Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Schopenhauerilainen insinöörituska

  • Schopenhauerilainen insinöörituska

Jotkut ne osaavat, pomppivat sosiaalisissa kentissä uppoamatta, kansansuosion kannattelemina. Kun Harkimolle sanottiin ei näin ... ette te voi sekoittaa yksilöiden ja yhteisön tasoja keskenään, ei puolueen toiminta voi perustua suoraan äänestäjiltä tuleviin sähköpostiviesteihin, ei yhtä systeemitasoa voi noin vain poistaa olemasta ... niin silti "Liike Nyt" näyttää onnistuvan, virtaus sen takana näyttää vain voimistuvan. Riittää ajatella isosti.

Muut kuolevaiset eivät voi luottaa häilyviin aaveisiin; on löydettävä konkreettinen, kestävä perusta omalle ajattelulle, ja konkreettista voimaa tunkeutua kenttiin, muiden ajatteluun. Ja erityisesti se suurten systeemien hallitseminen: isosti ajattelemisen pitää perustua osaamiseen, ajattelun työkalujen hallintaan. Nämä työkalut ovat taas malleja. -- Mitä uutta ymmärrystä malleista olemme nyt saaneet, joka soveltuisi tähän tarkoitukseen ... systeemiseen isosti ajattelemiseen?

 

Ilmenee (?) että edellä esitetty "kauneus" voidaan tulkita puhtaimmaksi insinööriestetiikaksi, laadun metafysiikan mukaisessa toimivuuden ihailussaan. Insinöörin maailman malli on tällöin mielen kollaasi, dynaamisessa tasapainossa olevien hahmojen kokonaisuus, joka parhaimmillaan on itseorganisoituneesti itsebalansoitunut mielenmaisema, todellisuuteen koestetusti kytkeytynyt, niin että se mahdollistaa myös funktionalisoinnin, eli synteesin ja maailman muuttamisen.

Voipa olla, että tulkintani pirsigiläisestä "laadun metafysiikasta" on virheellinen ... ja näkemykseni insinööriestetiikasta on ainakin ilmeisen vapaamielinen. "Dynaamisesti kaunista" on fyysisen tai mentaalisen koneiston kitkaton pyöriminen "merkitysten rasvaamana", hofstaedterilaisten "liukuvien käsitteiden" määrittelemän suuren määrän pikkupyörteitä muuttaessa laminaarivirtauksen kitkattomaksi, kuin kuulalaakereilla. -- Runollisesti sanottuna, tuollainen kauneus on minulle kai sitä "liukumista Jumalan silmien pinnalla".

Mitä tuo "kytkeytyminen" tuossa yllä merkitsee? -- Siinä kiteytyy yliopisto- ja (diplomi-)insinööriopintojen ero; tämä ero on se kybernetiikan peruskäsite takaisinkytkentä. Tärkeää ei ole pelkkä teoria vaan myös käytäntö, teorioiden "koestaminen", ja siihen liittyvä uteliaan kokeilemisen eetos. Koska nimittäin "luonto kätkee itsensä" (Einstein), se täytyy houkutella esiin; ilmiö muuttuu relevantiksi vasta paineen ja vastapaineen vuorovaikutuksessa, kun se saa imetyksi merkitysenergiaa "totuudekseen". 

Vastoin yleistä uskomusta, insinöörikoulutus mahdollistaa laaja-alaisen, ennakkoluulottoman ajattelun, ja kokonaiskuvan hahmottamisen kaikkine vuorovaikutuksineen. Kun matemaattinen pohja on tukeva, on tarjolla työkalut pureutua ongelmiin; sitä kuuluisaa "putkiajattelua" tarvitaan mahdollistamaan riittävän tarkka energian kohdistaminen, jotta saadaan pakottava paine: systeemi on saatava reagoimaan herätteeseen. -- Jonka jälkeen tarvitaan taas "skoopin putkea" reaktion huomaamiseen.

Ehkä uusi, globaali vaahtotarkastelukulma mahdollistaa insinöörille myös lokaalin mallin holististen kokonaisvaikutuksien hahmottamisen aiempaa pidemmälle: kuinka dialektiikka voikin rakentua kokonaisten systeemien välille, ja kuinka takaisinkytkennät palaavat kierrettyään muiden systeemien kautta. Ehkä tällainen näkökulma mahdollistaa myös ns. "ilkeiden ongelmien" ymmärtämisen, systeemirajojen "mahdollisimman konservatiivisella" laajentamisella, mahdollisimman harvoja systeeminulkoisia muuttujia käyttämällä?

Dynaamisten tasapainojen maailmassa toisen vapaus on toisen rajoite ... toisaalta tietenkin oma rajoite on naapurisysteemin vapaus. Fysikaalisten tosiasioiden pakottamana (ks. alla) on paine sama joka kuplassa; tästä seuraa jonkinlainen "systeemien sukulaisuus", peilikuvien heijastelu läpi koko vaahdon, kuin peilisalissa ... yksi kiinnostava kysymys onkin voidaanko uusia symmetrioita hyödyntää? -- Lyhyesti todettuna: uusien mallirakenteiden emergentti taso tulee olemaan hyvin outo ja erilainen

 

Mieli muodostaa oman "kuplansa", sekaan kaikkien muiden olemassaolostaan taistelevien systeemien vaahtoon. Toisin kuin edellä, kauneus-blogissa, jossa tarkastelu tapahtui ulkoa päin, kokonaisuudesta, tällä kertaa onkin tarkoitus tarkastella vaahtoa sisältä päin, yhden tällaisen subjektiivisen vaahtokuplan näkökulmasta. Mahdollisuuksien rajat ovat nyt ne naapurin rajat, paineiden balanssissa, insinöörin silmin -- kuten on esitetty yllä olevassa kuvassa, muistuttaen todellisen "vaahdon" monimuotoisuudesta (osa M.C. Escherin grafiikasta).

Yllättäenkin, vaahtopinta-analogian "jousipaineiden" homogenisoituminen vastaa tarkasti muuttujienvälisten takaisinkytkentöjen aiheuttamaa ominaisarvojen ekvalisoitumista neokyberneettisessä mallissa ("Enformaatioteoria", kappale 2.2: se "täysin kytkeytynyt" tapaus). -- Tämä yhteys yksinkertaistaa insinöörin maailmaa suuresti ... mutta ekvalisoituminen ja vakiintuminen makrotasolla ei merkitse samaa mikrotasolla: simuloinnit osoittavat, että joka suunnan tullessa yhdenvertaiseksi, kantavektorit aloittavat mystisen, villin tanssin keskenään ...!

Ja ennen paineiden ekvalisoitumista maailmankuva on muutostilassa makrotasollakin: eri suunnissa "vapautta" on alkuun eri määrä (kuva). Eri jäykkyyden vapausasteet ovat rakenteistuneet ainutlaatuiseksi "mahdollisuuksien maisemaksi", jossa "ihmeet vaativat pidemmän aikaa": sitkeä pinnistely suunnassa kuin suunnassa laittaa naapurisysteemin väistymään ... lopulta löytyy tahtojen tasapaino koko systeemin yli. -- Mutta muutoksen maailmassa voi kuitenkin käydä niinkin, että jossakin suunnassa "reunaa" ei vielä ole saavutettu, vaikka virtaus täyttääkin tyhjiötä koko ajan ... eikä koskaan saavuteta. Tasapainokin jää tällöin tavoittamatta.

Hyvät kokemukset analogioista houkuttelevat tässäkin tapauksessa, ikuisen muutoksen maailmassa, virtauksen vain kiihtyessä, hakemaan ymmärrettävämpiä mielikuvia. -- Ja jos se systeemien kokonaisuus vastasi metsää, yksittäinen systeemi vastaa puuta. Niin, puu on kuin mielenmalli strukturoitumisen jälkeen: kun juuret puskevat vääjäämätöntä estettä vastaan, "maahan", suunta ylöspäin tarjoaa mielikuvan rajattomasta vapaudesta kohti taivasta, "ilmaan". Toisaalta se kiinteä maa tarjoaa tukevan kiintopisteen ja elämänenergiaa tiristettäväksi. -- Kokonaisuus on tällöin vähän kuin niille "päiväkotifilosofeille" luvattu juuret ja siivet.

Klassista filosofiaakin voidaan päivittää nykyaikaan. Kun Schopenhauerilla tahto on yksiniittisen yksiulotteista, nyt on tarjolla luonteva laajennus "monimuuttuja-analyysin" suuntaan: tuska tulee vastaan vasta kun vapaudet joka suunnassa on ulosmitattu (pessimistinä Schopenhauer ei nähnyt ollenkaan sitä äärettömän vapauden mahdollisuutta). -- Keskeinen teema Schopenhauerin kirjoituksissa on muuten myös taide, joka tarjoaa vapautuksen tuskasta. Tähänkin voidaan avata uusi näkökulma: sinnittely palkitaan, ulkoapäin katsellen kaiken sen porskuttamisen lopputuloksena on aina kaunis vaahtopinta

 

Schopenhauer taisi kuitenkin olla pessimismissään oikeassa ... eikö tässä täyteenpakatussa maailmassa todennäköisesti käykin niin, että omaa vapautta ei löydy, kaikki lokerot on jo täytetty; mihin elämänvoima voisi päästä tällöin purkautumaan? Onko pakko vain sopeutua, antautua, ajautua melankoliaan ... jo ennen kukoistustaan synnyssään säikähtää? Vetäytyä Eino Leinon "maan-alaan", jossa toukka seuloo seinähirttä ... ikävässä ikuisessa ... haikeassa, vaikeassa ...

Vai onko "insinöörioptimismi" mahdollista: laittaa vain päivät päälletyksin ... päällimmäiseksi paremmat. -- Näiden pohtiminen "tieteellisesti" edellyttää vitaalidataa, siis tarinanpätkiä, reaalimaailman päällekaatuvaa evidenssiä, virittämään tunteita ja tunnelmaa, yhdistämään pintatason sanoja syvätason merkityksiin. -- Niin, ja lisäksi tarvitaan insinööriajattelua: kykyä yksinkertaistaa, rakentaa "lineaarinen malli", jolla kaoottisten kiharoiden läpi pystytään näkemään suoraviivaisesti kohti todellisuutta. -- Ja ennen kaikkea vaaditaan rohkeutta katsoa seurauksia.

Kyseessä on suuri aineisto, koko maailma, tai ainakin koko Suomi ... ensin se on syytä luokitella ja rakenteistaa. -- On erilaisia huolenaiheita, pelkistetysti ajatellen kahdenlaisia; ennen syitä pelkkään maanläheiseen "insinöörimasennukseen", käydään läpi syitä huimanpelottavaan "insinööriahdistukseen", asioita jotka uhkaavat koko systeemin perustaa, kansallista olemassaoloa pitkällä tähtäimellä (ja en nyt enää viitsi puuttua esimerkiksi maahanmuuttokysymyksiin tai tarkoitukselliseen mädätykseen; ks. mm. Synnit nrot 3 ja 6).

 

Syitä insinööriahdistukseen ...

Se mainostettu "insinööriajattelu" ei rajoitu pelkkiin insinööreihin ... riittää (mielestäni) funktionaalis-toimiva maailmankuva ... maanläheinen ajattelu ... jopa kotipaikanläheinen. -- Jyväskylä on suomalaisen kulttuurin kaupunki, ja sen kadunnimissä tulee vastaan monia tuttuja nimiä, täällä vaikuttaneita suurmiehiä: Canth, Cygnaeus, Gummerus, Hannikainen, Schildt (eli Kilpinen, se "tieteen" ja "taiteen" isä), Voionmaa ... ja esimerkkinä näkijästä "selkeän ajattelun ajalta" tarkastelemme kysymystä kuka ihme on tuo Voionmaa?

Väinö Voionmaa (1869-1947) oli jyväskyläläissyntyinen professori, kansanedustaja, ulkoministeri, diplomaatti, senaattori ja kansleri. Hän oli Suomen itsenäisyyden alkuajan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia, ja edelleenkin häntä arvostetaan historiantutkijana, erityisesti Suomen keskiajan asiantuntijana. Kuin vaivihkaisena muistutuksena menneisyydestä, hän vaihtoi vuonna 1906 nimensä "Wallin" Voionmaaksi, olihan Gotlannin alkuperäinen (?!) nimi ollut Vuojonmaa.

Noin kauas menneeseen, sadan vuoden taakse, tarvitsee näköjään mennä kohdatakseen virkistävää positiivista ajattelua, uskallusta katsoa tulevaisuuteen ennakkoluulottomin mielin, poliittista innovatiivisuutta. Nykyinen katastrofikeskeinen ulosmittaamisen eetoshan näyttää jakavan kansallisomaisuutta sulle-mulle -meiningillä: loppuunmyyntiä muistuttaa esimerkiksi -- vertauskuvallisesti -- maaperän kullan antaminen ulkomaisten yritysten ryöstettäväksi. Kehitysmaissakin on sentään kaivosvero.

Voionmaa näki Suomen "kansallisen kuplan" ensimmäisen maailmansodan kuohunnan jälkeisessä "kansainvälisessä vaahdossa", kyeten hahmottamaan dynaamisen tasapainon mahdollisuuden keskellä myllerrystä, "out-of-the-bubble": kulttuuristen ja maantieteellisten vastavoimien balansoimiseksi kuplien pitää muokkautua, fyysisten valtion rajojenkin pitää dynaamisesti mukautua kulttuurien väliseen "toiminnalliseen dialogiin".

Ikkuna muutoksiin on auki vain historian saumakohdissa; vastapaine on ymmärrettävä kohdistaa siihen hetkeen kun rakenteet liikkuvat. Nämä hetket pitäisi vaistota; harvoin suoraan ehdotetaan. -- Voi mikä ero onkaan valtiomiehillä: Koivistokin jätti ainutkertaisen tilaisuuden käyttämättä, kun Jeltsin 1990-luvulla otti esille Karjalan palauttamisen ... tällöin pelkkä dialogikin olisi riittänyt.

Voionmaa oli suomalaisuusmies, joka näki Suomen systeeminä (oman tulkintani mukaan), kyeten oivaltamaan valtion elämisen ehdot, vapauden mahdollisuudet rajoitteiden lomitse. Tämä kokonaisuus oli "luonnollinen Suur-Suomi" ... kaikki tähän liittyvät mielleyhtymät ovat anakronistisia, koska hänen mielestään "suomalaisen heimohengen viaton kirmailu" Itä-Karjalassa itsenäistymisen jälkeen piti lopettaa, ja keskittyä kestävään.

Kieli oli tässä "luonnollisessa suomalaisuudessa" ratkaisevaa; käytännössä hän oli valmis vaihtamaan Ahvenanmaan Ruotsin Länsi-Pohjaan, ja Enontekiön Lapin Norjan Ruijaan! Nämähän olivat vielä tuolloin vahvasti suomenkielisiä alueita, ennen "etnistä puhdistautumista", itseohjautunutta kulttuurirasismia; nythän kaikki virtausta vastaan paneminen, "kulttuurin itsepuolustus" olisi jälkijättöistä, vain naurettavaa.

Osallistuessaan Tarton rauhanvaltuuskuntaan 1920 Voionmaa oli keskeinen tekijä siinä, että Petsamo liitettiin Suomeen. -- Myöhempinä aikoinahan kai vain Stalin on ajatellut yhtä "suuresti" -- hänen kostonsa tsuhnille oli Suomi-neidon jättäminen "ilman snorkkelia ja peräreikää": ilman Meri-Lappia koko Pohjois-Suomi tukehtuu hapenpuutteeseen, ja ilman Viipuria koko Itä-Suomi ummehtuu ummetukseen.

Voionmaan tavoittelema "käden vaihtaminen" olisi merkinnyt Suomen kääntämistä katsomaan pohjoiseen ja itään ... ja vasta nythän on ruvettu haikailemaan tällaista "eurolokeroa", ekolokeroa Euroopassa, kun on alettu pohtia mikä Suomessa on EU:n kannalta kiinnostavinta. -- Nykyinen Suomen yrittämä "arktinen yhteistyö" on kuitenkin kovin keinotekoista ... samoin kuin se Jäämeren sataman rakentaminen vuokramaalle Norjaan (Tallinnan-tunneli kuitenkin kannattaa rakentaa jos rahaa saadaan!).

Voionmaa halusi ymmärtää mennyttä; nykytermein sanottuna hän halusi mallittaa historiaa. -- Mitähän hän olisi sanonut pääministeristä, joka ei halua katsoa taaksepäin, edes oppiakseen sieltä jotakin? -- Vaan Stubbhan edustaa murheellista aikaansa. Nykyisen historiantajun puutteesta viellä kaukana tulevaisuudessa muuistuttaa esimerkiksi se nimetön virkamies, joka sopi Ruotsin ja Suomen rajan kulkevan puolivälissä Pohjanlahtea ...

Eniten tosiaan riepoo se, että jo olevakin ymmärrys unohdetaan. -- Kuinka moni muistaa miksi Kansainliitto aikanaan määräsi Ahvenanmaan Suomelle? Syy on se, että Ahvenanmeri Ruotsin ja Ahvenanmaan välillä on niin syvä, ne ovat eri "mannerlaattaa". Ja sama tilanne on Merenkurkussa: "Höga Kusten" aiheuttaa sen, että syvin kohta on lähellä Ruotsin rannikkoa. Kun sitten jossakin vaiheessa Perämerestä tulee järvi, saman ruotsalaisten häikäilemättömän -- tällä kertaa onnistuneen! -- kikan vuoksi "rajajoki" onkin sitten kokonaan Ruotsin alueella!

Kaiken pohjana on turvallisuus, kansallisen mallin vakaus -- ja usko mallin järkevyyteen, vertaa edellinen esimerkki -- muuttuvassa todellisuudessa. Tämä mallin vakauden ja hyväksyttävyyden ideaali heijastuu isänmaallisuudessa: tärkeintä on itsenäisyys, kulttuuris-yhteiskunnallisten omaehtoisten vapauksien takaaminen. Kaikki myöhempi mallinrakentaminen perustuu tähän vakauteen: dialektiikoiden muodostuminen edellyttää kiinteää vertailukohtaa. Jos tämä pettää, kaikessa muussakin on sanottava antaa mennä.

Voisimme siis valita toisinkin, jatkaen Voionmaan hengessä aika-akselilla eteenpäin, "identifioimalla valtiomies" ja seuraamalla hänen "ektrapoloitua vapausastettaan" kohti tulevaa. Tämä edellyttäisi rohkeutta katsoa syöveriin ... todeta että tällä hetkellä ajaudumme taas ajopuuna ... tai oikeastaan takerrumme tämän hetken todellisuuteen maailman virratessa ympärillä ... ja lopulta olemme taas yksin ... kuin 1930-luvullakin, kaiken toiveajattelun jälkeen ... 

Ja taas olemme takertumassa puolustuksessa siihen "pohjoismaiseen suuntaukseen"! Historian opetukset ja ylpeyden unohtaen osallistumme ruotsalaisten vetämiin yhteispohjoismaisiin harjoituksiin, vaikka Ruotsi on optimoinut Suomen selän takana armeijansa olemattomiin. Kansa vaistomaisesti hakee "turvatakuita" vaikka Rauhankoneesta, tai EU:sta ... kun taas ulkomaalaiset, joilla on valinnanvaraa, mieluummin tyystin välttelevät suomalaista maariskiä.

Ja tällainen on pelkkää tervettä ennakkoluuloisuutta. Eri kulttuureissa ajattelun perusta on synnyssään toisenlainen: kun Suomessa kaikki perustuu luottamukseen, Venäjällä on opittu epäluulon olevan viisautta. Siksi kai se Johan Bäckmanin lapsikaappauspropaganda oli Venäjällä niin käsittämättömän tehokasta: sinisilmäisyyskin tulkitaan oveluudeksi ... mitä uskottavammin olet vilpitön sitä kavalampi sinä varmaan olet!

Voionmaa ei ole pelkkä kuollut kirjain historian lehdillä; mielestäni hänen kansallinen valtiomieshenkensä olisi yhä saatavissa elämään, uudessa muodossa. Voisin kuvitella että joku uuden ajan aktiivinen, ei-konsensushakuinen kekkonen voisi vieläkin ehdottaa vodkapöhnässä suurisieluisille venäläisille ennakkoluulotonta ratkaisua (nyt kun ikuisesta Nato-jaanauksesta pitää jo vetää johtopäätöksiä): palauttakaa Petsamo, neutraloikaa sekin Nato-raja!

Niin, pitäisi tehdä päätös: joko pysytään Naton ulkopuolella, ja otetaan hyöty irti tästä päätöksestä, Venäjän helpotuksesta, tai sitten liitytään välittömästi Natoon (joka päätös olisi kyllä pitänyt tehdä jo 1990-luvulla!). Molemmat valinnat voivat osoittautua oikeiksi, virtaushan muokkaa uomansa, mutta päättämättömyys on pahinta: loputon kaksilla rattailla kulkeminen ainakin on varmasti väärä ratkaisu!

Gallup-tutkimusten taakse piiloutuminen ei ole Sauli Niinistöltä presidentin arvolle sopivaa ... varsinkin kun tiedetään, että se äärimmäisen turvallisuushakuinen suomalainen kyllä seuraa johtajaa. Nykyinen "Nato-option" korostaminen, ja Naton edessä "twerkkaaminen" on huonoin mahdollinen vaihtoehto: se vie luottamuksen mutta ei tuo turvatakuita. Mitä pidemmälle päätöksiä venytetään, sitä varmemmin optio ei edes ole käytettävissä: edellyttäähän jäseneksi hyväksyminen jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Mitä Venäjä pohjimmiltaan haluaa, on tietää, että Suomea ei tulla missään olosuhteissa käyttämään hyökkäysreittinä. Tämän vakuuttamiseksi konkretia on parempi kuin puheet; ja suomalaisittain panostaminen nyt näihin hyökkäysaseisiin, hävittäjälentokoneisiin ja ilmasta-maahan-ohjuksiin, tekee kaikki vakuuttelut tyhjiksi. Venäjän on pakko olla alati varpaillaan: tällaiset aseet kannattaa nimittäin torjua massiivisella ensi-iskulla.

Pahinta on, että tällaiset aseet ovat tositilanteessa käyttökelvottomia: lentokenttien tultua tuhotuiksi siinä ensi-iskussa, tulee kiire lentää koneet turvaan Ruotsiin. Jolloin koko ilmatilan hallinta jää viholliselle; jonka jälkeen myös sissitoiminta on toivotonta. -- Koetapa nimittäin piilotella talvisessa metsässä, kun ainoa toivo säilyä huomaamattomana on se, että hehkuva kamina polttaisi reiän infrapunakameran kennoon!

Sen sijaan puhtaasti puolustuksellista olisi keskittyminen maasta-ilmaan -torjuntaohjuksiin: tavoitteena pitää oma ilmatila puhtaana viholliskoneista, mahdollistaen maajoukkojen toiminnan. -- Siinäpä oiva haaste kotimaiselle teollisuudelle: kehittää halpa ohjus joka saa kiinni koneen kuin koneen! Ja väitän: vähän säätötekniikan osaamista ja hahmontunnistuksellista tekoälyä, niin yksikään lentokone ei tätä pääsisi karkuun. -- Kerrassaan oiva pelote.

Mutta suomalaista puolustusajattelua hallitsee koko yhteiskuntaakin leimaava lamaannus ja ajattelun taantuminen "toivotaan, toivotaan" -linjalle ... kansalaisuuksiakin jaetaan suunnilleen kelle vain halukkaalle. -- Kun taas virolaiset uskaltavat toimia, ja näkevät illuusioiden läpi, oman historiansa opettamana ... ja jopa ruotsalaiset ovat realistisempia, käytännöllisempiä ... niin, insinöörimäisempiä

Täytyy uskaltaa ajatella ... ja täytyy ymmärtää mitä kannattaa ajatella. -- Laura Huhtasaari sai kovasti lokaa niskaansa, kun hän uskalsi ajatella pahinta skenaariota, ydinsotaa, ja kuinka emme silloin voi puolustautua. Tottahan tuo oli? Toinen yhtä lamaava katastrofivisio on nykyisin ilmastonmuutos. -- Nämä molemmat huolet voidaan kuitenkin unohtaa, eri syistä tosin (toisen merkitys on meille liian suuri, ja toisen merkitys on liian pieni!). Vain ihmisenkokoiset ongelmat voidaan ratkaista.

Nykyisin puhutaan paljon myös "hybridiuhkista". Itsekin heikkona hetkenäni kerroin tekoälyn aiheuttamista peloista; hyvää insinöörityötä on kuitenkin keskittyä niihin ongelmiin joihin voi vaikuttaa, hakea ne "hedelmällisimmät vapausasteet". Tai ainakin pyrkiä tunnistamaan ne tilastollisesti todennäköisimmät, ja oikeasti katastrofisimmat uhkat ... ne jotka saattavat romahduttaa koko systeemin.

On esimerkiksi sellaisia hyytäviä riskejä joiden todennäköisyys on koko ajan kasvamassa kohti ykköstä, ja jotka sitten tapahtuessaan rikkovat koko yhteiskunnan. Ainoastaan insinöörihenkiset voivat nähdä nämä uhkat ... tai ainoastaan he näyttävät uskaltavan nähdä ne ... mutta hekään eivät voi niille mitään. -- Kaikki hyvinvointimme on hyvin hauraalla perustalla: näennäinen sivistyksen kuori voi yhtäkkiä paljastaa eläimen, olemme viikon päässä sisällissodasta.

Kuvitellaan että kaksi avainpistettä kansallisessa sähkönjakeluverkossa (syystä tai toisesta) tuhoutuu talvipakkasten aikana. Tällöin koko Suomen sähkönjakelu katkeaa, pitkäksi ajaksi. Mikään ei enää toimi: lämmitysjärjestelmien polttoainepumput pysähtyvät välittömästi, kännykkätukiasemien akut kestävät pari tuntia, ja kaupoissa tuotteet loppuvat/pilaantuvat muutamassa päivässä. -- ja jossakin vaiheessa ainoa laki jota nälkäiset ihmiset noudattavat on viidakon laki (kun lakien kunnioitus on muutenkin heikkoa).

Yhteiskunta on tullut hyvin hauraaksi: niin kuin muissakin yhteyksissä, optimointi vähentää systeemin robustisuutta, sitä pahemmin mitä harvemmin sitä hyvinä aikoina koetellaan. Kun ei ole "värinää", rakenteet eivät joudu testiin. -- Sota-aikana esimerkiksi puhelinverkko oli varmempi kuin nykyisin, langat olivat fyysisissä tolpissa, eivätkä sähkökatkotkaan haitanneet. Nyt kun lankaverkko on purettu, moni kylä voi poikkeustilanteessa joutua täysin eristyksiin ... monellako mahtaa olla edes patteriradiota nykyisin? 

Mutta tarkoituksellinen tilanteen pahentaminen on käsittämätöntä. -- Fortum on pitkäjänteisesti sitoutunut yhä syvemmälle Venäjän energiamarkkinoille, harjoittaen riskibisnestä kansallisella edulla ja rahalla. Niin kuin aiemminkin suomalaiset ovat esiintyneet maailmanluokan rahamiehinä (Sonera Saksassa, UPM Ameriikassa): Fortum taisi kapsahtaa katajaan ("juniper") sitoutuessaan NordStreamiin Uniper-kaupoillaan. -- Ja nyt Suomen huoltovarmuudesta on tulossa painostuskeino Venäjälle, kun Fortum auttoi Rosatomin mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen!

Vielä käsittämättömämpää on kun sähellys ei ole pelkkää tuottamuksellisuutta, vaan tarkoituksellista hämäämistä ja pelaamista omien intressipiirien pussiin. "Huoltovarmuuden takaamisella" perusteltiin EU-liittymisneuvotteluissa tiukat väännöt maataloustuista, meidän oikeudestamme maksaa miljardeja ylimääräistä kansallista tukea -- vaikka koko maataloutemme toiminta perustuu tuontiin. -- Kauan vallassa muhinut keskustalainen keitos tuli näkyväksi, päästäen ummehtuneen hajunsa ilmoille: virtaus alkoi käydä, ja lopulta juosta. Ja sama ummehtuneisuus näkyy nyt maakuntauudistuksessa.

No jos nyt sitten ollaan EU:ssa, pitäisi siellä edes keskittyä oikeisiin systeemitason asioihin ... turvatakuisiin sielläkin. Otetaan esimerkiksi ohjelmistoala: EU-projekteissa täytyisi koordinoidusti kehittää yhtenäiset, yksinkertaiset, voittoa tavoittelemattomat (Linux-pohjaiset) työskentely-ympäristöt ja perusohjelmistot. -- Muutoin ollaan ikuisesti amerikkalaisten firmojen (ja NSA:n) vasalleja: asennetaan tarpeettomia päivityksiä ... turhaan toivoen minkäänlaisia tietoturvatakuita.

Henkisestä vasalliasemasta Yhdysvaltain suhteen ei kylläkään koskaan tulla pääsemään eroon jos alistumme käyttämään heidän kieltään, kielellistynyttä todellisuuttaan. -- Ylikulttuurisen vapausasteen kohti aidosti itsenäistä "monikulttuurin superkulttuuria", vapaana vieraasta vallankäytöstä, tarjoaisi lopulta viimeisimmällä kielitieteellisellä ymmärryksellä tasapuoliseen vuorovaikutukseen kehitetty keinotekoinen kieli. Jokainen voisi esittää merkitykset omalla "mielenkielellään", ja vain ne asiat yhteisellä järjen kielellä -- kokonaisilmaisu aidossa dialektisen dialogin vitaalitieteellisessä hengessä!

 

... Ja varsinaiseen insinöörimasennukseen.

Yhteiskunnan toiminnan perustaan kohdistuvien riskien -- kuten yllä -- rinnalla kaikki muu pohdinta on toissijaista ... mutta voi sitä turhan pohdinnan määrää! On epätoivoinen tehtävä ruotia sitä risukkoa, läpitunkematonta pintakohinaa ... korjata kaikki kohdalleen ... kertoa sitä oikeaa insinöörin totuutta. -- Mutta kun edellä, "ajan aallon avantgardessa", henkilöityneen valtio-olion keulassa, olisi riittänyt yksikin valtiomies toteuttamaan poliittisen perhosefektin, oikean ruorin käännöksen, nyt mikään määrä energiaa ei taida enää riittää laivan kääntämiseen.

Laivan huono ohjattavuus taitaa johtua henkisestä laiskuudesta, helposta elämästä, ihmisten tyytymisestä helppoihin selityksiin. Ja kaikki helpot vapaudet houkuttavat helppoHeikkejä: niin kuin köykäisessä ilmastonmuutostutkimuksessa ulosmitataan tieteen hyvä maine, esimerkiksi Pekka Perä Talvivaarallaan onnistui ulosmittaamaan insinöörien hyvän maineen. -- Ja nyt taloudellisella "laatuajattelulla" (siis "jokaiselle niin paskaa kuin suostuu ottamaan vastaan") ulosmitataan suomalaisten hyvä maine.

No miksi nykyisin tyydytään helppoihin selityksiin, helpompiin kuin ennen? -- Armahtava selitys on että "maailma on tullut niin monimutkaiseksi". -- Mutta tämä lisääntynyt monimutkaisuus on näennäistä: kun jokainen vuorollaan rakentaa lisää "kuorta" ilman että kukaan purkaisi sitä, asioiden perimmäinen yksinkertaisuus peittyy. Aika ajoin pitäisi uskaltaa toteuttaa systeeminen KonMari (Apple, joka aloitti puhtaalta pöydältä, päihitti Nokian hämmästyttävän pienellä tuotekehittäjien määrällä).

Tai ehkä se johtuu -- aivan tosi -- kyvyttömyydestä. -- Peterin periaate nimittäin sanoo, että työntekijällä on taipumus edetä urallaan kunnes hänet ylennetään tehtävään johon hän ei enää ole pätevä. Tämä ongelma korostuu nykyaikaisessa läpinäkyvyyden ja kyvykkyyksien seulonnan optimoivassa systeemissä, jossa yksilön kunnianhimo on arvo sinänsä: jos hierarkian voidaan katsoa stabiloituneen, jokaisella tasolla päätökset ovat aina epäpätevien tekemiä. -- Osaajat on istutettu paperitöihin.

Mutta on velvollisuus näyttää pätevältä. Tämä johtaa ratkaisujen ja toimintatapojen kopioimiseen sieltä missä luullaan asioiden olevan hallinnassa. Näin voidaan jatkaa kuin stahanovilaisessa Neuvostoliitossa, itsepetoksessa -- kunnes ympäristön muutokset testaavat ratkaisut ja organisaation todellisen toimintakyvyn, ja moraalin. -- Ratkaisujen "rikkauden" väheneminen johtaa häiriöherkkyyden kasvamiseen, ristikkäisvaikutuksiin, ja alttiuteen synkronoituneille romahduksille.

Voi kuinka helpottavaa onkaan työntää vastuuta eteenpäin. Kun joku konsultti, huimapää, kiristää kravattiaan ja toteaa että kyllä minä tiedän, on suomalasen rehellisyys-orientoituneen kuulijan helppo unohtaa että hänkin on vain oman asiansa konsulentti. Ja varsinkin jos taustalla on suuri firma ... joka on varmasti täynnä asiantuntijoita ... Tieto-yhteiskunta on Ison Hoitajan Maa, jossa kai joku joskus jossakin ottaa vastuun?

Sote-bisneksen rahanteon hengessä terveydenhuoltoalan ammattilaisetkin tuntuvat menettäneen tolkkunsa. -- Käydessäni äskettäin yksityisellä hammaslääkärillä, minulle tarjottiin kahta implanttia, hinnaltaan toista tuhatta euroa kappale. Hammaslääkäri loukkaantui, kun nauroin hersyvästi. -- Kaikki eivät kuitenkaan kehtaa pitää puoliaan: 89-vuotiaalle äidilleni ollaan nyt asentamassa sellaista implanttia johonkin poskihampaaseen. Voisi kuulemma mennä purenta vinoon.

Yhteiskunnallinen valvontakoneisto, se mihin aina on lopulta luotettu, on myös menettänyt tehoaan ja reagointinopeuttaan, hieman samasta syystä sekin kuin aikanaan Neuvostoliitossa: totuuden paljastumista voidaan nytkin viivästyttää, mutta nykyisin kätketymmin, finanssipoliitiikalla, ottamalla lainaa. -- Onhan se jo häpeällistä että nytkin suhdanteen huipulla rattaita täytyy voidella, ja ihmiset pitää tyytyväisinä, ottamalla aina vain lisää lainaa! -- Systeemi taitaa tosiaan pelätä kansalaisiaan.

Äänestäjien vihaa pelätessään päättäjät ovat "pehmentäneet" markkinataloutta, holvaamalla rahaa, inflatoimalla sen arvon: esimerkiksi pankkien jakama löysä raha on jo leipoutunut sisään asuntojen hintoihin, ja asumistuki vuokrahintoihin. Niin, "maailman onnellisin kansa" halutaan pitää pehmeässä kuplassaan jossa yhteiskunta maksaa verot, ja jossa lamakin menee ohi huomaamatta ... mutta pitkään jo jatkuneena virtaus on jo alkanut kehittää omaa dynamiikkaansa, omia syklejään.

"Sisäilmaongelmat" ovat saavuttaneet hämmästyttävät mittasuhteet -- miltei jokainen julkinen rakennus Jyväskylässäkin odottaa remmonttia. Jopa kunnianarvoisa Jyväskylän Lyseo ... ja taas olen kuullut arvauksia korrelaatiosta ilmastointilaitteiden asennuksen kanssa ... kyseessä on valtavat euromäärät, eikö syy pitäisi selvittää juurta jaksain? Rupeaa epäilemään taas salaliittoja ... ei kai pelkkä BKT:n kasvu riitä? kuka tilanteesta hyötyy? Vai onko hyötyjiä jo liian monia?

Kun koko yhteiskunta on marinoitunut rahalla, kaikki inflatoituu: tuottava toiminta ei enää kannata, ei "alapäässä" (työttömien motivointi) eikä "yläpäässä" (investointien houkuttelu). Raaka-aineet viedään mahdollisimman nopeasti ulkomaille jatkojalostettavaksi; ne kovasti hehkutetut "biotuotetehtaat" -- ainoat viime aikojen suurinvestoinnit -- ovat pelkkiä selluloosatehtaita, joista sellupaalit kuljetetaan pikimmiten sellupaatteihin vietäväksi ulkomaille. -- Kyllä sitä "biotärpättiä" saatiin prosessin sivutuotteena ennenkin!

Kaikki korjausliikkeet tuntuvatkin olevan mahdottomia koska kaikista toimenpiteistä aina joku kärsii (kysy vaikka Perustuslakivaliokunnasta!). -- Iiro Viinanen, epäpoliitikko ja insinööri, tarvittiinkin aikanaan laman setvijäksi, kovien päätösten tekijäksi ja syntipukiksi. -- Ja aika paljon on liekanarua annettu nyttemmin myös Juha Sipilälle, toiveena että hänkin insinöörinä saisi ne prosessit pyörimään (mutta kun se keskustalaisten maakuntauudistus taitaa tärkeydessä ajaa valtakunnan edun edelle).

Hyvinvointiyhteiskunta ja "ihmisten onnellisuus" on se viimeinen illuusio josta halutaan pitää kiinni. Kun liian paljon on "liikaväestöä" jo kauan istutettu koulun penkillä -- hätärinä, peittämään reaalimaailman kovuus -- ja kun nyt koko opintoputki on jo käyty, ei haluta näyttää että koulutus on ollut tarpeetonta humpuukia. Tämän jälkeen "hyvä yhteiskunta" joutuukin ottamaan lopullisen vastuun: "käänteinen Humen giljotiini" muuttaa todellisuuden sellaiseksi kuin sen pitäisi olla.

Riittävällä voimalla, riittävällä uskolla voidaan muuttaa vaikka luonnonlakeja. Ikävä kyllä suurissa systeemeissä todellisuus paljastuu kokonaisuuden takaisinkytkennässä: esimerkiksi paremman maailman vuoksi säädetty hehkulamppudirektiivi johtaa ongelmajäteongelmaan, ja biodieselin tuotanto johtaa sademetsien diversiteetin vähenemiseen. -- Onneksi on opittu määrittelemään niin outoja systeemejä, joissa tutkimustulokset antavat halutunkaltaisia uutisaiheita!

Taas iskee vainoharhainen olo: kuin joku tarkoituksella horjuttaisi vakaita ajatusmalleja, ja tarjoaisi tilalle järjettömyyttä, tarpeetonta pöhinää ... täytyykö ihmiset saaada sekaisin niin ettei järjen mahdollisuutta edes muistaisi kaivata? Kuin meitä ravisteltaisiin irti, koulittaisiin kuluttajiksi konsumerismiin? -- Varsinkin kun tietää, että vihollisia on kaikkialla: teollisuustalouden insinöörit käyttävät osaamistaan tietoiseen "kestoiän optimointiin".

Oma ratkaisuni on ... en suostu myöntämään maailman monimutkaistumista. En suostu lukemaan edes laitteiden käyttöohjeita, katson että tämä on käytettävyystesti: kun kuitenkin ohjeet jossakin vaiheessa katoavat, laite ei saa muuttua käyttökelvottomaksi. Tarvittaisiin joku Steve Jobs itkettämään niitä vilpittömästi innostuneita insinöörejä (ovatko hekin vihollisia?!), joiden jäljiltä laitteet ovat täynnä tarpeettomia ominaisuuksia. -- Mutta myönnän hävinneeni taisteluni.

Olen yrittänyt olla "solidaarinen yhteisölleni", ja olen taloyhtiöni hallituksessa. Myönnän, että en ole koskaan oikein ymmärtänyt niitä kaikkia taselaskelmia ... mutta nyt on pistänyt korvaan uusi avaintermi: "rahoitusvastikkeet tuloutetaan". Tämä tarkoittaa sitä, että jotenkin verottaja maksaa asuntokeinottelijoiden bisnekset, jossa hyödynnetään velan piilottamista yhtiölainaan. -- Se vakiintunut omaisuusmassa, ihmisten perinteinen vanhuudenturva, ollaan tekemässä likvidiksi ... kohta lähtee liukumaan ... kuin kaikki olisi savelle perustettu alun perinkin.

Vitalismi vaatii kaikki varannot virtaamaan ... myös säästöt. -- Meillä oli nyt kesäkuussa ylimääräinen taloyhtiön kokous. Paniikissa ja kiire oli: kuulemma lämmitysvesiputkistossa on vuoto -- mutta niin pieni ettei vuodon kohtaa pysty ulkopuolelta havaitsemaan! Pitkään jatkunut vesivahingoilla pelottelu on saanut hysterian virtaukset valtoimiksi: urakoitsija vakuutti, että koko putkisto on kaivettava esille, minun osuuteni kustannuksista 15356,08 euroa. Päätös nuijittiin läpi tunnissa, kaikki olivat vastuullisia, tuntien itsensä nyhtöpossuiksi; toivoinkin pöytäkirjaan lisättäväksi sen "yksimielisesti" jälkeen "hampaita kiristellen". 

En itse osaa -- halua -- optimoida omia rahojani ja asumistani ... mutta alkaa tuntua että en osaa edes asua. Niin on kovasti ohjeita koneellisen ilmanvaihdon käytöstä, pelottelua ... se nykyajan Damokleen miekka, sisäilmaongelma, on minunkin päälläni. Puhumattakaan "aivotapahtuman" uusimisen riskistä ... uuskielinen käsitteellinen sumennus sekoittaa oikeat uhkat, yhteiskunnan totaalisuojelu ei tarjoa kosketuspintaa todellisuuteen: responssi on kuin pumpulissa. Insinöörin masennus uhkaa muuttua systeemiseksi anoreksiaksi, jossa ainoat vaikutusmahdollisuudet käpertyvät omaan itseen.

Mutta anorektiseen itseinhoon en suostu ajautumaan. Vaikka kuinka kohtaisin "sivistyneistön" naurua, tulen taistelemaan "vihreitä miehiä" vastaan, olivat nämä sitten sen kansainvälis-ulkopoliittinen ahdistuksen aihe, tai vain syy kansallis-sisäpoliittiseen apatiaan. Kuin stereotyyppinen insinööri konsanaan tämä putkiaivoinen donquijote tappelee heidän tuulimyllynlämmitystään vastaan ... ulkoapäin arvioiden varmaankin kerrassaan naurettava hahmo, tai pelkkä ylimielinen kuspiä.

Katkera totuus: insinööri on aina halveksittu ... joskus, parhaimmillaan, ehkä kadehdittu (kuten IT-kuplan aikana).

 

Tämä vuodatus tarvittiin virittämään ymmärrys schopenhauerilaiseen maailmantuskaan, joka suunnalta painavan holistisen puristuksen tunteen selittämiseen ... insinööri ei ihmettele miksi Rooma aikanaan romahti. -- Vaan ehkä parempaan ollaan menossa? Kuulemma korkeakoulujen pääsykriteereissä tullaan painottamaan matematiikkaa ja malliajattelua? Ja ehkä vielä joskus läpipääsyyn ei riitä enää pelkkä "vihreä pöhinä", vaan on pakko perehtyä myös laajempaan ajatteluun ... no tässäpä siedätyshoitoa: pari esimerkkiä välttämättömästä "ajattelun kalibroinnista".

... Vaan eihän minulla henkilökohtaisesti ole mitään valittamista (pieni tuskanhien aromi tarvitaan tekstiin mausteeksi!). Olen eläkkeellä, kukaan ei tekemisiäni rajoita ... ja ennen kaikkea olen löytänyt oman ehtymättömän inspiraation lähteeni ja vapausasteeni, johon energiaani ohjata. -- Suosittelen kyllä muillekin ... poikkeuksellisesti tutkimuspiireissä, en halua vallata tutkimusaihetta pelkästään itselleni ... sen verran rannattomasti on vitalismissa tutkittavaa!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kirjoituksesi perusongelma muiden kannalta on se, että haluat sanoa jotain vähän kaikesta ja lopputulos on niin sekava, että vain sinä ehkä ymmärrät, mitä halusit sanoa. On minulla kyllä mielestäni hyvä arvaus. Ongelmia pitää yksinkertaistaa tai pilkkoa pienemmiksi, kunnes ne ovat ratkaistavissa. Lisäksi useista osista koostuvan ratkaisun kokonaismallin pitää olla mahdollisimman yksinkertainen ja varmaan muitakin perusjuttuja.

Kun vertaan omaan uusimpaan kirjoitukseeni, Kahlehdittu Prometheus, huomaan, että taidan syyllistyä johonkin samantapaiseen. Sen "ratkaisu" on hyvin yksinkertainen. Lääkärissä kävin siksi, että halusin toisen mielipiteen tekemääni diagnoosiin ja tietysti ne tutkimukset. Tarinan parantaja olen minä. Onnistun myös sekoittamaan antiikin kreikkalaiset mukaan tarinankerrontataidoillani ja kritisoimaan julkista terveydenhuoltoa, joka kohtelee asiakkaitaan hallintoalamaisinaan.

Toinen tarina on hyvin samantapainen, mutta sen voisi pelkistää siten, että Delphin oraakkelilta kysyttäessä aloitetaan "how to" ja jatketaan se loitsu oikein loppuun asti joko kirjoittamalla tai hyväksymällä oraakkelin ehdottama loppuosa. Taas ne kreikkalaiset ja olen itseeni tyytyväinen. Ja oli siinä kai jotain muutakin..

Epilogi
Tämän tragedian surullisin osa jätettiin kertomatta kokonaan. Prometheian kolmaskin osa on kadonnut ja ainakin yhden sen kopioista uskotaan palaneen Aleksandriassa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Ikävä jos tuo on vaikutelma joka kirjoituksesta jää.

Siinähän on ideana heittää niiden otsikoiden alla demoluonteisesti sekalaista "vitaalidataa", jonka läpikäynti vääjäämättä johtaa ajattelevan ihmisen masennukseen. Eikö?

Ja ongelmien pilkkominen ei auta koska ne ovat systeemisiä, tulevat esiin vasta katsottaessa kokonaisuutta, jossa takaisinkytkennät tuhoavat yritykset "lokaalioptimointiin".

Siis systeemi-insinöörin pitää "ajatella isosti" ... mutta tässä yrityksessä tuskaan johtaa muiden systeemien vastapaine ... se suuri määrä ihmisiä, jotka ajattelevat "pienesti".

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Se oli nopea ensivaikutelma, mutta ilmeisesti sinunkin mielestä aika osuva. Ei se ikävää ole, jos oppii omista mokistaan, juuri sen takia niitä ei kannata pelätä. Joskus mokat jopa kannattaa jättää korjaamatta, jos kyseessä on järjestelmän tai isomman kokonaisuuden rakentamista kuvaava dokumentti. Ne mokat kuvaavat valintoja, joita ei kannata uudestaan tehdä, jos valmiiseen versioon pitää tehdä muutoksia.

En nyt muista kuka on kirjoittanut, että pahin synti, johon kirjoittaja voi syyllistyä, on rakastua omaan tekstiinsä ja kai samaa on sanottu puhujan omasta äänestä ja varmaan monta vastaavaa esimerkkiä löytyisi ja jos tämän "jo antiikin kreikkalaiset.." -kauteni mukaisesti asiaa tarkemmin tutkisin, löytäisin juuri sen. No, joskus kannattaa kirjoittaa äskeisen ihan liian monimutkaisen lauseen kaltaisia hirviöitä ihan vaan sen takia, että säilyy taito hanskassa. Eikä sillä niin väliä ole, kun kirjoittaa lähinnä omaksi ilokseen.

Lukukokemuksena minulle tekstisi ehkä paras detalji oli pirsigiläinen laadun metafysiikka, mutta monellekohan Zen och konsten att sköta en motorcykel ja sähköshokit sanoo jotain? En sitten tiedä antiikin kreikkalaisistakaan, mutta raamattu ei kelpaa minulle. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja, jottei tylsisty ja aina on mahdollista, että löytääkin jotain parempaa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #4

"Ongelmia pitää yksinkertaistaa tai pilkkoa pienemmiksi, kunnes ne ovat ratkaistavissa ... ensivaikutelma, mutta ilmeisesti sinunkin mielestä aika osuva"

Ei kun ei! Ongelmia ei saa purkaa systeemiä pienemmiksi. -- No se Einstein sanoi tähän: yksinkertaistettava on mahdollisimman paljon, mutta ei sen enempää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #5

Poimit niitä esimerkkejä niin monelta alalta, että minä en uskaltaisi lonkalta kovinkaan pitkälle yleistää ratkaisumalleja kuin aivan perustasolla. Se olisi kuin ainoa työkalu olisi vasara, jolloin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Kullakin alalla on yleensä kokoelma parhaita käytäntöjä tai säädöksiä, kuten ITIL, RT-kortisto tai valmistajan asennusohjeet ja niitä noudattamalla pääsee tavallisesti aika helpolla. Kun minä olen ottanut tuntumaa koulutukseen, olen huomannut yhtäläisyyksiä teollisuuden tai IT-alan suuntausten, kuten lean ja agile sekä tutkiva, ilmiöpohjainen ja käänteinen oppiminen välillä. Olisi kuitenkin aika arroganttia suoraan olettaa, että on kaikkien alojen asiantuntija.

Miten systeemi määritellään?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #7

No, se "iso vasara" on systeemiajattelu ... abstrahointi, vuorovaikutusten ja takaisinkytkentöjen tarkastelu ylhäältä päin. Joka ajattelu alkaa toimia juuri suurissa systeemeissä, jolloin kokonaisuus alkaa kuroutua kokoon ... ja systeemiset mallit alkavat olla alatason malleja yksinkertaisempia.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #9

Ok, kiitos, punainen lanka selkeä. Ehkä joskus voisi palata ja lukea uudelleen, kun tavallaan päämäärä on tiedossa eikä kuten ensin, vähän ymmällään. Jos tämä olisi "vanhaa maailmaa", olisi kustannustoimittajan työn alkuosa tehty ja kirjoittaisit lopullisen version, mutta nyt tämä on hyvä näin, vähän kuin matkakuvauksena.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #20

Seikkailijan matkakuvaus ... itse eniten ihmeissään asioiden saamista käänteistä ... nuoruuden innolla!

https://www.youtube.com/watch?v=JgheV4DhQjI

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Mielenkiintoinen vuoropuhelu, ja jännää, että tuli eilen mieleeni samantapainen dilemma..."pitää "ajatella isosti" ... mutta tässä yrityksessä tuskaan johtaa muiden systeemien vastapaine ... se suuri määrä ihmisiä, jotka ajattelevat "pienesti"."

niin...se ajatus ei kohdistunut tähän blogiin...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Hmmm ... kiinnostavaa ... voitko avata ...?

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

No...oma, ehkä usein epäselväksikin jäävä tapani jäsentää kokonaisuutta - tai systeemejä - juurikin ylhäältä alaspäin, ja tiivistää sen olennaiset osat pieneen kokoon.

Karsi, tiivistä, karsi, tiivistä...kaikuu edelleen korvissani kaukaa menneisyydestä.

Omasta mielestäni sinun tekstejäsi on helppo lukea.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #13

Tuopa kuulosti kivalta. -- Systeeminrakentajana itsekin ymmärrät systeemin rakentamisen haasteen: kokonaisuutta on rakennettava ylhäältä päin, mutta kaikki merkitykset tulevat alhaalta!

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #13

En minä luettavuutta kritisoinut vaan sitä, että linkkien takana olevan materiaalin tarkistamisen tai tutustumisen myötä kokonaisuus paisuu niin suureksi, että siihen tutustumiseen ja sulatteluun kuluu varsin pitkä aika. Oikkonenhan sitä melko äskettäin kommentoi. Oliko se iltapäivä vai peräti koko päivä?

Minä tein samanlaatuisen ratkaisun, kuin astuessani ulos elokuvateatterista nähtyäni Resnaisin Viime vuonna Marienbadissa. Se oli yksinkertaisesti elokuva uskottelusta ja omituisuuksien, kuten sivuosanäyttelijöiden ajoittaisen jähmettymisen, arkkitehtuurin symmetrisyyden ja toistuvuuden tarkoituksena oli vain kiinnittää katsojan huomio kolmen päähenkilön välisiin suhteisiin. Olisi asian voinut esittää lyhyemminkin, mutta silloin hieno taide-elokuva olisi jäänyt tekemättä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #15

... Tällaisen blogialustan etu on sekin, että linkkien avulla voi rakentaa "subjektiivista verkkoa", miten kukin mahtaakaan haluta oman mielenmaailmansa buutata -- kun taas paperilehdissä tarjolla olisi pelkkä yksiulotteinen lista!

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #16

Joo. Sinä vaan käytät sitä ominaisuutta liikaa, jätät lukijalle liian suuren taakan. Eräs tekijä siinä on se, että näytät seuraavan hyvin useaa mediaa, mikä on toisaalta hyvä, mutta jos lukija ei seuraa juuri samoja, on erilinjaisuus ja tarkistukseen kuluva aika suurempi. Minä taas olen sillä tavoin v-mäinen, että minä jopa suosin englanninkielisiä eikä ruotsi haittaa lainkaan. Lukijalle taas lisärasitus.

Minä taidan "huijata" epätavallisen paljon, luen skimmaamalla ja melko usein hyppään alustuksen jälkeen loppuun, josta tarkistan, onko loppupäätelmissä jotain kiinnostavaa ja politiikkaan viittavan yli hyppään yli, koska odotettavissa on vain eri tavoin värittyneitä mielipiteitä.

Tämän alustuksen linkkejä seurasin myös sillä silmällä, että ymmärtäisin paremmin sinua ja se kyllä lisäsi hieman ajankäyttöä. Ota kunnianosoituksena.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #18

"Ota kunnianosoituksena."

Kyllä, kiitos ... arvostan.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #15

Ketään kritisoimatta, niin jokaisella on omanlaisensa tapa jäsentää todellisuutta...siitähän niitä haasteita syntyy? Ja kauneutta...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen samaa mieltä Liisan kanssa siitä, että tämä on mielenkiintoinen blogi. Kulman takana odotti taas uusi, vähän enemmän ajatusta vaativa teksti. Helpolla et meitä Heikki päästä.

Ja kyllä näitä pienesti ajattelevia ovat useimmat meistä, jotka itse pilkkovat koko kirjoituksen todennäköisesti pienempiin osiin lähes kappale kerrallaan. Silloin se on myöskin helpompi ymmärtää, ainakin tämmöisen lukihäiriöisen, joka tarvitsee enemmän aikaa ymmärtääkseen tekstin olennaisen osan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Tällainen vuorovaikutuksellinen kirjoitusfoorumi on parhaimmillaan ylivoimainen (verrattuna vaikka joihinkin paperilehtiin!). Kun ei itsekään vielä kykene näkemään kokonaiskuvaa (tai sitä "tilkkua"?), voidaan rohkeasti heittää armottoman keskeneräinenkin tekele "vitaaliprosessiin" ... tässä mankelissa pystyin esimerkiksi jälkikäteen puristamaan jutulle "sisällysluettelon":

http://heikkihyotyniemi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ku...

Vaan se yhden lauseen tiivistelmä, otsikko, aika hyvin kuvaa kyllä kokonaisuuden roolin, niin kuin sen edelleen näen: kestävää on Schopenhauerin ajattelun laajentaminen nykyaikaisen monimuuttuja-analyysin kehykseen!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Schopenhauerin kirjasta "Pessimistin elämänviisaus" on lähtemättömästi painunut muistiini Voltairen mietelause, josta Arthurkin kai tykkäsi?

"Onni on vain unennäköä ja kärsimys todellista, ei voi muuta kuin lohduttautua, että kärpäset ovat olemassa hämähäkkien syötäviksi sekä ihmiset, jotta surut heitä kalvaisivat".

Siis lapseni, olet syntynyt kestämään: siis kestä, kärsi ja vaikene. Tuohon uhrin osaan en suostu...

Vaikka kuten kirjoitit blogissasi, niin tähän voidaan avata kokonaan uusi näkökulma: "sinnittely palkitaan, ulkoapäin katsellen lopputuloksena on aina kaunis vaahtopinta". Sen alta voi löytyä jopa hienoa taidetta:)

"Onko pakko vain sopeutua, antautua, ajautua melankoliaan ... jo ennen kukoistustaan synnyssään säikähtää? Vetäytyä Eino Leinon "maan-alaan", jossa toukka seuloo seinähirttä ... ikävässä ikuisessa ... haikeassa, vaikeassa …"

Olet sinä Heikki varsinainen taiteilija - runoilija, jota ei voi sanoa tyypilliseksi insinöörin ominaisuudeksi.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 11/kk: "Schopenhauer .."

Schopenhauer oli monen mielestä huonoon maineeseen joutuneen hegeliläisen ideologian murhaenkeli ja taantumuksen ajan poliittisen krapulan äänitorvi. Hän ei paljon kumarrellut filosofeja, joita kutsui aikansa tyhjäntoimittajiksi. Filosofia oli hänestä petokseen yhdistettyä lörpöttelyä ja uskonto haavetta. Minulle jäi mieleen myös hänen maailman menon määritelmä: villit syövät toisensa suuhunsa ja kesyt pettävät toisiaan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Huimaavan nopeaa kehitystä ... jossa suunta puuttuu. Lopputuloksena "taidetta", tai lasten leikkiä. -- Pari juttua päivän (27.6) Hesarista:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005734015.html
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005734432.html

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset