Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Alussa oli Kaaos

  • Alussa oli Kaaos

Tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja karsastaa menneisyyttä ja suuntautuu tulevaisuuteen, äärettömyyteen. Kirjassaan "Kohti ikuisuutta" (Ursa, 2017) hänen tavoitteensa on olla oman taivaansa loistava tähti, profeetta, valaisten tietä onnelliseen tulevaisuuteen ... kun taas menneisyys nähdään pimeänä, rajoitteiden ahdistamana, ja erityisesti ne menneisyyteen takertuneet impivaaralaiset. -- Tähtitieteilijästä kun on puhe, ehkä asiaan kuitenkin sopii katkelma Eino Leinon runosta Minä:

    ... 
    Pyhä on yksilön perintö.
    Kaitse taiten kalleutta
    tai jos tuhlannet, katoa
    niinkuin tähti taivahalta:
    sammu tyhjyyden tulena!

Valtaoja on Suomen tunnetuin tutkija, kertovat gallupit, vuoden puhujaksikin 2014 valittu, Tieto-Finlandian voittaja -- joten hänellä on vastuu. Julistaako tiedeuskon uusi evankeliumi että Homo Deus on ammuttava avaruuteen, pakoon itse aiheuttamiaan ongelmia Maan päällä? Vai olisiko viisaampaa asennoitua niin, että täällä on pysyminen, kaikessa ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa, tasapainossa perintömme kanssa, Maapallon ja Kulttuurin? 

On helppoa loistaa informaation neonvalona, kun mahdollisimman ennustamaton, mallista poikkeava, mahdollisimman säväyttävä, on kaikkein arvokkainta. Relevanssia avaruussiirtolaisuuden todellisuudesta tarjoaisi ennemminkin Aniara, runoelma epätoivosta, lohduttomuudesta. Vuosituhansien matkan aikana kohti jotakin elinkelpoista planeettaa mielessä kaihertaisi tieto että meitä ei siellä kaivata. -- Valtaojan kirja on pelkkä kohinapiikki kaaoksessa.

Kohinapiikki? -- Mutta kohinassahan on kaikkein eniten informaatiota, ainakin Shannonin informaatioteorian mukaan! -- Mitä?

 

Tarvittaisiin kai taas makroskooppia ymmärtämään, miksi alun perin signaalien mittaamisen apuvälineeksi kehitetty "informaatiotekniikka" yleistyi "informaatioteoriaksi" ja sittemmin jopa kaikenkattavaksi "informaatiofilosofiaksi" ... kiihtyväksi informaatiohysterian virtaukseksi. -- Tai oikeastaan syy on helppo keksiä, omasta itsestään: kuinkahan moni muukin on käyttänyt tuntikausia (kokonaisia vuorokausia!) tietokoneaikaa paljastaakseen vaikkapa Mandelbrotin joukkoon kätkeytyviä hahmoja ...

Salattua tietoa, niin houkuttavaa ja koukuttavaa ... asiassa on jotakin mystistä, ikuisen totuuden kosketusta ... ja ikuinen toivo tulla "suureksi matemaatikoksi" löytämällä jotakin mitä kukaan muu ei vielä ole havainnut. -- Näin varmaan (vaihtoehtotarinassa!) kokivat aikanaan myös ne pythagoralaiset mystikot, jotka ensi kertaa tutustuessaan irrationaalilukuihin, määrittäessään neliön lävistäjän pituutta, törmäsivät yliluonnolliseen voimaan ja tietoon ...

Tiesitkö, että siihen neliöjuuri kakkoseen on kätkettynä salatietoa? Että sen numeeriseen esitykseen on piilotettu koko Valtaojan kirja, kuitenkin niin, että kirjan nimi onkin "Kohti helvettiä", ja kirjoittajan nimi onkin Asko? Ja varmemmaksi vakuudeksi näitä kirjakopioita on siinä "neliöjuuri kakkosessa" ääretön määrä -- samoin kuin kaikkia muitakin kirjoja joita ei ole vielä edes kirjoitettu, eikä tulla koskaan kirjoittamaankaan ... kaikki äärellismittainen informaatio löytyy sieltä, jostakin kohdasta! -- Äärettömyys on iso asia.

Ainoa ongelma on se, että informaation ongelma laajenee koodausongelmaksi, sijainti-indeksin löytämisen haasteeksi, ilman mitään mallin mahdollistamaa kompressiota. -- Jos se neliöjuuri kahden jaksoton esitys koodataan binaarimuotoon, ensimmäinen kirjankopio ilmestyy vastaan (kahdeksanbittistä merkkikoodausta käytettäessä) keskimäärin jossakin bitin 256^500000 paikkeilla (jos varman päälle oletetaan kirjassa olevan puoli miljoonaa merkkiä). -- No noin paljon ei ole edes atomeita avaruudessa ...

Informaatio on monimuotoinen aave -- onko se siis pelkkää kohinaa, vai tyhjää dataa -- vai sittenkin vain pelkkää kuumaa ilmaa?


Avaruustutkimuskin on taipunut informaatiopuhurin alla varsinaiseksi "tähtitieteeksi". Taustalla on nyky-yhteiskunnan patistus: jokaisen pitää pyrkiä alallaan supertähdeksi, loistamaan. Yleensähän tämän paineen on riittänyt nollaamaan se ylevä "tieteellinen metodi", jossa tosiasiat ratkaisevat, aivan yksittäisten tutkijoiden ambitioista välittämättä. Asia on kuitenkin muuttunut esimerkiksi siellä kosmologiassa, jossa tosiasioita ei ole mitattavaksi. Ne ovat tarinat joiden kesken ratkaistaan "sopivimman eloonjääminen".

Toinen Tieto-Finlandia-palkittu, joka myös väittää tietävänsä totuuden ikuisuudesta ja "kuoleman ja unohtamisen aikakirjoista", tarinankertoja siis hänkin, on kosmologian professori Kari Enqvist. Hän ei tyydy kertomaan matkoista avaruuden ikuisuuksiin vaan universumin toiseen ääripäähän, mielen syövereihin ... hieman oman pätevyysalueensa ulkopuolella, mutta hänellehän kaikki on fysiikkaa, emergenssikin on illuusiota, ja henkeä ei ole.

Hänen "informaationsa" on toisenlaista kuolemaa: kun Valtaoja hellii ajatusta avaruuden äärettömästä vapaudesta, Enqvistin maailmankuva on täydellinen sitten kun kaikki luonnon lait tunnetaan, kun kaikki rakenteet on fiksattu ... kaikille tulevaisuuden keksinnöillekin on jo valmis lokero ... omanlaisensa Aniara tämäkin. -- Hänelle Leino olisi ehkä sanonut että "sammu pimeyden aukkona"! -- Muistan taannoin Tieteen päivillä kuinka joviaali professori Raimo Lehti päihitti "päivän painissa" arrogantin Enqvistin ... todeten lopuksi, että "tähtitieteessä sopiva näyteväli on 5000 vuotta"!

Tuo oli elähdyttävä havainto ... kuinka joku uskaltaa nauraa "kevytfilosofialle", joka ei perustu pelkkään Informaatioon, vaan Tutkittuun Tietoon, jopa siihen Pyhään Tieteeseen ... kun tiede itse on ajanut itsensä äärimmäiseen nurkkaan, jossa kaikki on jäykistynyt Kuolleisiin Faktoihin, kaikki elämä unohtaen. -- Tai ei sentään: "tieteen itsensäkorjaavuus" antaa menestyville tietelijöille moraalisen vapautuksen tehdä virheitä, tehden nykytieteestä varsinaisen meluhenkien kavalkadin ... johon kai pitääkin kaunokirjallisuutena, esteettisin kriteerein ... hahana, johon tiedemiehetkin katsovat oikeudekseen osallistua. Itse he kuitenkin helposti unohtavat, että heidän maailman- ja elämänkatsomuksellisten näkemystensä painoarvo on amatöörin luokkaa.

Tämä on kotimaista "loiskiehuntaa" ... mutta informaatiohan on globaalia, kaukana ulkona ummehtuneesta Impivaarasta?


Ja tiede on kaikkein globaaleinta. Kollektiivisessa todellisuudessa tiede on kuitenkin kaikkialla sitä mitä tiedemiehet näyttävät tekevän ... ja konsensustiede ajautuu yleisön paineessa juuri siihen suuntaan. Nykyaika ei tue itsenäisiä ajattelijoita myöskään tieteen filosofiassa: kukaan ei edes yritä ajatushistorian hallintaa. On kuin oltaisiin menossa "kunnianhimon hierarkiassa" alaspäin: kun tiede pystyi parhaimmillaan vastaamaan kysymykseen "miten", nyt avainkysymys tuntuu olevan "kuka, millainen henkilö". Tämä ilmiö on havaittavissa tieteen ulkopuolellakin: kirjakaupassakin myydään pelkkiä julkkisten elämäkertoja.

Nykyajan "apinatiede" (apinalauman laumadynamiikkaan pohjautuva tiede) sanoo että (samoin kuin Valtaoja Suomessa) Stephen Hawking oli maailman tunnetuin tiedemies. Hänen neroutensa yleisön silmissä varmistaa itseltään Isaac Newtonilta peritty oppituoli. Traagisine elämänkohtaloineen hän onnistui valtaamaan tarinoiden ekosfäärissä oman kiinnostuksen lokeronsa, tieteellisenkin ivan katveessa (kyseessä on Koivisto-ilmiö: ennen kuolemaa ei saa kyseenalaistaa, eikä ainakaan kuoleman jälkeen).

Nimittäin: hänen merkittävin kontribuutionsa, Hawkingin säteily, on täysin hypoteettista, tiedehypeä ... kuviteltua, imaginaarista, fantastista ... silkkaa metafysiikkaa. -- Kun tähän asti musta aukko on imenyt kaiken, jostakin syystä hiukkas-antihiukkasparista toinen muuttuu reaaliseksi kumppaninsa kadottua ja pakenee mustan aukon ulottuvilta. Tätä tukee pelkkä verifioimaton kaavajoukko ... nättiä pyörittelyä, mutta ei mitään rakettitiedettä -- ja lopputuloksena maailmankaikkeuden iän kaava.

Ja kun tarinoiden kehittelyyn oli näin tullut lupa käyttää mielikuvitusta, puhuri alkoi voimistua. Informaatio-käsite laajeni fysiikan ytimeen kun alettiin puhua informaatioentropiasta, ja termodynamiikan inspiroimana määriteltiinkin "miinus ensimmäinen" pääsääntö: informaatio ei voi koskaan kadota. Tästä päädyttiin sitten informaatioparadoksiin: mihin se ikuinen informaatio katoaa kun se putoaa mustaan aukkoon?

Voi ei. -- Onneksi keksittiin, että valohan "pysähtyy" mustan aukon tapahtumahorisontissa: siihen kertyy pysäytyskuva kaikesta syöveriin pudonneesta! -- Mutta yhä syvemmälle ajauduttiin oman tarinan kiemuroihin: koska tämä horisontti on pinta, informaation täytyy jotenkin koodautua hologrammiksi. -- Ja edelleen ... mehän elämme tällaisessa hologrammissa! Niin, Sherlock Holmesia (videon mukaan) mukaillen: jos informaation häviäminen on mahdotonta, aika paljon epätodennäköisiä asioita täytyy hyväksyä ...

Onko kaikki "informaatio" pelkkää aavetta, käytännössä arvotonta? Onko kosminen inflaatio tapahtumassa tieteelle?

 

Edellä oli informaatio-käsitteen eri puolia valaisevia sekalaisia tarinoita -- mutta kaikessa sekavuudessaan ne heijastelevat tämän hetken kaoottista todellisuutta. Ikävä vain että "informaatioyhteiskunnassa" on pistetty kaikki panokset tälle yhdelle arvalle ... ja totuutta ja ymmärrystä janoaville kansalaisille on myyty vain tämä informaatio-korvike. -- Ehkä edellä esitetty käsitekeitoksen liikkeellelaittaminen, asioiden törmäyttäminen, muodostaa tarvittavan "ajatusten infokiihdyttimen". 

Aluksi havaitaan, että "informaatiota" on kahdenlaista: muutoksen maailmassa eniten informaatiota on kaikkein rakenteettomimmissa kohinan pölähdyksissä, ja pysyvyyden maailmassa eniten sitä on kaikkein monimutkaisimmissa rakenteissa. Molemmissa tapauksissa tarkempi kuvaus edellyttää lisää informaatiota, enemmän bittejä. Nämä on syytä erottaa toisistaan; kaaokseksi voidaan nimittää lähtökohtatilannetta, jossa nämä ovat sekaisin -- sama mielikuva toimii sekä ontologisesti että epistemologisesti, maailmassa ja mielessä.

Nyt päästään neokybernetiikkaan: tavoite on löytää se malli, muuttumaton redundanssirakenne, koneisto, jonka läpi kuljettuaan kaaos on muuttunut kohinaksi, ympäristön vapaa energia erotettu arvottomasta lämpökohinasta. Se kiinteä mallirakenne on virtauksen kanava, ja (ko)variaatio on se vellova virtaus. -- Neokyberneettinen kovarianssimallitus edellyttää ensiksi kompleksisen datan linearisointia, redundanssin saattamista lineaarimenetelmien saataville, ja vasta tämän jälkeen voidaan käyttää standardimenettelyä (jota käsitellään siinä Enformaatioteoria-kirjassa).

Miten nähdä kaaoksessa se lupaus mallista ja järjestyksestä, miten erottaa se kohinasta ... ja miten suorittaa linearisointi? Tämä mallitusongelma muistuttaa Kolmogorov-kompleksisuuden haastetta: kuinka löytää yksinkertaisin algoritmi joka kykenee kuvaamaan datan. Salakirjoituksen selvittämisessä meitä lohduttaa Einsteinin havainto: luonto kätkee itsensä mutta ei ole pahantahtoinen. Ne universaalivihjeet mitä luonto antaa ... niitä käsitellään seuraavassa blogissa! 

Tiivistelmänä voisi sanoa: ole nälkäinen, seuraa energiaa! Se arvokas informaatio on nimittäin enformaatiota: se kantaa merkitysenergiaa jolla voidaan jännittää dialektisia jousia, muuttaa (mentaalista) maailmaa. "Ei-pölähtävällä" informaatiolla on substanssia, sillä on hitautta, se muodostaa massallista virtausta. -- Ja se perintö, "elon vierivä virta", sukupolvelta toiselle vuolaampi: se perustuu rakenteistuneeseen muistiin, aikojen kuluessa kompressoituneeseen ajan virtauksen malliin.

Ja kun kaaoksessa löytyy mallituskelpoista variaatiota (siis kovariaatiota), käynnistyvät elämän prosessit, jotka alkavat toteuttaa "tiedon louhintaa". Nämä prosessit ovat herkkiä, ne ei kestä pysäyttämistä edes analysointia varten ... niin, "analyysissa" projektiot asettuvat aina "reaaliakselille", merkitysten leikkautuessa pois. -- Ajan kuluessa, evoluution edetessä säätäjä kerrallaan, vapaan energian hiipuessa, koko "kovarianssilouhos" tulee tyhjennetyksi, ja jäljelle jäävät vain kuolleet kuoret (kuva).

 

Perinteisessä kompleksisuustutkimuksessa arvoituksena on se, kuinka kompleksiset järjestelmät kykenevät tasapainottelemaan "kaaoksen ja järjestyksen rajalla". Nyt onkin niin, että neokyberneettinen järjestelmä toimiessaan määrittelee tämän "kaaoksen ja järjestyksen ja kohinan" dynaamisesti muuttuvan "kolmoispisteen", rakentaen sitä "epätodennäköisyyden vuorta" yhä korkeammaksi, yhä uusien säätäjien muodostaessa sen näkyvän rakenteen.

Esimerkkinä tällaisesta "elävyytensä loppuun kaivaneesta louhoksesta" on nykytiede: se on ajautunut kypsyystilaan, jossa teorian dialektinen elävyys on kuollut. Mahdollisuuksia näyttää olevan enää vain "kohinan päässä" (Valtaojan vapaus) ja "rakenteen päässä" (Enqvistin sanelu) ... kun optimitilanteessa "informaation massa" ei olisi nolla (kohina) mutta ei ääretönkään (täysin liikkumaton rakenne). -- Ehkä "informaatioyhteiskunnan" sijaan pitäisikin, elävyyttä tavoiteltaessa, puhuakin enformaatioyhteiskunnasta?

Antero Vipunen on kuin Koskelan Jussi konsanaan, maailmanhengen torpparina laajentaessaan pappilan tiluksia ... vähän kerrassaan auralla kääntäessään suon hetteistä kaaosta kultivoiduksi rakenteeksi (kynnöksen viilto juuri niin kuin kuvassa). Antero on kuin inkarnoitunut evoluution henki: hänen hengityksensä kulkee kohinana, ulosteensa kiinteänä rakenteena. -- Niin, sisukkaan suomalaisen esikuvana, Ville Koskelana, hikinen Antero murisee ja äheltää, tekemisestään ylpeänä ... "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä"!

 

Niin, tiedeuskovat ... Jumalako meille antoi Sanan "informaatio" ja Käskyn "iteroi"? -- Vai onko Homo Deus tavoitteena sittenkin liian ääretön? Eikö laadullinen pitäisi saada numeeriseksi, paremmin vertailukelpoiseksi ... antiikin viisauteen pyrkien kai ihminen on saatava kaiken mitaksi: kaikki on suhteessa toiseen, itseen. Ehkä toivoa ei kannata odottaa ulkoavaruuden tähdistä vaan omasta sisäavaruudesta. -- Seuraavassa blogauksessa tarkastellaankin mahdollisuutta asettaa tavoitteeksi Ama Deus, taiteen voima.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... No, onko se e/informaatio sitten ikuista?

KYLLÄ, mutta määrällisesti, ei laadullisesti, (mikä bitteihin tottuneessa maailmassa voi tuntua vieraalta), ja EI, pragmaattis-kyberneettisestä näkökulmasta katsottuna.

Informaatio nimittäin haihtuu tapahtumahorisontista eksponentiaalisesti heiketen, kunnes sillä ei ole enää mitään merkitystä.

Entä sitten "enformaation häviämättömyyden laki"? Tämä noudattaa termodynamiikan energian häviämättömyyttä -- mutta se "tallettunut" variaatio on yhtä hyödytöntä kuin lämpökohina.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Enqvist totesi tuon hypoteettisyyden olevan syyn sille, ettei Hawking voinut saada nobelia:

"Nimittäin: hänen merkittävin kontribuutionsa, Hawkingin säteily, on täysin hypoteettista,"

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Kiitos täydennyksestä! Ruotsin Akatemia sentään noudattaa yleviä tieteellisiä kriteerejä. -- Mutta ajattele jos kyseessä olisikin Stephanie Hawking!

https://yle.fi/uutiset/3-10190334

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Tietokonegrafiikan mandelbrotit ovat vain pseudofraktaaleja.

"kuinkahan moni muukin on käyttänyt tuntikausia (kokonaisia vuorokausia!) tietokoneaikaa paljastaakseen vaikkapa Mandelbrotin joukkoon kätkeytyviä hahmoja ..."

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Älä pudota ydintä. Kaava vs. algoritmi. Jo niinkin alkeellinen juttu kuin piin tarkka arvo on laskettavissa vain algoritmilla eikä se tiettävästi koskaan tule valmiiksi.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Heikki taitaa sekoittaa informaation ja toisaalta signaalin a la Shannon. Johtuen termien historiallisesta painolastista.

”Kohinapiikki? -- Mutta kohinassahan on kaikkein eniten informaatiota, ainakin Shannonin informaatioteorian mukaan! -- Mitä?”

Ja entropian...?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Sekoittaa? Koko juttuhan käsittelee tätä sekaannusta ... josta sekaannuksesta jokainen yrittää hyötyä heti kun tilaisuus tulee.

Entropiasta tulee ihan oma juttu, insallah.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Samaa väärinkäsitystäsi:

”Ainoa ongelma on se, että informaation ongelma muuttuu koodauksen ongelmaksi, pelkäksi indeksoinnin haasteeksi, ilman mitään mallin mahdollistamaa kompressiota. -”

Monet ovat tuohon sortuneet mutta sinulla yleistysharha.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #8

... Ilmaisin huonosti, yritin vähän editoida lausetta ...?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jos ajatellaan että bitti on sosiaalinen konstruktio, niin vähän oudoksi menee koko fysiikka, kun bitit ovat häviämättömiä. Toisinsanoen en ymmärrä tuota uudemman fysiikan "luonnonlakia" informaation häviämättömyydestä. Jos taas bitti ei ole sosiaalinen konstruktio, niin meillähän pitää olla bittimittareita, joilla fysikaalisen kohteen bittimäärä saadaan mitattua?

Shannonin informaatio koskee digitaalista tiedon siirtoa ja siinä tarvittavia bittejä, käsittääkseni. Vaikkei kohisevassa radioäänessä olisi ensimmäistäkään millään bittimittarilla havaittavaa bittiä, sen kohinan siirtämiseen digitaalisesti tarvittaisiin niitä bittejä ja itse asiassa, koska kohinaa ei voi pakata, maksimaalisesti bittejä.

Blogihan oli liian informaatiopitoinen, että putosin kärryiltä. Kiitos kumminkin.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tuli muuten mieleen miten kohinan saa "pakattua". Tarvitaan viestiä vastaanottavaan päähän kohinageneraattori, joka tuottaa lähettävän pään havaitsemaa kohinaa likiarvona, kunhan sille välitetään joitakin kohinaan liittyviä parametreja.

MIDI-tietohan esimerkiksi on käskyjä, joilla saadaan tuotettua ääniä sopivassa vastaanottimessa, että ei tässäkään ole oikein vielä mitään uutta tullut keksittyä. Jotkut ohjelmathan osaavat muuntaa musiikillsta ääntä MIDI-komennoiksi.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Joo mutta Shannonin teoria kuitenkin vaatii että bitti on bitti. -- Niin, tilastollinen samanlaisuus, eli saman kohinamallin mukaisuus, toki riittää oikeassa elämässä ... mielestäni klassista informaatioteoriaa hehkutetaan liikaa -- sen maagisen bitin korostamista -- ja sen nostaminen "filosofiaksi" on outoa -- vertaa ne muut irtipäässeet vitaalivirtaukset.

http://heikkihyotyniemi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ur...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kohinaa saa satunnaislukugeneraattorista, man random, mutta se on kuin Schrödingerin kissa. Ei sitä kannata pakata, mutta sitä on verrattain helppo tuottaa. Helppousasteen määrittelee satunnaisuuden määrä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Shannnonin teoria ei käsittelle informaatiota van signaaleja.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Signaalihan on alimman tason informaatiota eli dataa (bittejä) aikaleimoilla varustettuna. Ongelma informaatioteoriassa on, ettei meillä ole mitään kvantitatiivisia mittareita varsinaiselle informaatiolle ja sen korkeammille muodoille eli tietämykselle ja viisaudelle. Välillä tuntuu siltä, että mittareina käytetään signaalin volyymia eli sitä viisaampi mitä enemmän on äänessä!

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Kari Enqvistin puolustuspuheenvuoro.

https://yle.fi/uutiset/3-10163218

Huolestuttavaa on se, että hän katsoo oikeudekseen laukoa mielipiteitään kuin mikäkin poliitikko ... ymmärtämättä, että hänen sanomanaan inflatoituu suurin arvo (?), se Tieteellinen Totuus.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Totuus on uskonnon termi, ei kuulu tieteisiin.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Avustajani antoi eämänmakuisen esimerkin kaaoksesta: stressi voi olla juuri sellaista, kaaosta, jonka voi tulkita päällekaatuvana kohinana tai haasteen mahdollisuutena. Jos onnistut hanskaamaan stressisi, "mallittamaan arkesi", olet askelta pidemmällä löytämässä omaa tietäsi, vapausastettasi ... jolloin onnistunut kytkeytyminen arjen todellisuuteesi tuo hommiin "elämän makua".

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset