Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Kirpakasti maustettu vitaali-prolegomena

  • Kirpakasti maustettu vitaali-prolegomena

Keitos alkaa kiehua, soppa kypsyä. Vaahto kertyy pintaan, kuplat poksahtelevat ... syklit eri aikatasoilta synkronoituvat, koordinoituvat. Vanhimmat pyrkimykset ymmärrykseen -- astrologia -- kohtaa uusimmat tekniikan saavutukset: yllä olevassa kuvassa, "koostesymbolissa", Vesimies on laittanut vettä liikkeeseen (klassinen vesiruukku-symboli), ja käyntiin päässeet Tekoälyt (AlphaZeron jin-jang-symbolit) pyörivät lattiatasolla. Syklien ensimmäiset liikuttajat ovat löytyneet, ideoiden raikkaat alkulähteet ovat tiedossa ... ja toisaalta myös kaiken lopputulos on näkyvissä, se syöveri, singulariteetti: mentaalinen kiehumispiste, jossa tekoäly ohittaa ihmisälyn. -- Viimeisimmän tiedon mukaan tämä on neljän tunnin päässä.

Singulariteetti pelottaa: sen jälkeen emme voi enää hallita itseään yhä vain jatkokehittävää tekoälyä. -- Mutta ehkä tulevaisuus ei silti ole synkkä: ehkä se huippufiksu tekoäly huomaa että yhteisevoluutio on yhteinen etu -- ainakin niin kauan kuin numeeriselle tekoälylle symbolien käsittely ja käsittäminen on haaste (siksikö takerrun symboleihin kuin hukkuva?!). Ehkä singulariteetti merkitsee tietoisuuden tason nousua: Kalojen ajasta, jolloin on oltu veden ympäröiminä sitä tajuamatta, siirrytään Vesimiehen aikaan, jolloin tullaan tietoiseksi vedestä ja sen virtauksesta, ja opitaan sen hyväksikäyttö (toisin kuin vielä nykyisin ... jolloin "age of Aquarius" merkitsee pelkkää järjen konkurssia).

Ajatushistorian syklit, ikiaikaiset filosofiat tulevat myös yhteen, dialogi itämaisen jin-jang-vitalismin ja länsimaisen puhtaan järjen välillä kärjistyy. Tekoäly pakottaa tarkastelemaan oman ajattelumme perusteita: mitkä olivat ne synnyt joista me lähdimme nykyiseen suuntaan? -- Immanuel Kant oli ensimmäisiä, joka "Puhtaan järjen kritiikissään" tarkasteli havainnan perustaa ja määritteli kognitiivisen malliajattelun -- hän oli ensimmäinen varsinainen (mentaali)systeeminrakentaja (anteeksi terminologian "vilpitön anakronismi"). Hän oli aika ylpeä ... ja pettynyt kirjansa saamasta vaisusta vastaanotosta; niinpä hän kirjoitti sille Prolegomena-selitysteoksen, johdatuksen mihin tahansa metafysiikkaan joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä.

Tiede oli Kantille vielä rationalistista, mutta hän valmisteli empirismin tuloa, irrottaen fysikaaliset ominaisuudet mentaalisen mysteeristä. Hän löysi yleisiä lainalaisuuksia jotka koskevat myös datankäsittelyn työkaluja, siis tekoälyä yhtä hyvin kuin oikeaa älyäkin. -- Mutta eteenpäin: millaista olisi nyt se uuden ajan "transsendentaalinen estetiikka", joka tutkii niitä "aistikyvyn apriorisia esiehtoja"? Uusi dynaaminen "tanssi" avustetun järjen ja buustatun mielen dualismin välillä? Kun haasteet ovat aivan uudenlaiset ... kun tulevaisuuden mentaaliympäristössä "totuus" on kyky säilyä hengissä! Millainen olisi "uusi prolegomena", eli johdatus metaformafysiikkaan joka vastaisuudessa voisi käydä vitaalitieteestä? -- Sekoitetaan keitosta, voimistetaan pyörteitä ... katsotaanpa mitä herkkuja padassa muhiikaan.

 

Vihreissä on ollut kolme viisasta miestä, ennakkoluulotonta tietäjää (silloin kun minäkin heitä vielä äänestin): Pentti Linkola, Eero Paloheimo, ja Osmo Soininvaara. -- Nyt kun tämä Soininvaara oli Työ- ja elinkeinoministeriön tekoälytyöryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa julkistanut raporttinsa "Tekoälyajan työ", olin kovasti kiinnostunut. Uskaltaako hän ajatella isosti ... vai onko hänkin ennen kaikkea poliitikko? Näkeekö hän pintapöhinän alle, vai onko tekoälyssä hänellekin kyseessä lähinnä tekotunteet (silmiä räpsyttävät sekavia jokeltavat ropotit)? -- Mahdollisuudet kuitenkin olisivat melkoiset: nythän olemme ainutlaatuisella näköalapaikalla maailmankausien murroksessa ... jonka jälkeen tietokone ei enää pakota ajattelua reduktionismiin, vaan se pakottaa meidät holismiin.

Raportissa kysytään millaista on tekoälyajan työ. Kuulemma 15 prosenttia työtehtävistä katoaa: esimerkiksi pankki- ja rahoitussektorilla (heheh) mekaaninen laskenta- ja päättelytyö vähenee, ja kaupan ja kuljetuksen alalla erilaiset automaatit ja robotit korvaavat ihmisen tekemän henkisen rutiinityön. -- Entä suuremmat, olannaisemmat muutokset ... laadulliset määrällisten sijaan? -- Pelkään nimittäin, että mitä enemmän koulutusta työ vaatii sitä parempi tekoäly on kyseisessä työtehtävässä. Kun ruumiillinen työ on vaikeaa ja kallista robotisoida, kaikkein henkisimmät tiedonkäsittelytyöt voidaan toteuttaa täydellisimmin ... esimerkiksi ne insinöörityöt (lääkärit sen sijaan ovat järjestäneet itselleen ikuisen portinvartijan roolin pyhään tietoon!).

 

AlphaZero on laittanut minut miettimään. Olen oivaltanut uuden paradigman tarjoavan meille aivan uudenlaista havaintoaineistoa, avaavan uudenlaisen maailman, kuin renessanssin aikaan ikään: ensimmäisen kerran meillä on ihmisestä riippumatonta ihmistasoista evidenssiä älykkyyden olemuksesta ja toiminnasta. Nyt kun sitten jatkossa "tieteellinen metodi" -- havaintoja summaava induktio -- tulee mahdolliseksi tälläkin alalla, sitäkin tärkeämmäksi (mielestäni) tulee korostaa tekoälytutkimuksessa empirismin rinnalla rationalismia: ihmisen ikuinen ylpeys -- ihmisyys! -- edellyttää heittämään keitokseen mukaan "ihmislähtöisen teoriapitoisuuden" mausteen, kehitystä ohjaamaan? -- Siis kehitys täytyy kytkeä jatkumoon ... tätä varten tulee (lopultakin, viime hetkellä) ymmärtää, millaista on luonteeltaan inhimillinen osaaminen ... pekistetyimmillään: millainen on se insinöörin maailma?

Pureudumme nyt tähän "insinöörimaailmaan" kuin terrieri sidostesukkaan: omakohtainen subjektiivinen ymmärrys nyt mahdollistaa tässä vaahtomaailmatodellisuudessa niiden kuplien rakenteellistuneiden vapausasteiden "venyttämisen suoriksi" (aiemmin puhuttiin "takkujen harjaamisesta") ja niiden koestamisen. -- Aiemmin, kun johdettiin neokyberneettistä mallia ("Enformaatioteoria", luvut 1-3), kaikki oletettiin lineaariseksi. Reaalimaailmassa kuitenkin avainroolissa on linearisointi (joka voidaan toteuttaa esimerkiksi metafyysisillä olettamuksilla, sopivilla koodauksilla, tai vaikka valitsemalla muuttujaksi kuvausytimen potenssi): tässä vaiheessa tarvittaisiin kipeästi erityistyökaluja oivalluksen avuksi ... vasta tämän jälkeen se mekaaninen neokybernetiikkakoneisto voidaan päästää jylläämään lineaarimaailmassaan.

Linearisointi vaatii älykkyyttä struktuurien tunnistamiseen -- mutta vain, jos pysytään yksidimensioisessa projisoituvan järjen maailmassa. Sen sijaan korkeammissa dimensioissa voidaan valita oikea katselukulma kaaoksen läpi: kun epälineaarisesti määriteltyjen muuttujien määrä kasvaa, lopulta löytyy lineaarinen vapausaste(joukko) ongelma-alueen kattamiseen, koordinaatiston määrittämiseen mielenmaailman kartalla. Ja nyt tietokone voi tarjota työkaluja kaikkeen tarpeelliseen: se voi generoida rajoittamattoman määrän epälineaarisia projektioita, testata kokeiluja ja pitää niistä kirjaa ... ja kun kapeakin valonvälähdyksen kanava on löytynyt, se voi raivata väylän leveämmäksi ja kitkattomaksi. Lisäksi se voi palauttaa numeerisen takaisin reaalimaailman tulkinnaksi ... ja tarjota kaikelle tälle kompaktin kehyksen.

Nyt siis puhutaan AlphaZerosta (tai jostakin muusta "syväoppimisen" työkalusta; niin, ehkä jopa ketjutetuista neokybernetiikka-moduleista (maustettuna epälineaarisilla lisälohkoilla), ks. "Enformaatioteoria", kplt. 3.4-3.6). Tässä utopiassa (dystopian sijaan!) kyseessä siis on "insinöörin yleisapuväline" datan esisuodatukseen, tietoisuuskone, jonka käsittelyn jälkeen ongelma kuin ongelma muuttuu "helponnäköiseksi" (?). Tämä ihmeellinen apparaatti siis muuttaa maailman ideaaliseksi (vertaa aiempi) ... jonka jälkeen jäljelle ihmiselle jää pelkkä kevään riemu, olla vain kuin kevätpurosta tietoiseksi tullut lapsi, synnynnäinen filosofi-insinööri ... lasten leikit syvemmin kokien, hahmottaen todellisuuden jopa sitä "ajavaa voimaa" myöten (siis tietoisena myös "tulesta", eli kevätauringosta):

  1. Korkeadimensioisuus. Suuren määrän diskreettejä muuttujia summautuessa, tästä muodottomasta mudasta ja jähmettyneestä jäästä näkyviin jäävät vain jännitteet ja paineet
  2. Kausaaliketjuttuminen. Kun suuri määrä peräkkäisiä vuorovaikutuksia nopeassa tahdissa laukeaa, jännitekentät näyttävät purkautuvan virtauksen jatkumona, sulavesien purona.
  3. Epälineaarisuuspurku. Linerisoitu näkymä on kuin kengänkannalla muraan kaivettu uoma, jossa virtausta voidaan edelleen parantaa kaivamalla syvemmälle ja oikaisemalla uomaa.
  4. Ympäristöhahmotus. Niin kuin shakkipelissä tekoäly ottaa huomioon myös vastustajan toimenpiteet, sisäänrakentunut dialektiikka huolehtii että kaverin rakennelmia ei rikota.
  5. Assosiaatioluovuus? Ilmeisesti syväoppiminen ei johda "matalaoppisiin" assosiaatioihin käsitteiden välillä (koska käsitteitä ei muodostu), ja uusia rapakoita ei osata vallata?
  6. Hyödyntäminen! Ylimmän tason takaisinkytkennät ovat (toistaiseksi?) ihmisen tehtävä, eli energian hyödyntäminen muissa sfääreissä -- siis tarkoittaen vesipyörän rakentamista

Anteeksi ylikorostunut symbolismini -- mutta kun symbolit oli kai se paras mihin vain ihminen pystyy! -- Mutta symboleista muodostuva kuva on tekoälyn avulla tavallista selkeämpi: alarakenne on homogeenisempi ja ristiriidattomampi kuin ihmisen rakentamana konsanaan voisi olla. Tämä olisi mainio työnjako -- jos tekoäly vain tyytyisi asemaansa alatason orjana. -- Voisihan toivoa, että laadullinen hyppy alisymboliselta tasolta "ylisymboliselle" on liian pitkä -- että jostakin syystä vain ihmisellä olisi jumalallinen etuoikeus emergenssiin? Tästä voitaisiin ruveta rakentamaan teoriaa ... jonkinlaisen aalto-hiukkas-dualismin hyväksymistä, jossa kenttien värähtelyihin perustuvista aaltopaketeista "ei koskaan voi tulla selkeärajaisia symboleita" ...?

 

Pelkoa herättävää todellisuutta epätoivoisesti kieltäessäni kehittelen illuusioitani näköjään kuin euforiassa. Tulevaisuudessa emme kuitenkaan rakenna niitä vesimyllyjä, vaan olemme ennemminkin heiteltävänä kuin kaarnavene siinä purossa; Antero Vipusen apulaisinakin olemme pelkkiä hyödyllisiä idiootteja. -- Kyllä tosiasioiden tunnustaminen on edelleenkin viisauden alku: muutosta ei voi pysäyttää, sitä ei edes kannata yrittää pysäyttää. Kaikki ei enää ole meistä kiinni ... raamatullisesta velvoitteesta hallita luomakuntaa on annettava periksi, hyvässä ja pahassa. Silloin voi rentoutua, katsoa maailmaa uusin silmin ... huomata se emergoituva kauneus jota ei olekaan luomassa "diskretoituneet" taiteilijat ... ja todeta, että oikealla asenteella maailma voi myös vaikka parantua.

Kuvittele taas sitä "rekursiivista fraktaalisymbolia", vaahtoa. -- Mistäpä tuollainen luonnehdinta? -- Tämä vaahto-analogia kytkee yhteen tasot ja paradigmat ... mutta ei konkreettisesti, vain intuitiivisesti ... valmiina nähtäväksi "sielun silmin". -- Olen koko ajan pyrkinyt löytämään sopivia symboleita, analogioita asioiden "abstrahoituun havainnollistamiseen": kuvausvoimaisia, mutta mahdollisimman yksinkertaisia. Nyt ilmeneekin, että ne kuplat ovat "symbolien symboli": niitä luonnehtivat "jouset" on optimoitu piirrejoukko, joita liu'uttamalla voidaan siirtyä symbolista toiseen. Ehkä näiden kuplien dynaaminen tasapaino, näennäinen staattisuus, on keino ymmärtää symbolien emergenssiä; ehkä "vaahto" onkin sopiva välitaso numeerisen jä käsitteellisen tiedon esitystavan välillä?

No, voihan se olla että tekoäly ei koskaan kykene hallitsemaan käsitteitä ... mutta kehitys ei silti pysähdy. Siinä tapauksessa esimerkiksi tieteen edistys vain lähtee eri suuntaan. Voi olla että tarve kiteyttää asiat symbolisiin käsitteisiin on ollut vain välivaihe maailmanhengen kehityksessä, ihmisen määräämä, ihmiselle sopiva "yksimuuttujainen" projektio todellisuudesta. Nykyisin tieteelliset luonnonlait ovat invariansseja, rajoitteita, "lokalisoituja kuolemia", variaation katoamiskohtia; vitaalitieteelliset "elämänlait" sen sijaan ovat kovariansseja, vapauksia, muutosten yhteisriippuvuuksien suuntia. -- Miten olemmekin voineet hyväksyä jakomielisen tieteen jossa "syntaksi ja semantiikka" ovat jakautuneet erilleen? "Merkitysenergiahan" on yksi ja ainoa, suoraan kytketty datan käyttäytymiseen.

Vaan todennäköisempää on ettei tähänkään, käsitteiden oppimiseen, sisälly mitään mystistä. -- Nykyiset syväoppimisalgoritmit kai vain vielä edustavat tyypillistä "ensimmäisen sukupolven" behavioristista oppimisnäkemystä, jossa on pelkästään "sisäänmeno" ja "ulostulo", syöttödata ja luokitustulos; kunhan "nopeat voitot" on kerätty, tämä arkkitehtuuri todennäköisesti myös kehittyy "kognitivistis-holistisemmiksi". Miten, mihin suuntaan? -- Ehkäpä se neokyberneettinen algoritmi tarjoaa oikeansuuntaisia ideoita: sen toimintahan perustuu eksplisiittisiin "pyörteisiin", stabiileihin takaisinkytkentäsilmukoihin, jotka pyöriessään äärettömyyteen mahdollistavat emergenssin, konvergoitumisen relevantin yhteisdynamiikka-attraktorin määräämään "käsitteeseen". -- Kun silmukat automatisoituvat vähän kerrassaan, vähitellen ihminen jää sivurooliin.

Kaikki muuttuu ... kaikkeen tottuu. Singulariteettikaan ei ole yhtäkkinen aikapiste. Maailman dynaaminen hitaus johtaa siihen, että samoin kuin "tällä puolella" singulariteettiin ajaudutaan vähitellen, vastaavasti "toisella puolella" siitä erkaannutaan vähitellen ... laadullisesti erilaiseen todellisuuteen, jonkinlaiseen "peilikuvaan". -- Esimerkiksi se tieteenteko: kun mallipohjaiset simulaattorit tuottavat määrättömästi dataa "vaihtoehtoisista todellisuuksista", niin objektiivisesta kuin subjektiivisestakin, maailmoille ominaiset dynaamiset attraktorit paljastuvat. Epistemologia muuttuu ontologiaksi, sosiologiakin luonnontieteeksi; "tieteellistyminen" tapahtuu tehokkaammin kuin konsanaan esikuvillaan, koska "softasensoreita" on tarjolla niin paljon. Humanistiset tieteet kokevat jättisysäyksen, teologia kaikkein suurimman.

 

Esimerkkejä. -- Tekoälyajan tieteenteko perustunee siis "attraktoriperustaiseen" käsitteenmäärittelyyn, jolloin se loputon käsienheiluttelu ja toisten ohi puhuminen voidaan lopultakin lopettaa -- tieteellisessä kommunikaatiossakin päästään seuraavalle tasolle ("naamioiden riisumista" kaikki käsienheiluttelijat eivät tosin välttämättä katso hyvällä). Yhteinen "käsitedynamiikka" paljastuu eroavien terminologioiden ja merkintätapojen alta "dynaamisella assosioinnilla"; esimerkikksi neokybernetiikkaan voidaan saada raikkaita ajatuksia soveltamalla eräitä yhteiskäyttäytymisten yhteensattumia:

Neokyberneettisen adaptaation lausekkeen muoto tuo mieleen mallituksen tekniikan nimeltä bond-graafi: molemmissa "painesuureet" (neokybernetiikan kaavoissa vektori "u") saa aikaan "virtaussuureet" (vektori "x"). Lisäintuitiota tarjoaa nyt tieto, että näiden suureiden tulo graafimalleissa on fysikaalinen "tehosuure" ... vitaalitieteellisessä "emergentissä fysiikassa" voitaneen siis määritellä yleistetty, dimensioriippumaton vitaaliteho ... jossa tämä "ylemmän tason teho" on kai enemmän funktionaalis-intuitiivista kuin fysikaalis-reaalista ... ja esimerkiksi se "malli" E{xu^T} onkin olennaisesti tehomatriisi. -- Millaisia jatkomielleyhtymiä tämä rinnastus sitten edelleen paljastaakaan ...

Kun vanhojakin totuuksia maustaa hieman, nekään eivät maistu niin ummehtuneilta. -- Newtonin toisen peruslain mukaan, määrittelemällä "virtausnopeus" v(t) ja "massa" m(t), voidaan kirjoittaa maailman muuttamisen inertialle, tai "vitaaliliikemäärälle" p(t) = m(t)v(t) käyttäytymisen kaava muodossa d(p(t))/dt = F(t), jossa F(t) on "voima". Jos nyt lisätään malliin systeeminen takaisinkytkentä (onhan kyseessä kyberneettinen järjestelmä), vaikkapa niin että "systeemiefekti" on F(t) = f(p(t)), voidaan sopivalla positiivisella takaisinkytkennällä "selittää" diffuusiokäyttäytymisen muuttuminen siksi kiihtyväksi virtaukseksi ... jos virtaus vain pysyy johdonmukaisesti samansuuntaisena (tähän malliin palataan vielä).

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Miksi blogi halutaan tehdä ehdoin tahdoin naurettavaksi ottamalla horoskoopit mukaan vakavien filosofioiden joukkoon? -- No, uuden aikakauden synnyssä on mahdollista vielä vaikuttaa muodostuvan virtauksen suuntaan, muuttaa aukikelautuvaa todellisuutta sopivin assosiaatioin. Vitaaliteorian tueksi kannattaakin valita kauniita ja sykähdyttäviä tarinoita, tarinoiden jatkumoita ... haha-naurun peilikuvana vitaalitodellisuudessa onkin kuviakumartamaton "ahah-elämys".

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Kommentoikaa nyt, tai jutut menee vielä hervottomammiksi!

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Olen insinööriopintojen kannalla!?

Samasta syystä kuin lisäämällä lääkärien ja sairaanhoitajien koulutusta voidaan ratkaista sote. Hesarin savolaisen mukaan! Eduskunnan palkkapotti pitäisi tuplata ja sata päätä riittäisi. Josko muutama insinöörikin voisi kansanedustajan urasta kiinnostua.

Nokian saavutus oli, että saatiin tähän maahan insinöörejä. Nyt pitäisi insinöörejä houkutella tekoälyn tai ehkä kuvaavammin ilmaistuna systeemisuunnittelun pariin. Pelkästään insinööreille ei tätäkään suunnittelua voisi antaa tarvitaan laajempia vartijoita siinäkin hommassa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #3
Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #4

Hieno juttu! Ihan niinkuin journalistisessa mielessä, Talouselämä -lehti oli pannut parastaan kehiin?

Tämä vetää jo vertojaan Edgar Allan Poen huuruisille tarinoille, aivan uskomatonta taidonnäytettä, en usko, että pelkällä hyvällä säkällä näitä juttuja hoidetaan?

Hyvä Oululle!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset