluonteinen "demokraattinen lehdistö" on kyllä, vaikkapa presidentin ulkonäköä nälviessään, ja totuuksia venyttäessään alittanut itsensä, suoraan sanoen mennyt koiranluukusta. Kuin sidostesukkamainoksen terrierit, toimittajat tarttuvat kaikkeen -- ja Trumphan heittelee näille koirille luita, kuin karavaaninajaja, ja jatkaa kulkuaan.

Ehkä ärhentelyssä on mukana pelkoakin, niin kuin aina: Trumphan pitää yhteyttä suoraan kannattajiinsa Twitterin avulla, jolloin median rooli portinvartijana on kyseenalaistettu. Ja ehkä media pelkää myös muusta syystä: Trump uhkaa paljastaa esimerkiksi ilmastonmuutoshysterian, lopettaa tämän koiratarhassa käynnistyneen itseään ruokkivan järjettömän ulvonnan ja rähinän, kun sinne aikoinaan luikahti yksi manbearpig. -- Voi kuinka toivoisi Trumpin olevan kaiken tämän yläpuolella, kestävän paineen, ja vain naureskelevan ääliöille ...

Näyttää siltä kuin Media olisi jonkinlainen Tieteen idioottiveli: ne ovat molemmat aina yhtä varmoja totuuksistaan, sitkeästi pitäytyvät mielipiteessään viimeiseen asti, ja sitten anteeksipyytelemättä vaihtavat mielipidettään jos todellisuus tulee liian ilmeiseksi (niin, myös tieteessä on samaa vikaa, varsinkin ilmastonmuutostieteessä). Molempien kiinnostavuutta (rahoitusta) edistää veljesten yhteisesti aikaansaama yhteiskunnallinen hysteria

Postmodernissa konstruktioiden kuplamaailmassa kaikki viestit näyttävät menevän läpi, ainakin samanmielisten keskuudessa, mikä tuntuu kasvattavan median edustajien narsistista suuruusharhaa. Ja jos tällaiset toimittajat joskus vedetään tilille virheistään, voidaan lopulta kaikki perustella maailmanparantajan messiaanisella kirkasotsaisuudella: "käänteinen Humen giljotiini" on otettu ohjenuoraksi, maailman visiointi halutun kaltaiseksi on besserwisserien moraalinen oikeus, jopa velvollisuus.

Yhtä lailla mielellään kuin toimittajat kulkevat "totuuden" rattailla, he haluavat samaistua myös "sivistykseen" ja "kulttuuriin". -- Mutta oikeat kulttuuri-ihmiset ovat omalla tavallaan sympaattisia, uutta luovia, heissä on substanssia, vaikka ärsyttäviä ovatkin. Niin kuin tämä Aki Kaurismäen elokuva ja monikulttuurimanifesti siellä Saksassa: silti hän maailmojen syleilyssään teki henkilökohtaiset duudsonit ja oli perisuomalaisittain kännissä

-- Ehkä tässä on syytä pysähtyä hetkeksi, mennä syntyihin, odottaa rauhassa että mielen virtaus on kirkasta nestettä eikä sitä median vatvomaa flunssaista räkää. Ehkä tätä känniasian monikulttuurista saksalaisittain nähtyä monisyisyyttä tarvitaan avaamaan toinen kulttuuripersoona, kirjailija Roman Schatz: "en tiedä kumpi on säälittävämpää, sekö, että suomalainen juo itsensä humalaan menettääkseen kaiken kontrollin, vai sekö, ettei saksalainen koskaan uskalla humaltua ettei koskaan menettäisi kontrollia." -- Jostakin syystä "kalsarikänni" on nyt kaiken "hyggeilyn" jälkeen monikulttuurinen vientituote.

 

Suomalaisen median sivistyspyrkimys on jotenkin niin hellyttävän jälkeenjäänyttä, ja samalla aivan helkutin ärsyttävää. Katsotaan että esimerkiksi ihanaa monikulttuurisuusideologiaa voidaan parhaiten edistää solvaamalla suuomalaisuutta (ks. kuva, HS 12.2. sivu 3) ... se mitä ei oivalleta on että kulttuurin vitaaliset kentät voivat rikkoutua vain kerran (ja juu, eivät systeemiä riko ulkoa tulevat maahanmuuttajat, vaan sisäsyntyiset riidat ja keskinäisen luottamuksen katoaminen).

Anna-Stina Nykänen kai katselee norsnluutornistaan, pyrkien karsimaan itsestään kaiken halveksittavan suomalaisuuden. En tunne ketään, jolle "känni olisi kulmakivi" -- ja väitänpä, että ei tunne Anna-Stinakaan.
Mutta ehkä hän silti on vilpitön. -- Nyt kun psykoanalysointi potilasta näkemättä näyttää olevan sallittua,
tehdään niin: näen, että ei Anna-Stina ole "toivon tuolla puolen", hänellä on mahdollisuus kulttuuriseen eheytymiseen

 

Makea inho suvakkeja kohtaan mielessäni käänsin siis esille tuon Hesarin "kulttuuri"sivun B13. Hämmennyin hieman: Anna-Stinan kirjoitus ei ole moralisoiva vaan tuskaisen rehellinen -- kuinka "känni on sisun yksi muoto, eikä suomalaisista koskaan tule kesyjä kilistelijöitä". Tässä oli melkein aistittavissa lämmintä huolenpitoa kansan syvistä riveistä, niin kuin menneiden aikojen kulttuuri-ihmisillä konsanaan! -- Joku anonyymi mädättäjä, joku joka oli päässyt laatimaan kolmossivun "lööpit", oli kai päässyt laittamaan lusikkansa soppaan, ja roiskaisemaan kuohuvaan pataan oman asenneräkänsä?

Edelleen Helsingin Sanomissa 19.2. on Anna-Stinan pitkä juttu "inhopuheesta". Tällä kertaa kuvituksessa vuorottelee Trump ja oksennus, tarjoten taas valmiin, hurjan nurjan asenteen ja valmiin syyllisen. -- Mutta taaskaan itse juttu ei ole näin yksipuolinen: nyt vain yksi kuvatoimittaja on päässyt tahmaamaan koko jutun, rääkkäämään räällään

Kirjoituksessa oikeastaan (ainakin tulkiten, rivien välistä?) todetaan, että suora vihapuhe on sentään rehellistä, kun taas inhopuhe on pinnan alle peitettyä kuvotusta. Kuinka suvaitsevaisuuskin voi olla pelkkää alentuvaa sietämistä. -- Voi kuinka osuva luonnehdinta tuo inhopuhe onkin, kuinka se herättää omakohtaisia muistoja: esimerkiksi kotimaisessa kielikeskustelussa normaalisti sivistyksen kuoren alle jäävä dynga pursuaa joskus pinnalle käsittämättömänä oksennuksena.

Ne ovat nimittäin ne mielestään sivistyneet jotka syyllistyvät inhopuheeseen. Kun nyt esimerkiksi vaaliväittelyissä Trump käytti vihapuhetta, Clinton harjoitti "kokovartaloinhoa" (katsoitteko hänen ilmeitään?). Inho on voimakas viesti: katsokaa nyt vaikka perussuomalaisia, jotka nykyisin kerjäävät hyväksyntää salonkien ovilla, kuin nöyrät koirat ikään ... kun raikas vihapuhe voisi regeneroida. -- Voisipa sanoa, että mieluummin suoraa infoa kuin kieroa inhoa!

Kirjoituksessa pohditaan inhon olemusta. -- Ehkä Jean-Paul Sartre tietää inhosta myös jotakin, hänhän kirjoitti kirjankin aiheesta: hänen mukaansa nykymaailmassa kaiken satunnaisuus aiheuttaa kuvotusta, jolloin kai bulimia helpottaa. Relativististen totuuksien maailmassa, kun ei mikään pysy paikallaan, olo on kuin liikaa syöneellä Linnanmäen kävijällä: ylenpalttiset herätteet saavat mahan kiertämään. -- Anna-Stina toteaa tekstissään, että sisälmykset ja eritteet inhottavat; ehkä siis myös vertauskuvallisesti kaikki pinnanalainen todellisuus inhottaa? Niinpä kai myös räkä voi kuvottaa, ehkäpä häntä itseäänkin -- ehkä hän onkin väsynyt laulunsa valheeseen?

Ehkä jotkut uskaltavat sivistyksen majakkasaarellaan nähdä pimeyden itsessäänkin -- ehkä Anna-Stina onkin jonkinlainen piilopersu? Ehkä hän uskaltaa tunnustaa oman kulttuurisen inhimillisyytensä, paljastaa itsensä itselleen? -- Eeva-Liisa Manner kertoo kuinka


  tämä minun tulemiseni on hidasta riisuuntumista:
  jättää yksilöllisyytensä vaatteet
  yhteisyyden rannalle 
  ja uida

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Hyvä juttu, paras jonka olen joihinkin aikoihin lukenut.

Lehdistö ja muu media on mm. repinyt pelihousunsa yrittäessään hukuttaa Trumpia kaatamalla tämän päälle ämpäreittäin räkää. Talkoisiin ovat innolla osallistuneet poliittisten vastustajien lisäksi myös itseään intellektuelleina pitävät ihmiset ja jopa tutkijoita tieteen torneista.

Tämä hilpeä tai tragikoominen yhteiskunnallinen näytös esitetään kaikkialla. Asiallisesti ottaen tragedia on seurausta siitä harhasta että räkää oikeasti voitaisiin kiteyttää "faktoiksi". Ikään kuin totuus löytyisi jostain sieltä sisältä. Että sitten puolesta ja vastaan asettamalla ja taistelemalla nämä kiteytetyt räkämiekat ratkaisisivat kysymyksen totuudesta.

Mutta minkään räkä-ämpärin -- olipa se lähtöisin tilhitukkaiselta Trumpilta, likinäköiseltä yhteiskuntatutkijalta, tai kaljua päätään raapivalta tilastotieteilijältä -- tyhjäksi analysoiminen ei kuitenkaan jätä käteen sitä efektiä, johon koko räkäinen efekti perustuu. Ja joka on oikeastan ainoa tärkeä, vaikuttava asia -- joka on hyvin, hmmm, miten tämä nyt sanoisi, todellinen.

Noin niinkuin laajasti ajatellen tragedia nousee individualistisesta kyvyttömyydestämme käsitteellistää ja käsitellä yhteisöilmiöitä. Ne "faktiset" työkalut, joita yritämme käyttää, kuten monenlaiset tilastot, johtavat pahasti harhaan. Tilastot ovat vain numeroiksi muutettuja yleiskäsitteitä, eikä meillä yhteisöilmiöitä kuvataksemme ole käytössämme muuta kuin oman kulttuuriperinteemme mukainen kieli ja käsitteistö. Niinpä olemme aika avuttomia nimenomaan yrittäessämme kuvata toisilleen täysin vastakkaisten ja keskenään yhteensopimattomien kulttuurien kohtaamisongelmia.

Niitä ongelmia ei tilastoihin tai muihin vastaaviin "faktoihin" tuijottamalla ratkaista. Ne valuvat laadullisesti aivan tavoittamattomina uutterimmankin tutkijan pöydältä. Ne ovat kaikki sitä samaa räkää.

Meillä ei ole edes yleisinhimillisiä yhteisöilmiöitä kuvaamaan kehittynyttä kunnollista käsitteistöä. Esimerkiksi hypnoosi-ilmiö on ihmistieteissä yhä selvittämättä, koska kollektiivista tahtotoimintoa hyvin kuvaavaa käsitteistöä ei ole.

Mistä yhteisötodellisuudessa oikein on kyse? Siinä on kyse laadullisesti erilaisista asioista kuin yksilötodellisuudessa. Ei suinkaan palautumisesta yksilöihin, vaan paluusta takaisin ihmisen ikuisiin alkuperäisiin kollektiivisiin ominaisuuksiin. Jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö, syvimmillään alkuyhteisö. Se on meissä yhä ohuen älyllisen kuoren alla ja vaikuttaa kaikissa yhteisöllisissä yhteyksissä paljon ratkaisevammin kuin yksikään yksilön yksilöominaisuus.

Silti uutiset eivät koskaan kerro esimerkiksi "sosiaalisen sidonnaisuuden asteesta", tai "mekaanisen normimoraalin ja orgaanisen omantunnonetiikan eroista", tai "ylijännitteisen ryhmän keskuudessa itsesytytyksellä syntyvästä joukkohypnoosista". Olemme toivottoman huonoja havaitsemaan ja kuvaamaan saati sitten selittämään yhteiskunnallisia tosiasioita.

Osaamme kuvata ilmiöitä ja tapahtumia vain johtamalla kaikki selityslangat yksilöihin. Lehdistö, kuten muukin tiedonvälitys, tekee sen aivan perustavanlaatuisen virheen, että toimittajat kameroineen tunkeutuvat tapahtumien keskiöön ja kuvaavat ruudunkokoista todellisuutta kasvoista kasvoihin -- uskoen että näin saatu fokusoitu "totuus" voitaisiin skaalata ja laajentaa koko yhteiskuntaa koskevaksi. Näin rakennetaan kuitenkin yhteisötodellisuudesta täydellisesti väärä kuva.

Vaikka joku poliitikko tai päättäjä olisikin jollain vaistonvaraisella tavalla tietoinen yhteisötason tosiasioiden olemassaolosta ja merkityksestä, kuinka hän kertoisi asiansa kannattajilleen tai kuulijoille? Uutiset kertoisivat parhaassakin tapauksessa vain päättäjistä jotka sekoilevat sanoissaan, eivätkä ilmeisesti tiedä itsekään mitä tarkoittavat. Ja jotka vakuutellessaan ja yrittäessään saada edes jotain sanotuksi sortuvat lopulta populismiin, retoriikkaan, tunteilla vetoamiseen.

Yhteisöominaisuudet ja -ilmiöt ovat vaikeasti kuvattavissa. Juuri siksi kaikki puheemme jotka yrittävät jotenkin tavoitella yhteisötasolle ominaisia voimia ja vaikutuksia jäävät niin hapuileviksi. Ja sellaisiksi jäädessään ne tietysti houkuttelevat yksilöselityksiin uskovia todistelijoita hyökkäämään epämääräisyyksien kimppuun. Yritykset puhua yhteisöilmiöistä yhteisöilmiöinä ovat individualisteille kuin kutsu Hitlerin hirttäjäisiin. Lynkkausmielialan hurmio on fokusoimisen kliimaksi.

Valitettavasti kaikki yritykset tulkita haparoivia ilmaisuja ja mitätöidä ne kääntämällä epäselvyydet täsmällisesti määritellyiksi käsitteiksi vievät väärään suuntaan. Samoin yritykset palauttaa joukkokäyttäytyminen olemassaolevien yksilöiden tai jonkinlaisen hypoteettisen idealisoidun yksilöolennon subjektiiviselle tasolle.

Populistipoliitikot on helppo nolata "pätevin perustein" -- on esimerkiksi helppo tulkita yhteisöolento "olkiukoksi". Mutta valitettavasti individualisti onnistuu todistamaan vain oman sokeutensa ja kyvyttömyytensä ymmärtää yhteisövoimia. Populismin mitätöinnissä käytetty aikalaisjärki on historiallisesti harhaista järkeä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Suurimpia henkilökohtaisia onnistumisiani on saada sinut houkutelluksi kirjoittamaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kyllähän minä olen kirjoittanut koko ajan, ajoittain ahkerastikin, mutta julkaisemisen kanssa on estoja. Ei ole oikein sopivaa alustaa -- nämäkin palstat ovat muuttuneet sensuroinnin ja sensuuriuhkan seurauksena niin että kymmenet hyvät kirjoittajat ovat muutaman vuoden kuluessa poistuneet. Puheenvuoro on jo leimallisesti jonkinlainen nettiriippuvaisten pakkotoistajien terapiapalsta jossa mitätöivät onelinerit sinkoilevat, ja täällä Vapaavuorossa on ompeluseuran tunnelma. Sinun kirjoituksesi pomppaa joukosta pois ja sen kohtalona on jäädä ylhäiseen yksinäisyyteensä. Mutta palaillaan taas joskus, jossakin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Heikki, samoin ajattelisin minäkin, mutta valitettavasti tiedän taas omat vähät resurssini liiankin hyvin, joten turha toivo:).

Sepon kanssa alan olla paljolti samaa mieltä siitä, että meitä nettiriippuvaisia on jo liian paljon ja kirjoituksia tulee kuin tehtaasta jatkuvalla syötöllä... vain pelkästään kirjoittamisen ilosta.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #4

Ilosta kaikki hyvä tapahtuu ... seurauksena moniääninen liverrys, kuin keväisessä metsässä!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #5

Olipa tuo nätisti ilmaistu! Hyvin ovat kauniit sanat hallussasi Heikki.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #5

Tuohan oli kuin japanilainen haiku!

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #7

No joo, kiitos ... en tosiaan olisi karsimassa moniäänisyyttä ja hörhöilyä: kaikenlainen optimoimattomuus on kaiken uuden keittokattila! Vapaavuorossa kukoistakoon vapaus.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Tuosta median epärehellisyydestä, "vilpillisistä tarkoitusperistä" esimerkki. -- Nyt kun tilastoilla halutaan todistaa, ettei maahanmuutto lisää rikollisuutta Ruotsissa, riittää toimia juuri niin kuin nyt toimitaan (tai ei toimita): viime vuonna Malmössä tehtiin kai 11 murhaa -- kaikki selvittämättä, siis ei tilastomerkintöjä. Tai nyt tuo Rinkeby: ei pidätettyjä, siis ei tilastomerkintöjä!

"Asenneviritetty" totuus on niin venyvä, että jossakin vaiheessa on toimittava kuin Trump: räkään ei kannata edes koskea, sivuutetaan media tyystin!

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Siirappista "räkää" tuli mieleeni, kun lapsena istuin leikkimässä omenapuun alla ja äiti tuli ruiskuttamaan DDTä ja sanoi lempeästi, että DDT tekee hyvää.

Minä yskin ja epäilin, mutta ei ollut välineitä ilmaista sitä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Hesarin koirakoulu niille ei-kaikkein-hoksaavimmille:

"Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”"

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005267051.html

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Tuli tämä blogaus mieleen ... kun taas törmäsin juttuun, jossa otsikon "sivistysagenda" (kuinka oma on vulgääriä ja sivistys on lainaa) peittää asiallisen jutun.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005625447.html

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset