*

Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Kaksi näkymää elämään, yksi kuolemaan

Ollakseen "duaalista", vitaalinen tiede (edellisessä postauksessa) haiskahti kovasti tavalliselta tieteeltä? -- Tässä on sitten todellinen irtiotto. -- Jos tiede on tietoa maailmasta, seuraavassa on tietoa subjektiivisesta maailmastani; se on tiedettä siinä mielessä että molemmissa on vilpitön halu ymmärtää, tavallaan se on siis tiedettä puhtaimmillaan. Se ei palaudu standarditieteen paradigmoihin tutkimuskohteeltaan, menetelmiltään, esitystavoiltaan, ... Niin, subjektiivisin on yleispätevintä, jokaiselle "holistisella anturilla" tunnistettavaa. Syvimmin eletty on totuudellisinta, tavoitteena ei ole objektiivinen todistettu fakta vaan subjektiivinen ymmärryksen tunne, introspektiivinen varma tieto.

Aivan kuin oikeassa tieteessäkin, tavoitteena on nyt pimeyden kanssa pärjääminen; mutta kun tiede sytyttää tähän tarkoitukseen pompöösin lampun joka häikäisee ja piilottaa kaiken valokehänsä ulkopuolella olevan, määräten rajoitteiden hermeneuttisen kehän, vitalistisen tieteen tehtävä on ennemminkin vapauttaa pelosta pimeyden edessä: antaa vihjettä vapausasteista, rohkeutta astua tuntemattomaan. Maiseman "hämäryys" on tarkkarajaisista järjen kategorioista luopumista; binaarisen "kirkas/pimeä"-jaottelun sijaan maisemassa on sävyt. -- Vincent van Gogh oli kirjoittanut veljelleen Theolle, että hän tunsi kuin yö olisi väreiltään rikkaampi kuin päivä.

Vitaalisviritteisesti voisi jatkaa, että ymmärrys suunnasta on kajo pimeydessä: aiemmin esitetyn mielikuvan mukaisen "majakkaketjun" määräämän satunnaispomppimisen sijaan kyseessä on intuition ohjaama harppominen kerralla oikeaan suuntaan. Teologis-teleologisten assosiaatioiden riskilläkin: parhaimmillaan tieteen teoriarakennelmat korvautuvat koko ajattelua suuntaavalla vakaumuksella, subjektiivisen maailman totuudella. Tiedolla tiedosta että näinhän se on. -- Eikä elämäkään ole enää yhden valaistun väylän "uomaelämää": uskaltaa poiketa myös sivukujille.

Edellisessä kirjoituksessa "vitaalipäättelyn" tulokset onnistuttiin projisoimaan järjen maailmaan. Yleensä kuitenkin "viesti" ei ole muutettavissa yksiulotteiseksi tekstijonoksi vaan siirtyy suoraan mielestä mieleen, hahmona joka sovittuu omaan maailmaan. Tätä varten on mielen anturit herkistettävä ... no, aivan kuin älykkyysosamääriä on erilaisia, niin on myös "ymmärryskokonaismääriä": luontaiset kyvyt holististen viestien vastaanottamiseen (empatiakyvyt?) poikkeavat eri ihmisillä, eikä toista voi kynnysten yli ohjata ilman omaa oivallusta. -- Suomalaiset ovat kuitenkin kuulemma taipuvaisia vaistomaisuuteen ja melankoliaan, eivätkä ajattelun sävyt pelota ... ehkä tällainen "aivojumppa" sopii meille?

Tällaisen "tieteen" esitysfoorumikaan ei voi olla perinteinen, ruotiva tiedelehti tai vastaava. Ehkä se on juuri tällainen "Vapaavuoron" tapainen blogipalsta joka on oikea, salliessaan keskustelun kevyellä otteella, ideoiden saadessa vapaasti elää? Joku voi näistä kirjoituksista saada irti jotakin, pakkoahan ei ole. Keskustelu mahdollistaa sokraattisen, luontais-dialektisen tiedon rakenteistumisen ... no, eipä tääkään kyllä kokemuksen mukaan kovin hyvin toimi!

Korkeadimensioiselle havaintadatalle on olemassa muutama perinteinen esittämismuoto. Edellisessä kirjoituksessa käsitelty kaunokirjallisuuskaan ei ole hyvä, koska siinä huomio kohdistuu pintatason tarinaan joka tyypillisesti sekin peittyy laveaan kerrontaan; runous jo paremmin auttaa irrottamaan sanoista niihin ladatut merkitykset. Mutta kuvataide, tai erityisesti musiikki pakottaa suoraan hahmotukseen -- molemmissa tapauksissa kyseessä on jonkinlainen "mielen maisemamaalaus". Kun maalauksessa merkitykset on koodattu avaruudellisiksi suhteiksi, musiikki maalaa mieleen taajuus(aika)avaruudellisen hahmon, joka on välitöntä kenttää. Musiikkikappaleet voivat olla tiivistettyjä merkityksenkantajia, ja niillä on mahdollisuus jalostua mielessä jonkinlaisiksi "oivallustiivistymiksi", valmiiksi mentaalienergian suuntaimiksi

 

Seuraavassa keskitytään laajoihin tarkastelukohteisiin, vain intuitiolla havaittaviin holistisiin hahmoihin. Sovelluskohteena olkoon nyt juuri vitaalitieteelle sopivasti elämän ja kuoleman peruskysymykset. -- Tämmöisiä kysymyksenasetteluja kuullessaan tiede laittaa kädet korville ja alkaa lällättää: elämää se ei osaa edes määritellä, ja kuolema saa sen kerrassaan paniikkiin. -- Niin kuin paniikissa on koko yhteiskuntakin: kuolema halutaan haudata laitoksiin, pois silmistä. Tässä pelon johdonmukaisuudessa on jotakin kiehtovaa ... miksi mahtaa olla näin? -- Tämä vaatii hieman valmistelua.

Kuulemma vain ihminen on tietoinen kuolemastaan. -- Hui hai, mitä alemman tason oliosta on kyse, sitä täydemmin kuoleman todellisuus täyttää sen mielen! Se "mieli" yksinkertaisimmillaan on elinoloja balansoiva takaisinkytkentärakenne, jonkinlaista langoitettua johdonmukaisuutta; jo alkeelliset solurakenteet, ilman mitään hermostoa tai tietoisuutta, "pyrkivät" osmoottisella puskuroinnilla hallitsemaan kemikaalien mahdollisesti tappavia konsentraatiopiikkejä. Hormonit ovat jo kehittyneempää kemiallista säätelyä, mahdollistaen alimman tason "taistele tai pakene" -käyttäytymisymisreaktiot (adrenaliini). -- Tosiasioiden rohkea kohtaaminen poistaisi tieteeltä tarpeen vähittäiseen perääntymiseen. Niin, oikeastaan, ennemminkin ihmisen kannattaisi tulla tietoiseksi kuolemastaan -- uskaltaa katsoa ihmisyyden ainutlaatuisuuden kuolemaan, uskaltaa astua harmaalle alueelle.

Nietzsche on sanonut: minä pelkään, että eläimet pitävät ihmistä kaltaisenaan olentona, joka on mitä vaarallisimmalla tavalla menettänyt terveen eläinjärjen ... mielettömänä eläimenä, nauravana eläimenä, itkevänä eläimenä, onnettomana eläimenä. 

Luonto itse on tehnyt kuoleman pelottavaksi, niin että elävä haluaa sitä välttää, niin, viimeiseen asti. Tämä on ollut elämän selviytymisstrategia, elämänvoiman "keskipakopumppu", jokaisella elämän tasolla yksinkertaisimmasta eliöstä monimutkaisimpaan, jopa tietoisuuteen saakka -- jopa niin, että kaikelle elämälle voidaan muodostaa vitalistinen jatkumo, näkymä elämän syntyyn saakka. Nyt tämä kaiken yhdistävä jatkumo ei muodostu dialektisten ääripäiden välille, vaan paljon alkeellisemman, arkaaisen, jonkinlaisen "monolektisen" voimakentän ympärille. Kun dialektisten ääripäiden välille muodostuu tasapaino, monolektiikka ei tasapainoja tunne; ainoa pyrkimys on poispäin voiman imusta, silmittömästi pakoon nemesiksen jousta -- kauemmas kuolemasta. Bergsonin sanoin: pois aineesta, kohti henkeä.

Tämä rakenne on yhä kaiken perustana -- mitenkäs haeckelilainen systeemi syntynsä ja kehityshistoriansa vaihtaisi. Ja sen rooli evoluution ajavana voimana jatkuu edelleen: menestynein on se uloimmalle kehälle päässyt, sillä on eniten energiaa näkyä ja vaikuttaa ympäristöönsä. Kuoleman imu on perustodellisuus johon kaikki, joka yksilöllä erikseen, viime vaiheessa romahtaa. Sitten kun käsitteet loppuvat, pakottavana voimana poispäin kuolemasta on alemmilla kognition tasoilla kipu, ja ylemmillä tasoilla kauhu. -- Kulttuurievoluutio on sekin pyrkinyt "sivistyksen" nimissä peittämään elämän katkerat realiteetit; "ihmisarvoisuuden" nimissä egon piiskaaminen korvautuu jonkin korkeamman tavoittelulla. Uloimmilla elämän tasoilla inhimillinen uteliaisuus on nimenä pyrkimykselle päästä yhä laajemman ymmärryksen kehille; suuntia "poispäin" on rajattomasti.

Tämä kaikki oli järjen analyysia. -- Havainnollistetaan tätä "elämän vapausastetta" nyt vitaalitieteellisesti, täytetään goetheläinen "harmaa teorian runko vihreillä elämän lehvillä", omakohtaisin esimerkein (tällainen psykohistoria olisi kai omaa "kosmista käyntikorttiani") ... tarinoita, vitaalitieteen periaatteiden mukaan, aitoja kokemuksia ilman myöhempien tulkintojen kerroksia ... itämaistyyppisiä valaistuksen elämyksiä ... yrittämättäkään järjellä selitellä ... häpeää tuntematta ... koe itse

 

Elämä -- näkymä taaksepäin

Woyzeck (1981).

Vilkaisu takaisin kohti kuolemaa, niin, se on se mitä amerikkalaistyylinen jatkuvaan kasvuun hirttäytynyt yhteiskunta välttelee ... vaistomaisesti peläten Lootin vaimon kohtaloa. -- Mutta nuoruudessa ei tajua pelätä!

Kun aikanaan ostin Hectorin "Eurooppa"-levyn, tuo oli vimmassaan vaikuttava kappale ... mitä en silloin nähnyt, on että kyseessähän on mahtava kuolemaantuomitun mielenmaiseman kuvaus, jossa suurin hulluus yhtyy syvimpään inhimillisyyteen. -- Ihmettelin aikanaan levyn Eurooppa-nimeä, ja nyt ihmettelen vielä enemmän: onko kyseessä allegoria, näkijän ennustus Euroopan itsetuhosta ... nythän nähdään että eu-rope on "hyvä köysi" johon olemme hirttäytymässä, pehmustettu ja turvatyynyin varustettu?

On edessäsi kuilu sinne joudut vielä kerran katsomaan ... Niin, antakaa minun pitää illuusioni Hectorista. Kyllä hän on miettinyt näitä asioita, kuten "Yhtenä iltana" -laulun sanoissakin: ... unohtaa pelkonsa vois ... kuoleman pyörteestä pois. -- Tämä nöyrtyminen on suorastaan uskottavampaa kuin Leinon uho hänen väittäessään "Ja vuodet ne käy" -runossaan että ... mieltäni nuorta en milloinkaan se tuskassa tulta iskevi vaan.

Filosofimme Seppo "Kassandra-syndrooma" Oikkonen on kuvannut pakahduttavasti miltä tuntuu kun elämä alkaa vastustamattomasti liukua taaksepäin kohti syöveriä ... niin, hän kuvaa kyllä yhteiskunnan kuolemantautia, mutta kuinka käykään myös yksittäiselle solulle jos ruumis ympärillä kuolee? Oikkonen on kyennyt rakentamaan mielensä "Epätodennäköisyyden vuoren" niin korkeaksi, että avautuva näkymä "Vääjäämättömyyden kielekkeeltä", ennen syöksyä kuiluun, on jylhyydessään huimaavan kaunis, vitalistin sydäntä sykähdyttävä. -- Jonkun tilinpäätös vain on kerrassaan vakuuttavampi kuin jonkun toisen testamentti.

Toinen filosofi ja näkijä, Jukka Hankamäki, ei yhteiskunnallisen syöverin edessä ole vajonnut depressioon vaan harpannut toiseen ääripäähän, maanisuuteen. Kaiken tieteellisen uskottavuutensa (siis tieteentekijän kaiken) riskeeraten hän virittää mahtavan hullunnaurun, kun ei muutakaan voi. Meidän jälkeemme maailmanloppu. -- Ehkä se nauru saa aikaan edes epävarmuuden särön varmuuden panssariin: ne hulluimmat voivat olla niitä neroimpia, yhteiskunnan hulluuspyörteen keskellä paikallaanpysyvimpiä; tämä on raikasta, virkistävää, uutta luovaa "vihapuhetta" ... siis "hahapuhetta".

Piispa Berkeleytä mukaillen: oliko kulttuuria edes olemassa jos sen kaatumista ei saattele kosminen nauru? Siis ilman että kukaan olisi tajunnut mistä kaikessa on kysymys, ilman että kaikkia kenttiä on viritetty. -- Viimeinen röhönauru kuolinvuoteella -- silloin tietää eläneensä, ja muutkin tietävät

 

Elämä -- näkymä eteenpäin

Simon: You Can Call Me Al (1986). 

Tämä kappale outoine sanoineen ja outoine videoineen pyöri yhtä mittaa opiskelijasolussamme aikoinaan Otaniemessä, jatkuvasti auki olevalla Music Televisionin kanavalla solun oleskelutilassa. Kai se siksi kiivaine rytmeineen assosioituu minulla kasvaviin kehiin, elämän pulputessa kiihkeästi uusiin tuntemattomiin suuntiin, kaiken ollessa mahdollista. Asioita ei tarvitse kummemmin mietiskellä, viehän kaikki lisäenergia vain kauemmas nollaenergiatilasta, kuolemasta; kaikki eteenpäin meno on luonnollisen moraalin mukaista hyvää. -- Koko Graceland-levy on sekin kuulemma Paul Simonin revittelyä hänen innostuttuaan eteläafrikkalaisen mustan kansanmusiikin mahdollisuuksien kokeilusta, kaikkia boikottirajoituksia uhmaten.

Tämä palasi mieleeni kun nuorempi poikani oli viime kesänä lähdössä kielikurssille Englantiin. Mitä osaisin hänelle opastukseksi sanoa, Kahlil Gibranin Profeetta mielessäni: olemme jousia (sic), ja kuinka vetää itselle tuntemattomaan suuntaan, ei takaisinpäin? -- No, soitin hänelle tämän kappaleen, selittämättä, en tiedä mitä hän ymmärsi, kolmekymmentä vuotta vanhasta kappaleesta. Laulun kohteena on ulkomaalainen mies, äänten, äänten ympäröimänä. Kuitenkin se "positiivinen kaaos", edessä olevien mahdollisuuksien rajattomuus, kaikkine sydäntä pompottavine vapauksineen, kiteytyy sanoissa ... hän katsoo ympärilleen / näkee enkeleitä arkkitehtuurissa / pyörien loputtomuudessa / hän sanoo Aamen! ja Hallelujaa!

Mutta kuinka nopeasti ilo vapaudesta voikaan muuttua kauhuksi vankeudesta! Se "loukattu kansalaistunto" (Oikkosen termi) voi muuttua suorastaan "veskidutetuksi kansalaistunnoksi", kun pääsy "vedenpinnan" yläpuolelle estetään, kun poljetaan takaisin veden alle, kaaokseen. Paniikki syntyy, jos on jo onnistunut luomaan dialektisen mallin ja näkee jonkun tarkoituksellisesti hämärtävän tosiasiat, semminkin jos hämärtäminen on systeemisen johdonmukaista ... kun nyt esimerkiksi oli jo selvää että kyseessä oli islamistiterroristi, tiedostava media antoi ymmärtää, että se oli mielenterveysongelmainen, ja auttajat olivat muslimeja. -- Kun Hankamäki puhuu tieteilijän viileydellä assosiaatioharhasta, Jussi Halla-aho meinaa tyystin menettää harkintakykynsä

Muuten, tuota "taaksepäin" ja "eteenpäin" ei mitata absoluuttisessa ajassa vaan mielenmaisemassa ... vähän niin kuin kosmologit hypotetisoivat että jos universumi alkaa supistua aika alkaa kulkea taaksepäin.  -- Sama koskee kai sitten myös subjektiivista maailmankaikkeutta! 

 

Kuolema -- näkymä sisäänpäin

Duettino Sull'aria "Figaron häistä" (1786).

Taannoin kohistiin paljon Eben Alexanderin kirjasta "Totuus taivaasta", hänen kuolemanrajakokemuksestaan. -- Luulen kuitenkin että muuntunut havainta, ja kaikki nämä "putkinäöt" ja "valotunnelit", on ennemminkin pelkkää aistimusrekisterin kaventumista, elimistön ollessa äärimmäisellä säästöliekillä. Kaikki "totuus" on toiveita, muiden kertomaa unta. -- Miksikö kehtaan epäillä? ... Know something, been there.

Toissa keväänä koin aivoinfarktin: vajosin uneen, syvälle, syvälle ...

Osoittautui, että se oli tämä aaria jota soitin kuntoutuksessa miltei yhtäjaksoisesti, jotenkin se miellytti ... tai rohkenen lainata EinsteiniäMozartin musiikki on niin puhdasta ja kaunista että näen sen heijastumana universumin sisäisestä kauneudesta. Näin siis sanoi mies joka kuulemma ajatteli usein musiikin kautta, näki päiväunet musiikkina, ja koki koko elämän musiikin termein. -- Arvostan Einsteiniä yhä enemmän intuition ensisijaisuuteen uskovana vitalistikkona! -- Tai niinkuin toinen viisas, Red Shawshankissa, sanoi ... hengettäret sukimassa toistensa hiuksia ... en edes halua kuulla totuutta. -- Sitten minuun iski kuitenkin "Elämän nälkä", ja pakahduttava tunne kiireestä ... ja pian voin todeta että "Se kuitenkin liikkuu!" -- Toivuin infarktista täysin ... no, MS-tauti jäi edelleen. 

On vaikea palauttaa noita tunnelmia. -- Tieteelle uhrautuneen "kaikki" on päässä, koko maailma, kaikki mitä arvostaa, ja miljardien tuhoutuneiden aivosolujen myötä kaikki oli nyt mennyt ... tämä oli subjektiivinen varmuuteni. Koin ennenkokematonta rauhaa kaiken myrskyn jälkeen. Kaikki oli jätettävä niin ehdottomasti, että ei pelkästään tahto vaan myös toivo oli kadonnut, ja jopa näiden kaipaaminen oli unohtunut, kaikki takertuminen. Maailmani oli kaventunut; kuin olisin jo syöverissäni pudonnut mustan aukon "tapahtumahorisontin" taakse, jossa kaikki kohina katoaa, "informaation" rutistuessa jonkinlaiseksi antikaaokseksi. Kun puristus maailmaa vastaan loppuu, kaikki rajoitteetkin ovat enää pelkkiä toteamuksia; ei tullut mieleenkään lähteä ryömimään mihinkään "valotunneleihin". Niin kuin Pohjoisnavalla, jossa suunnat katoavat, tämän Big Bangin jälkeen katosi aika. -- Nirvana tarkoittaa sananmukaisesti "sammuksiin puhaltamista".

Olen siis nähnyt elämää, olen nähnyt kuolemaa ... vapausasteeni on nyt viritetty tälle välille, ja polkuni ovat yhdensuuntaistuneet. Suuruudenhullua tai ei, en pyytele anteeksi; vimmalla, vaurioituneilla aivoilla, rymistelen täysillä päin rajoitteita, en ehdi selittää. Subjektiivisessa mielessäni tiedän mitä haluan, tiedän, kuvittelen, että minulla on vielä annettavaa ...

 

Uskoitko kaiken? -- Huomaa, että myös tarinoilla (meemeillä) on itsesäilytysvaistonsa; ne tekevät kaikkensa etteivät kuolisi mielistä (vaipuisi unohdukseen) ... ne muuttavat yksityiskohtiaan kiinnostavammiksi, paremmin mieleenjääviksi, tunteisiin vetoaviksi, pikku valheetkin ovat okei. Huimat vedätykset, huumori ja todellisuustestaukset ovat luonnollinen osa elävää vitalismia, ne tuovat sitä "monikulttuurista värinää" tieteeseenkin. Turvapaikanhakija-ajatusten veneessä kaikki keinot ovat käytössä. -- Niin että kai nekin on hyväksyttävä omaan mieleen jos vaihtoehtona on niiden lähettäminen kuolemaan?!

 

Harjoitustehtävä.

Kunnon teoriassa on kai myös harjoitustehtäviä ... otetaan edellisten auditiivisten esimerkkien lisäksi visuaalinen, jolloin "merkityshahmot" elävät avaruudessa eivätkä ajassa. -- Siis mitä Vincent van Gogh yritti sanoa Don McLeanille? -- Vihje: myös vastauksessa kaikki muut paitsi sanalliset oivallukset kelpaavat!

https://www.youtube.com/watch?v=oxHnRfhDmrk

 

Ammattilaistehtävä.

Mitä Don McLean puolestaan yrittää sanoa meille mielikuvillaan?

https://www.youtube.com/watch?v=uAsV5-Hv-7U

 

Bonustehtävä (pakollinen).

Missä vaiheessa kryptisyys muuttuu näennäissyvällisyydeksi, hajottaako silloin nauru illuusiot pirstaleiksi? Onko oma otteesi liian raskas? Ei tässä ole mitään järkeä?

https://

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Musiikki on todella merkillinen ilmiö -- se sijoittuu kokemuksellisesti yhteen ajanhetkeen. Musiikki "ymmärretään" musiikkina vain silloin kun se "tapahtuu" -- tätä erityistä "vastaanottamisen" tai "ymmärtämisen" hetkeä ei ole menneisyydessä, ei tulevaisuudessa, se on vain "tässä ja nyt".

Niin ollen kokemuksellinen musiikki sisältää myös "tiedollisen" haasteen. Se virittää meissä ajallisen jatkumon, ja jollakin vaikeasti avautuvalla kognitiivisella tavalla juuri tämä jatkumo on tekemisissä myös visuaalisen syvyysperspektiivin hahmottamisen kanssa. Esimerkiksi eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa nuo tajunnalliset ilmiöt emergoituivat samaan aikaan: syvyysperspketiivin ilmestyminen maalaustaiteeseen ja ajantaju. Se ken kertoo tämän tavan, ansaitsee filosofin nimen ja arvon.

Draaman nerot ovat käyttäneet musiikkia sulattaen sen olemukselliseksi osaksi narratiivia. Dennis Potterin huikea ura huipentui testamentinomaisiin tv-sarjoihin "Karaoke" ja "Kylmä Lasarus", joissa hänen keskeiset tv-draamaa uudistavat ideansa ikään kuin kumuloituivat korkeimpaan potenssiinsa.

Kertokaapa mitä niin sanottu "matrixin" idea muuta on kuin kaiku "karaoken" kaiuttimista?

http://narkissos-esseet.net/potter.html

Don McLeanin "American Pie" on todellinen rokkilyriikan klassikko -- kaikissa suhteissa. Se on kannanotto amerikkalaisen kulttuurin ja musiikin historiaan -- sen kaipuun ilmentymä, mikä ei kaikista uhkaavista ilmiöistä huolimatta sitten koskaan toteutunut. Miksi? Siksi että doo wop -tyyli kantaa itsessään monikerroksisuuden ideaa, eikä sellaista pysty mikään päällekäyvä kerros hukuttamaan. -- Katselin juuri jokin päivä sitten David Lynchin "Twin Peaks"in uusia jaksoja, joissa on uudelleen elvytetty sekä syvyysperspektiivejä -- herra on esimerkiksi tehnyt oman versionsa Kubrickin "Avaruusseikkailun" sukelluksesta ulottuvuuksien syvyyksiin -- ja toisaalta noita taannoisia kappaleita. Esimerkiksi The Plattersin täydellinen "My Prayer" soi eräässä jaksossa komeasti alusta loppuun.

Musiikista, mm. McLeanista:

http://kuinkakarlmarxtavataan.vapaavuoro.uusisuomi...

https://www.youtube.com/watch?v=eDlcqhlzDqQ

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Huh, kiitos ... nyt saitkin minut miettimään ... täytyy perehtyä Dennis Potteriin ...

-- Ammattilaistehtävässä heitin vain haasteen ... fiksumpieni silmille! No, joka sukupolven viisastelu kai näyttää naurettavalta vanhempien silmissä ... mutta jokaisen on erikseen ymmärrys käynnistettävä.

https://genius.com/Don-mclean-american-pie-lyrics

Lisävihje ensimmäiseen harjoitustehtävään: Don McLean on sanonut, että esimerkiksi "'Tähtikirkas yö' -maalaus (mistä juuri tulee laulun nimi Starry, Starry Night) ylläpitää jännitettä ekstaasin ja melankolian välillä", niin että "tunnet iloa kyetessäsi olemaan surullinen". -- Siis, oma tulkintani: kun ne maalaukset virittävät kaikkea selittävän "pyörremaiseman" jännitteineen, tällainen surun ja ilon dialektiikka kai auttaa mallittamaan ja strukturoimaan omien tunteiden maailmaa! -- "Vapauttaminen" = auttaminen näkemään vapausasteen.

https://www.wattpad.com/4589893-the-meaning-of-vin...

-- Siis sori, tää on väärä tulkinta ... kun on sanallinen ...

Toinen tulkinta suru-ilo -akselilla: "Inside Out" -animaatio?!

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Olisin laittanut valokuvan hiljaisuudesta tuohon sanattomaan harjoitustehtävään, mutta...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

En ole oikein ystävä tämän blogialustan kuvien kanssa ... niin kuin nyt nuo kaksi Signorinan kuvaa, en tiedä mistä ne tulevat ... YouTube-upotusten kanssa tuntuu kaikki olevan korkeemmas käres :o)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Tämän blogauksen innoitti Timo Soini mystisellä "?" -apokryfikirjoituksellaan. -- Siinäpä uskon mies katsomassa kadotuksen syöveriin, kohti kannatuksen kuolemaa ... jättää vielä uskolliset opetuslapset tekemään poliittista rituaali-itsemurhaa!

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201708152200328357_u...

Käyttäjän timoalivehmas kuva
Timo Ali-Vehmas

Elämä ja kuolema ovat erilaisia, jos niitä tarkastelee yksilön tai yhteiskunnan kannalta. Onko yksilön rajallisella elämänkaarella jokin erityinen tarkoitus suhteessa suvun tai lajien kehittymisen kannalta. Mikään luonnon emergentti (eikä kyllä muukaan) rakenne kestä määräänsä pidempään. Kun se on käyttänyt raaka-aineensa loppuun, adaptoitunut raaka-aineessa olevan informaation mukaan, se on samalla tullut siitä riippuvaiseksi ja rajoittuneeksi. Tarvitaan uusi alku, jossa rakenteet ovat vielä muodostumatta, joka voi vuorollaan adaptoitua joko samaan tai mielenkiintoisemmassa tapauksessa uuteen raaka-aineeseen, resurssiin tai informaatioon, miksi sitä kukakin haluaa kutsua.

Lienee olemassa jokin matemaattinen muunnos (en niitä kovin hyvin tunne), jolla voitaisiin ehkä muuntaa kätevästi N kpl yksilöiden elämiä jonkinlaiseksi suvun tai lajin tai vaikka koko luomakunnan elämänkaareksi. Z- hän elää - muunnos tms.

Jokainen kokee oman elämänsä rajallisuuden omalla tavallaan. Minkäänlaisesta tasa-arvosta tässä on turha puhua. Mutta se, että näkee tällaiset kysymykset laajempana, ketjuna tai verkkona tms. poistaa ainakin minun mielestä koko joukon sitä tuskaa jota joutuu kokemaan jos keskittyy vain yhteen lohkoon tässä (toivottavasti) ikuisessa ketjussa.

Minusta on hienoa lukea teidän juttuja. Yhtäkkiä vain tuli mieleen myös kirjoittaa jotain...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Kiitos, helpottavaa kuulla responssia ... varsinkin kun blogi oli noin sydänverta raastava, itse liossa ... nyyh!

Mutta luulen kaiken elämän olevan syklistä, elämästä kuolemaan ja (ehkä) takaisin. Täysi regeneroituminen synnyistä alkaen edellyttää tätä. Ihmisyksilöllä ja -yhteisöllä aikaskaalat vain ovat erilaiset. -- Julkisesta keskustelusta päätellen me olemme yhteiskuntana kai jo yliajalla ... jotenkin olisi hienompaa kuolla nuorena, verta vuotaen sivilisaatioiden välisessä taistelussa, kuin vasta näin vanhana, sekopäisenä ärisevänä dementikkona!

-- Haluat jotain insinöörimäisiä pohdintoja, muunnoksia? ... Saamasi pitää!

Käyttäjän timoalivehmas kuva
Timo Ali-Vehmas

Kannattaako blogeihin edes kirjoittaa ellei oikeasti pyri jotain sanomaankin. Näin useimmat eivät edes pyri tekemään mutta ne harvat kirjoittajat jotka pyrkivät ovat sitäkin arvokkaampia. Kiitos siitä.

Yhteiskunnassa on sellainen hassu ristiriita että melkein kaikki meidän elämän aineelliset edellytykset riippuvat lähes täysin Insinöörilogiikasta, matematiikasta ja luonnontieteistä, mutta elämä itse ja erityisesti yhteiselämä ihmisten kesken ja luonnossa laajemmin on vielä isolta osin hieman hämärän peitossa. Komplexisuus yms.... Olkoonkin, että kaikkea ei ehkä koskaankaan saada mallien ja simulointien läpi valaistukseen, niin paljon isompi osa kuin tänään pitäisi saada ja tullaan saamaan.

Jään kiinnostuneena kuulolle...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Muuten, kun vastedes käytte ongella, tietäkää tämä: vaikka onkimato ei paljon maailmasta tajua, kivun se tuntee ...

Käyttäjän TatuHuuskonen kuva
Tatu Huuskonen

Introspektio tieteen menetelmänä pitäisi olla itsestäänselvästi osa tiedettä. Niinkuin shakkilaudallakin, huono pelaaja ei näe kokonaisuutta, mutta mestari kyllä. Ei introspektio ole kaikille, mutta anything goes! niinkuin Feyerabend tuon sanaili. Kohta psykologia on luonnontiede ja fyysikot joutuvat sumeuden kanssa tekemisiin esimerkiksi tulevaisuutta ennustaessaan. Sanat ovat valmiiksi sumeita, miksi siis rajata tutkimus numeeriseen sumeuteen.

Hullunnauru, olen kokenut tuon. Kuvailisin kokemusta puhtaimmaksi totuuden kosketukseksi mitä tiedän mahdolliseksi.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset