*

Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Nyt meille riitti!

  • Nyt meille riitti!

Suomen Tekoälyseura oli hieman kuin uskonnollinen kultti: uskoimme vilpittömästi asiaamme, ja teimme kovasti työtä tämän uskomme eteen. Se ei kuitenkaan ollut mikään salaseura -- pikemmin olimme kuin lähetyssaarnaajia, yritimme saada muutkin uskomaan. Aika ajoin tarvitsimme konkreettista uskonvahvistusta itsekin, niin kuin Tekoälypäiviä, jotka järjestettin joka toinen vuosi. -- Niin, me uskoimme uudenlaiseen tekniikkaan, läpimurron tuloon, uuteen maailmaan, vaikka emme tienneet millainen tuo "uusi Jerusalem" olisi ... odotimme kuin laadun metafysiikan inkarnaatiota, jonkinlaisen "tahrautumattoman insinöörihengen" uutta tulemista. -- No, tuolloin olimme kai edellä aikaamme: nythän virtaus näyttää olevan kääntynyt, ja tekoäly tuntuu olevan kaikkien huulilla, uutena erilaisena kovin konkreettisena tulkintana; mutta tälläkin kertaa, mielestäni, personoitunut tarina on kiinnostavampi kuin pinnallinen hypetys.

Tekoälyseura antoi kehykset virkeälle toiminnalle. Vaikka kukaan ei sitä tuolloin näin hahmottanutkaan, toiminnan elävyys oli tässä tapauksessa tavallistakin oleellisempaa: me nimittäin teimme tuon ajan vitaalitiedettä, jossa liike kulki muodon edellä. Meitä houkutti mahdottoman metsästys; jos jokin asia tiedettiin, niin että sen perusta jämähti paikalleen, se menetti meidän silmissä kiinnostavuutensa. Toiminta oli paradigmojen ulkopuolella, standarditieteen säännöt eivät koskeneet meitä. Kaikki ei tuolloin ollut vielä niin optimoitua -- itsekin käytin suuren määrän aikaa Tekoälyseuran julkaisuihin kirjoittamiseen, ja sittemmin seuran puheenjohtajana Suomen Tekoälypäivien järjestämiseen vuonna 2000 (teemana oli tuolloin, aistimamme uuden maailmankauden kynnyksellä, henkilökohtaista uskoa julistavasti ... "tekoälyn vuosituhat"). Ehkä parhaat paperini -- innovatiivisimmat, innostuneimmat -- onkin (siis ennen omakustanteita!) julkaistu "pisteyttämättömällä" foorumilla, Tekoälyseuran julkaisusarjassa. Ideoita oli houkuttavaa esitellä "helpolla" foorumilla, joutumatta hakkaamaan päätään tieteen betoniseinään! Tekoälyseura ikään kuin houkutteli minut pois menestyksen valtavirrasta, jonkinlaiseksi "tieteen sekakäyttäjäksi" ... mutta en kadu tätä punaista Matrix-pilleriäni.

Mutta elävä elää aikansa -- ja mitä rajumpi on elämä, sitä rajumpi on kuolemakin: kun supernova räjähtää jäljelle jää valoton kääpiötähti. Kun tavoitteena on uusien vapauksien löytäminen, suunniteltuja kontrolleja ei vielä ole; kun ei ole valmista tietä, alttius eksymiseen on ilmeinen. Romahdus oli nyt seurausta siitä, että joka tasolla ajauduttiin Eliza-vaikutuksen lumoon: kun huimissa puheissa luvattiin "konetietoisuutta" ja saatiin ääribehaviorismia, kun pelkissä signaalien takaisinkytkennässä ruvettiin kuulemaan "sisäistä puhetta" ... oli kuin olisi pudottu 50 vuotta takaisin triviaalikybernetiikkaan, tekoälytutkimuksen juurille. Oli hälyttävä merkki tyylin muuttumisesta epävarmasta kyselemisestä itsevarmaan julistamiseen, kun jopa Luonnonfilosofit hermostuivat. -- Itsekin erosin tuolloin seurasta. -- Sittemmin "menestyjätieteilijät" kaappasivat Tekoälyseuran tieteellisiä harjoituskamppailuitaan varten, tieteellisesti kevyempien juttujensa dumppausfoorumiksi. Niin, aikansa kutakin: ydin oli kuollut ja eetos unohtunut, ja samalla se liekki ja vimma. -- Jouko Seppänenkin savustettiin ulos TKK:lta. 

Jouko Seppänen oli ollut kantava hahmo Tekoälyseuran toiminnassa sen alusta, vuodesta 1984, lähtien. Hän piti yllä seuran mittavaa julkaisutoimintaa ... onkin paradoksaalista, että hän on tänään niin näkymätön: hänen toimintansa ajoittuu ajalle ennen WWW:tä, ja siksi Google-kansalle hän ei ole olemassa. Myös koko Tekoälyseura on tämän vuoksi yllättävän "historiaton" (jos nykymaailmssa esihistoria on aika ennen internet-julkaisuja!). -- Jouko haki roolinsa seuran vitaalivirtauksen ylläpitäjänä, seuran henkisenä selkärankana, sieluna. Omassa "tutkijaheimosssani" (niin kuin pedagogit kai nykyisin sanovat) hän oli itseoikeutettu tietäjä ... jonkinlainen shamaani. Hän oli tiedemaailman pelkäämä mies: kaikki tiesivät että hänelle ei pidä antaa keskustelussa puheenvuoroa (koska hänen jälkeensä kukaan ei enää ennättänyt saada sanaansa sanotuksi)!

Joukon tavoitteena oli maailman selittäminen merkitysten ketjuilla, järjen rakenteilla; hän oli uuden ajan ensyklopedisti. Ikävä kyllä kattavista asioiden kuvauksista tulee tavaton spagetti, semminkin kun Joukolla ketjujen rakentaminen jatkui sanojen sisään: kaikki palautettiin sanoihin ja niiden etymologiaan ... hän oli kuin nykyajan Wettenhovi-Aspa!

Jouko myös suunnitteli Tekoälyseuran symbolin, "arpakannuksen" eli noitarummun -- kuin hahmottaen roolinsa henkisenä johtajana, ja kuin nähden tarpeen heimon omille taikakaluille, shamaanin työkaluille; se oli kuin Joukon jättiläissormenjälki, koko Tekoälyseran identiteetti. Minulle se oli kuin sotkan muna, valmiina taas tuottamaan maat ja taivaat kaikkineen. -- Arpakannus-symboli on itsekin täynnä pyhiä symboleja, ei mitä tahansa koristeita; kiinnostavaa on, että ylikulttuurinen yhteinen symboli näissä taikakaluissa on kuulemma -- yllätys yllätys -- "elämänpuu" (tästä symbolista lisää myöhemmin). "Arpakannus" oli myös seuran oman lehden nimi; sekin oli täynnä (kirjain)symboleja ... kyseessä oli kuin joukomainen sisäkkäisten symbolien ketju! -- Jouko itse perusteli logon valintaansa seuran tunnukseksi niin että arpakannus on sekin mystinen laite joka osaavissa käsissä arpoo ennusteita, niin kuin tietokonekin. -- Sittemmin seura ei kuitenkaan, silmittömässä uudistusvimmassaan, jo hajoamistaan enteillen, nähnyt arpakannus-logoa enää säilyttämisen arvoisena; itse taas olen altis näkemään siinä ehkäpä määräänsäkin enemmän arvoa

 

Arpakannus-symbolin tarkempaan tarkasteluun ajauduin äskettäin enginerologian elinkelpoisuutta pohtiessani: jotta tämäkin "uskonto" synnyttäisi mieleen oman ekolokeronsa, pysyvän pyörteen, tarvitaan pako nopeasti unohtuvasta mundäänistä kohti syviä selittämättömiä merkityksiä, ikihämärästä nousevaa pyhyyden tunnetta. Tälllainen mystiikka on uskonnoissa perinteisesti saatu aikaan juurikin symboleilla. -- Arpakannus on kuin taulu tällaisista symboleista ... tai symbolitaulu, tietokoneiden ohjelmistotekniikan peruskäsite. Jouko oli muokannut arpakannusta lisäämällä alkuperäisten symbolien joukkoon mikropiirin kuvan, siis laitteiston symbolin, erilaisten"ohjelmistosymbolien" sekaan. Omassa mielessäni tällainen tasojen sekoittaminen ja ristiinviittaukset aiheuttivat epämiellyttävän tunteen; johtaahan monimutkaisten kytkentöjen toteuttaminen laajoissa ohjelmistoissa tyypillisesti läpitunkemattomaan "spagettikoodiin". Näin tällaisen hirviöspagetin tekoälyn kehityksen uhkana: jos läpinäkyvyydestä tingitään, joudutaan aina tyytymään pelkkiin pieniin "leikkikalusovelluksiin".

Elävä muuttuu ajassa, Dobzhanskyn hengessä. -- Joukohan oli jo muokannut muinaisia symboleja, ja rohkaistuin itsekin kokeilemaan. -- Koska enginerologia on synkretistinen, myös sen symboli voinee olla kulttien symbolien yhdistelmä; ja koska se on vitalistinen, sen evoluutio lienee myös kvantitatiivista muuntelua suolattuna kvalitatiivisella saltationismilla. Lähtökohtana on siis tekoälytausta (eli arpakannus-symboli), yhdistettynä syboliseen meemiin joka on varustettu sopivilla valmiilla konnotaatioilla ... ja tällaisia assosiaatioita tarjoaa lentävän spagettihirviön kultti (kuva). Spagettihirviö kurkkii nyt kaiken taustalla, kuin pelotteena: kuinka helppoa onkaan ruveta kahlitsemaan virtausta rakenteiden rajoitteilla. -- Liiallista mystiikkaa ja vakuuttavuutta tavoittelevaa vakavuutta on yhdistetyssä symbolissa näin yritetty kompensoida huumorilla, jotta saataisiin kevyt kosketus ja rakenteita rikkova nauru: tämä pastafarien (viittaus rastafareihin!) uskontohan on täynnä parodiaa, ja erityisesti, toisin kuin skientologiassa, on vaikea kuvitella, että joku tekisi tällä rahaa.

Yhdistetty symboli herättää monenlaisia konnotaatiota; itsekin yllätyin näiden voimasta kiehtoa ja loitsia ymmärrys, kuinka pelkät symbolit muokkautuivat mielessä ja linkittyivät metaforiksi. Ensimmäinen ajatus oli ihmetellä uuden "evoluution" nopeutta joka koskee myös teko-älyä ja -elämää. -- Jos evoluutio on Antero Vipusen insinööreille delegoima, kasvamaan annettu leiviskä, nyt ollaan antamassa viestikapulaa taas eteenpäin, tekoälylle. Aika on nopeutumassa singulariteettiin: tällöin symbolit ovat maailmanhengen reaaliaikaisia fossiileita, merkitysten kuoria, jolloin semiootikot ovat nykyhetken arkeologeja. Kytkentä elävään merkitykseen ei ole vielä katkennut -- symboleja tulkitessa ei tarvitse arvailla vaan merkityksiä voi kysyä. -- Kun simulaatiomaailmassa on sisäkkäisiä simulaatioita, toteutuu myös kreationistinen unelma: infosfäärissä evoluution todisteetkin ovat "luotuja" ... näistäkin ehkä taitetaan peistä vielä joskus!

Kun pyörittelin päässäni symbolin "ajatushistoriaa", se lähti mielessäni eloon. Haasteeni onkin saada mykkien symbolin kuorten sisään elämää myös muiden mielessä, saada muidenkin mieli liikkeeseen. -- Tuttu tekoälyseuralaisen haaste siis!

Ajatusten virtaus pitää mielessä saada kestävään liikkeeseen, pyörteeseen ... eli tietokonekielellä ilmaistuna päättymättömään rekursioon. Mahdollistaakseni tällaisen "äärettömän laskeutumisen", toin arpakannuksen keskelle yhä uusia symboleita: kuvaan lisätyt matemaattiset merkit on ladattu merkityksillä, nehän määrittelevät nyt neokyberneettisen systeemin energiafunktion, toiminnallisuuden ytimen joka määrää järjestymisen synnyn ja suunnan, funktion, joka joka tasolla pyrkii minimoitumaan, ohjaamattomasti ja yhtä aikaa kaikkialla (jolloin samalla systeemin ylemmällä tasolla välittämä kokonaisenergia maksimoituu). Kaava määrittelee jatkumon myös kauas alisymbolisen hämärään. Avaruudellinen spagetti-monimutkaisuus on korvautunut ajallis-funktionaalisella kätkettyjen merkitysten kompleksisuudella; tästä syystä tätä merkkiyhdistelmää ei sen yksinkertaisuudesta huolimatta mikään syntaktis-formaalinen hakukone tule löytämään. -- Oma wolframilais-kompleksisuusteoreettinen "kolme riviäni koodia" mahtuu siis yhdelle riville matematiikkaa (joka kyllä aukeaa äärettömäksi määräksi iteratiivis-rinnakkaista ohjelmakoodin suoritusta)! 

Mutta rekursiota tulee jatkaa myös ylöspäin (Joukon hengessä!), ja kaiken pitää virrata, läpi koko ontologis-episteemisen jatkumon; tätä ilmentääkseni laitoin symbolien joukkoon myös itsensä spagettihirviön, joka silmäsymboleista päätellen on tietoinen (ks. myöhemmin). Näin hirviö näkee itsessään "pienemmän version" itsestään; tämä rinnastuu homunculuksen dilemmaan, tietoisuuden paradoksiin (tiedän tietäväni, hahmotan että hahmotan, tai "vitaalis-karteesisesti", ajattelen siis ajattelen). -- Sattumalta hirviö tuli kuvassa kannattelemaan kahta ihmisfiguuria, kuin punniten heitä dialektisella vaa'allaan; tästä onkin suora kytkentä laajimpiin sykleihin, vanhimpiin myytteihin ja symboleihin, hieroglyfeihin ... muinaisen Egyptin Osirikseen, joka punnitsi kuolleiden sydämiä, päättäen kuka pääsi jatkamaan elämää kuolemanjälkeisillä kentillä (tai siis kuolemanjälkeisissä kentissä) ...

Siihen nähden että enginerologian tavoitteena oli suoraviivaisuus ja läpinäkyvyys, tunsin nyt ajautuneeni läpitunkemattomaan mystiikkaan ja symbolimagiaan. Symbolit olivat alkaneet elää omaa elämäänsä mieleni maailmassa: olin alkanut nähdä niissä enemmän merkityksiä kuin mitä niissä olikaan, mielensisältöjen liukuessa vääjäämättömästi kohti yhä hämärämpiä pakolla pyöritettyjä "merkitysdynamiikkoja". -- Pitäisikö olla huolissaan? Kuinka pitkälle pohdinnoissa kannattaa eksyä epärelevanteille sivupoluille, kuviteltuihin yhteyksiin, jotka eivät enää kuljeta merkitysenergiaa? Ja miten huomata uoman kuivuneen? -- Yleisemminkin: on tavattoman helppoa ajautua lukittumiin, itseään jahtaaviin ajatussykleihin. Oikeastaan tämä on vääjäämätöntä: mielihän pyörittää ajatuksia niin paljon nopeammin kuin aistit pystyvät välittämään uutta ajateltavaa, että ajatukset välttämättä kiertyvät "rullalle" -- sykleiksi, pyörteiksi ... syövereiksi. -- Tästä, ja jopa pyörteiden fraktaalisuudesta vakuuttuakseen riittää lukea James Joycen "Finnegans Wakea"!

No, jätin symbolien pohdinnat sikseen. Huoahdin, ja totesin, että tällainen jahkaaminen ei loppujen lopuksi ole kovin tärkeää. Se ei edes taida kiinnostaa ketään ... ja minua väsytti ...

Edellisenkaltaiset "mielen kiharat" harjataan mielestä normaalisti unessa -- armeliaasti, armottomasti. Asia hoituu kuin KonMari-siivouksessa: kaikki vanha joka on jo unohtunut heitetään pois, ja säästetään vain se millä on käyttöä, relevanssia, tai mihin on (positiivinen) tunnesidos. Asiat järjestetään aistihavaintojen avaruudesta ajalliseksi tarinaksi, niin että rinnakkaiset sekaiset tarina-aihiot, kuin hiussäikeet, yhdensuuntaistuvat harjauksessa siistiksi, esittelykelpoiseksi kokonaisuudeksi. Näin voi herätä pirteänä uuteen päivään, väsyneisyys on poissa, ja ajattelu sujuu taas ilman esteitä: tällöin on intuitiivisesti selvää mikä on tärkeää, ja mihin suuntaan kannattaa pyrkiä. -- Mutta joskus järjen kiharat ajautuvat selvittämättömään takkuun: ristiriitaisia tarinoita ei vain voi yhdistää. Pohjoisten kansojen tapa hoitaa tällöin mielen "nollaus" on alkoholi. Mutta pelkkä unohtaminen auttaa vain hetkeksi ... tarvittaisiin kokonaisvaltainen mielen puhdistus, ja visio suunnasta, kunnollinen "reitin raivaaminen", jonka jälkeen ajattelu voisi taas, edes hetken, virrata vapaasti, kirkkaana ja raikkaana ... 

 

Miksi edellä haluttiin energiologian osalta pidättäytyä "uskonto"-nimessä, miksi ei tyydytty nimittämään sitä luonnonfilosofiaksi, tai jopa prototieteeksi? -- Uskonnonharjoittamiseen saattaa sisältyä tiettyjä etuoikeuksia, niin kuin esimerkiksi nämä pastafarit voivat pitää (joissakin maissa) virallisissa henkilökuvissa päässään pastasiivilää, uskontonsa tunnusta ... niin, ja esimerkiksi Brasiliassa sikäläisissä luonnonkansojan uskonnollisissa menoissa on sallittu psykedeelit

 

Masennus on nyky-yhteiskunnassa kuin kansantauti, johon lääkkeet tai psykoterapia eivät tunnu kovinkaan tehokkaasti purevan. Kaiken järkkymättömän järjen keskellä on iskenyt kaikenkattava, eksistentiaalinen merkityksettömyyden kokemus ... kytkeytyminen ympäristöön ei onnistu, elämästään ei voi tiristää merkityksiä. Pahinta on oivallus siitä, että tämä on (tieteellisen maailmankuvan omaksuneen mielessä) subjektiivinen totuus: ei kannata edes yrittää, valtaojalaisessa maailmassahan merkityksiä ei ole. Tämän ymmärryksen vuoksi masennus on hyvin sinnikästä laatua, ehkä pahinta juuri älykkäillä ihmisillä: mitenpä järkeensä luottava ihminen absoluuttisen virheettömästä johtopäätöksestään voisi luopua? Mielen rattaat ovat jumissa, ajatukset pysyvät kiharalla ... nukkuminenkaan ei auta, mikään määrä unta ei riitä, sama mielenmaisema odottaa aina herätessä. -- Ja standarditiedekin ajautuu kiharalle masennusta selittäessään.

No, yllätyksekseni huomasin, että noin 50 vuoden jälkeen psykedeeliset aineet ovat tiedepiireissä pääsemässä pannastaan: on osoittautunut (tai on pengottu arkistoja!), että niillä on yllättävän suuri teho masennuksen hoidossa, samoin kuin päihdevierotuksessa, ja "eheyttävä vaikutus" on kestävä. Nyt aiotaan tehdä lääkekokeiluja ... troppeja aiotaan pistää koehenkilöihin, ja katsotaan helpottavatko oireet, viimeisen päälle tieteellisesti, kaksoissokkotutkimuksilla tietenkin. -- Mitä, puolen vuosisadan tauko tutkimuksessa ... ja sittenkin lähestymistapa kognitiivisiin ilmiöiden tutkimiseen on äärimmäisen behavioristinen, kuin sadan vuoden takaa? Kaikki kokemukset on unohdettu, tutkimus on nollatilassa ... vaikka jo 1960-luvulla oli todettu, että koehenkilöillä esimerkiksi luovuus lisääntyi ... ja mitä kaikkea. Aivan kuin tiede olisikin poukkoilevaa eikä "jatkuvasti edistyvää"? -- Onneksi puheenaihe on kai tulossa laajemminkin sallituksi -- vai miten muuten voisi tulkita palkitun kolumnistin Jani Kaaron tiedeartikkelia Helsingin Sanomissa 19.11.2014, aiheena psykedeelien käyttökokemukset:

  • ... Annin mukaan trippi tuntui siltä kuin jokin vieras tietoisuus olisi astunut hänen sisäänsä ja kommunikoinut hänen kanssaan. "Kun otin ibogaiinia, tunsin ensimmäisen kerran konkreettisesti, että minulla on sielu. Sisäinen vuoropuhelu sai minut ymmärtämään, mitä kaikkea elämä voi olla, jos jätän päihteet."
  • ... Kun Taru otti sieniä, hän roikkui elämässä enää heikoin säikein. "Ensimmäinen trippi oli upea ja kaunis: tunsin olevani kaikessa läsnä olevaa energiaa", hän kirjoittaa. "Yhtäkkiä maailma, joka ennen oli ollut liian tuskallinen kestettäväksi ilman viinaa ja lääkkeitä, oli liian kaunis sumennettavaksi niillä."

Masennuksen hoitoa tukevan terapian sijaan nyt tarvitaan tukevaa teoriaa: vaaditaan kehys havaintojen tulkintaan. -- Niin, yllä olevat käyttäjäkokemuksethan ovat kuin näkymä duaalimaailmaan; miksi ei voitaisi hyväksyä, Okkamin partaveitsen mielessä, että evidenssin tulkinta on vitaalinen. Voidaan nimittäin yksinkertaisesti vain olettaa, että psykedeelit tehostavat virtausta. Eheyttävä vaikutus perustuu siihen, että lisääntynyt virtaus voi tulvia mielen patoumien läpi, ja viedä nämä "takut" mennessään, virtauksen harjautuessa yhdensuuntaiseksi. Ja kun "dialektiset jouset" tulevat kasvanutta virtaa välittäessään venytetyiksi tavallista enemmän, jokaisella mielen toiminnan tasolla, seurauksena ovat havaitut psykedeeliset tajunnan vääristymiset, piirteiden venymiset vapausasteidensa suunnassa.

Ja tuo virtaus -- sehän on merkitysenergiaa, jotakin emergenttiä ... sellaista mitä ei voi koskaan palauttaa
(tai sitä ei kannata palauttaa) syntyjensä tasolle, yksittäisiin neuroneihin -- siis sitä ei voi palauttaa takaisin tieteen mikroskoopin alle. -- Vai voiko sittenkin? -- Kokeilut Tampereen yliopiston neurologisessa huippuyksikössä osoittavat, että virtaus saattaa olla yllättävänkin konkreettista: näyttäisi, että "elämänvoimaa" voidaan lisätä sähköstimulaatiolla syvälle aivoihin. Tämäkin kuulemma auttaa masennukseen, ilman mitään terapioita! Ehkä merkityksen tunne, ja kaikkinainen kvalian kokemus, on vain neuronijoukon lämpenemistä hahmottoman energian vaikutuksesta? -- Kokeiluja kuulemma rajoittaa se, ettei masennuksen olemuksesta ole kunnollista teoriaa. No voi voi

Mistä tämä uusi valjastamaton virtaus tulee? -- Vitaaliteorian puitteissa voidaan tehdä laadullisia hypoteeseja. -- Energia on arvokasta; normaalisti kaikki energia on säädettyä, se on sidottuna "egon patoaltaisiin", jolloin se on käytettävissä "energiapumpuissa" ja hyödynnettävissä muuhun käyttöön. Nämä säätösilmukat ovat syklisiä kausaaliketjuja, signaalien takaisinkytkentöjä -- juuri niitä itseään jahtaavia mielen pyörteitä. Voidaan arvata, että jos tällaiset signaaliketjut "löystyvät" väliaikaisesti, niin että osa energiasta karkaa egon kontrollista, suljettu silmukka aukenee ja säätämätön virtaus kulkee kahlitsemattomana, jotakin uutta voi ilmetä ... niin, säätöteoria kertoo että avoimen silmukan virtaus tulee tällöin näkyväksi, identifioituvaksi. Ja kuten eräs toinen teoria ("Mentaalivitalismi", kappale 1.8) määrittelee, tietoisuus jollakin tasolla on tietoisuutta alemman tason virtauksesta, siis sen merkityksestä; näin saatava näkymä omiin prosesseihin tarjoaa ehkä pääsyn myös johonkin ylempään tietoisuuteen ...

Tuo Annin yllä mainitsema vieras tietoisuus -- mitä se voisi tarkoittaa? -- No, kyseessähän on uskonnollinen kokemus. -- Yleensä käännytystä harjoitetaan kun ihminen on heikoimmillaan, kun mielen prosessit ovat miltei pysähtyneet; reitti uskon syntyyn on tyypillisesti "nollatilan" kautta, lupaamalla vapahdusta umpikujasta, tällöinhän tarvitaan minimaalinen uskonhyppy (Kierkegaardin termi). -- Mutta vitaaliuskonnon tapauksessa oivallus voi iskeä erityisesti kun mieli on vahvimmillaan; maailmahan ei psykedeelien vaikutuksessa sumene vaan kirkastuu, vain sen hahmotus muuttuu. Niin, hallusinaatiot eivät ole harhaisia aistimuksia, ehkäpä ennemminkin tarkempaa aistimista ja syvempää todellisuuden kokemista. 

Kaikki tuo edellä esitetty ... sehän on kuin suoraan Mentaalivitalismi-kirjasta! -- No, onko nyt sitten niin että otetahan huumehia, niin jokainen voi kokea Enginerologisen Totuuden? -- Näyttää kuitenkin siltä että tässä tarvitaan pidemmälle menevää analyysia, sisältöjä ... tarvitaan merkityksiä, vaikka subjektiivisiakin ... no, tulkoon sanotuksi: minä haluaisin herättää Tekoälyseuran hengen eloon. -- Ja henki, sepä se vasta onkin haastava epeli ... kuin lampun henki ikään, se pitää kahlehtia lamppuunsa ... kuin majakan valo, loistamaan sinne pimeyden reunalle. 

 

Pelkkä vitaalivirtaus sellaisenaan ei pysy koossa -- vaaditaan jonkinlaiset "kuoret" estämään energian hajaantuminen. Ettei käy niin kuin näille New Age -porukoille aikanaan: kontrolloimaton psykedeelien käyttö lähti lapasesta, ja nämä aineet piti kieltää yhdessä muiden huumeiden kanssa. -- Kokonaisuuden hallintaan tarvitaan luonnonkansojen vuosituhantista ymmärrystä. On nimittäin pelkkää nykyihmisen naurettavaa arroganssia kuvitella että hänen haasteensa olisivat ainutkertaisia ... elämisen olennaisimmat ongelmat ovat aina olleet samat, ja mieli on takkuuntunut aina. -- Ja voinemme ylpeinä todeta: enginerologia on luonnonuskonto, ja meidän on syytä nöyrtyä luonnon nerokkaan optimoinnin edessä.

Niin kuin valtio ja kirkko erkanivat aikoinaan kumpikin omaan duaalimaailmaansa, huolehtimaan toinen maallisesta ja toinen hengellisestä, niin kulttuurievoluutio on johtanut myös luonnonkansojen yhteisöjen rakenteistumiseen: on erikseen heimopäällikön johtama maallinen valta ja shamaanin edustama hengellinen valta. -- Tai niin kuin silloin Tekoälyseurassa: oli erikseen Organisaatio, ja sitten oli Jouko. -- Tämä on stabiili tasapaino ja jatkuvuustila; rakenne on niin johdonmukaisen samanlainen eri kulttuureissa että se ei voi olla pelkkää sattumaa. Kun heimopäällikkö kantaa vastuun heimon ulkoisesta menestyksestä, shaamaani kantaa aivan yhtä suuren vastuun. -- Platon aikanaan ehdotti hallitsijaksi diktaattori-filosofia; kuitenkin näyttäisi siltä että tarvitaan diktaattori ja filosofi erikseen, ja näiden välille tanssi, joka vasta mahdollistaa emergenssin. Tällainen dialektinen vuorovaikutus vastavoimineen mahdollistaa yhteisön synnyn, systeemin, joka on enemmän kuin yksilönsä

Niin, niiden sienien syöminen on shamaanin yksinoikeus ... tai oikeastaan: ainoastaan hänellä on velvollisuus. Riittää että yksi erikoistuu duaalimaailmaan -- muut voivat keskittyä reaalimaailmaan, onhan heillä sijaiskärsijä. Shamaani nimittäin uhrautuu muiden puolesta: "näkeminen" ei ole mikään nautinto. Erikoistuessaan ihmistenvälisiin kenttiin hänellä on oltava erityisherkkyys, hän on empatian mestari; astuakseen morfisiin kenttiin on pakko eläytyä ja kokea itsessään, tulkita muiden puolesta kaikki ahdistus. Hän kärsii ne "pahat tripit", ja antaa muille valmiit vastaukset. Hänellä on myös vastuu koko yhteisöstä: hänen on aistittava "heikot signaalit", heimoa uhkaavat vaarat. -- Kun heimopäällikkö on vastuussa tästä hetkestä, shamaani on vastuussa sekä menneestä (esi-isien lepyttämisestä) että siihen liittyen tulevasta (heimon menestyksestä) -- siis koko aika-akselista.

Keinolla tai toisella on myös pidettävä yllä heimon hyvä henki (huomaa tässäkin joukomaisen etymologian viisaus!), ja tässä tehtävässä shamaanilla on avainrooli. Shamaanin on oltava karismaattinen -- hänen on kyettävä ylläpitämään tarinaa ja performanssia. Kuin nykylääkärilläkin, olennainen osa shamaani-parantajan osaamista on placebo-ilmiön hyödyntäminen: tällöin vakuuttavuus on uskottavan toiminnan ehto. Oma salakieli tuo uskottavuutta, niin kuin lääkärillekin; totta toinen puoli, ja loppu selvittämätöntä munkkilatinaa. -- Esimerkiksi tuo masennus: shamanistisen maailmankuvan mukaan se johtuu siitä, että ihminen on valkeaverinen eli  menettänyt haltiayhteytensä ... ja se on todella vakavaa, sillä haltiayhteyden menettäminen voi johtaa sielun kadottamiseen. -- Nykyisinkin voi kokea oivalluksia luonnonviisauden unohtuneisiin käsiterakennelmiin perehtyessään; kun esimerkiksi nykyihmisellä on sieluton henki, niin hengetön sielu -- se on kummitus.

Shamaani on tietenkin, itseoikeutetusti, heimon seremoniamestari. Rituaalit, riitit, tarvitaan yhteisössä yhteyttä luovana elementtinä, mutta myös "uskonnon kuorina": tällaiset rutiinit tarjoavat sijaistoimintoja, kuin muotoja joita tarvitaan pitämään henki suunnattuna. Niin kuin buddhalaisetkaan eivät voineet tyytyä filosofiaan ja mietiskelyyn, vaan alkoivat palvoa Buddhan patsaita. -- Mutta erityisesti yhteiset rituaalit ovat välttämättömiä yhteisön stabiilisuuden takaamiseksi. Muutoin yhteisön jäsenille voi käydä kuin Prometeukselle: houkutus saada haltuunsa "shamaanin tuli" voi kasvaa sietämättömäksi. Kuten Jani Kaaro toisessa kolumnissaan toteaa, addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle; riippuvuuksien olemus ei ole pelkästään mielihyvän kaipuu tai pako todellisuudesta, vaan ne ovat ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen, elämään vailla oman sosiaalisen ryhmän tukea

Jos heimon itsesäätelyn rakenteet saadaan näin toteutetuksi endogeenisesti, yhteiskunta voisi ehkä luovuttaa psykedeelien kontrollin yhteisölle itselleen? -- Mikä olisi tällöin pahin skenaario? Pahimmillaankaan rituaalitripit eivät varmaankaan johtaisi shamaanin ruumiin syömiseen ja veren juomiseen

 

Tällainen puhe taitaa kauhistuttaa kilttejä tyttöjä -- niitä, joiden ajattelu on sidottu "hyväksyttyihin" silmukoihinsa, virallisiin opettajan kertomiin koulukirjatotuuksiin? -- Kun on liiaksi kasannut päähänsä tietoa, ja uskonut sen, maailmanmallinsa sovittaminen tosimaailmaan ei onnistu. Helpoin ratkaisu tällöin -- se opettajan suosittelema -- on implementoida mentaalisuodattimet: karsia mielestään mallinsa kanssa ristiriitaiset havainnot ja informaatio. Tällöin ajattelun väylällä ei ole karikoita -- mutta mieli, vaistomaisesti, silti kaipaa raikasta herätettä mentaalideprivaatiossaan. No, tällaiseenkin "juurettomuuteen" voidaan saada yhteisöllistä eheytystä: ryhmävahvistautuminen omassa kuplassa voi korvata laajaspektrisen maailman herätteiden kirjon, määrä voi korvata uutuusarvon. Tällöin kuitenkin "lineaarisesti riippuvat" mielen rakennepalikat voivat jopa johtaa mallin epästabiilisuuteen: olemattomat herätteet voivat aiheuttaa (ihan tosissaan!) harha-aistimuksia, hallusinointia. -- Siis ihan ilman huumeita!

Vielä vaarallisempaa on systeeminen deprivaatio, jonka aiheuttaa nykymedia. Kun tietoa on tarjolla liikaa, on vara valita mistä kertoo; ja kun "poikkipuolinen" informaatio -- kaikki se haha-puhe, ja ne "kielletyt puheenaiheet" -- suodatetaan johdonmukaisesti pois, se mitä jää jäljelle ei taaskaan ole "rikasta" informaatiota vaan lineaarisesti riippuvaa, se ei viritä maailman koko havaintoavaruutta. Kaiken epäolennaisen tiedon tulvassa tiedon kuluttaja ei välttämättä edes osaa kaivata parempaa, eikä huomaa median (itse)sensuuria. -- Eikä kyseessä ole pelkkä vaivihkainen suodatus, vaan myös median aktiivinen sivistyksellis-julistuksellinen agenda: maailmanparantamisen hengessä vaaditaan kaikkia osallistumaan "käänteisen Humen giljotiinin" toteuttamiseen. Esimerkiksi kun päämääräksi on valittu yhteiskunnallinen tasa-arvo, ei saa ajatella että eri ihmisten ajattelun syv(ällis)yydessä olisi eroja; tästä seuraa se, että kaikki on samaa pinta-spagettia, ja joudutaan hyväksymään kaikki ajatusten kiharat -- kuin tarkoituksella löysät ristiriidat sallien, kirkas ajattelu sumentaen ... ja siis masennusta rakentaen. -- Voihan seurauksia, pintailmiöitä sitten ihmetellä -- vaikka sitä, kuinka joka tason deprivaatio johtaa silloin tällöin sosiaalisen median arvaamattomiin räjähdyksiin, kokonaisvaltaisiin hulluuskohtauksiin.

Koko yhteiskunta näyttää voivan ajautua formalisoidun järjen ihailuun, pinnalliseen symbolien lumoon. Niin, ideologioiden kuoltua merkitysenergian virtaukset ovat vaimenneet myös koko yhteiskunnan tasolla, ja tästä seuraavaa systeemistä masennusta (ja rahavirtojen pysähtymistä) torjuessaan media poukkoilee kaikkia rajoitteitaan vastaan. Mutta kun suunta on hukassa, kun ei enää hahmoteta mikä on tärkeää, seuraa "sopuli-ilmiö": koko media juoksee systeemisten hallusinaatioiden perässä. -- Yhäkin tarvittaisiin "systeemistä shamaania" näkemään yhteisön suunta ja todelliset riippumattomat merkitysvirtaukseet siellä (niin, odotahan seuraavaa blogikirjoitusta!). -- Pitkäaikainen hallusinaatioissa eläminen voi näköjään johtaa myös systeemiseen skitsofreniaan, jopa paranoiaan, kun vilpittömässä haha-puheessa aletaan nähdä pahuuden voimien vainoa. -- Orwellkaan ei osannut kuvitella sellaista "ideaalimaailmaa", jossa silkka tyhmyys voitaisiin kriminalisoida -- ja nyt tähän käytetään tekoälyä! -- Olisi kaikille parempi, jos tämäkin kulttuurieliitti -- mokomat ituhipit -- keskittyisivät pelkkään subjektiiviseen maailmanparantamiseen, ja menisivät (iso)vanhempiensa tavoin Goalle napsimaan nappia. Tai vaikka Pyynön kanssa Soikkelimetsään popsimaan porkkanaa

 

Kaikki tällainen huumepuhe ... onkohan se paheksuttavaa, Vapaavuoron Viihde-käyttöä!?

-- Muutama kommentti.

  • En ole itse kokeillut alkoholia kovempia päihteitä, eikä tietääkseni ole Seppäsen Joukokaan. -- Enkä suosittele muillekaan. Huumeet ovat kuin ajattelun doping, tekee asiat liian helpoiksi, se mahdollistaa ponnistelun ohittamisen.
  • Juttuni alkavat näköjään saada villejä muotoja, ne ovat kai nekin muuttumassa epästabiileiksi; ehkä se johtuu omasta deprivaatiostani eläkkeelle jäätyäni. Vaan mitäpä ei tekisi some-klikkauksia kerätäkseen, elääkseen!
  • Ja tämä kaikki on taas kirjoitettu "vakavissaan, naurua pidätellen" ... siis tosissaanhan tässä ollaan. Vaikka nauru on ensiarvoisen tärkeää, voi olla jossakin vaiheessa tarpeen esittää vakavaa naamaa viranomaisten edessä ...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Kaikesta tiedemaailman optimoitumisesta huolimatta ... onneksi vielä on vilpittömiä visionäärejä, ja halua itsensä uhraamiseen! -- Petri Lievonen, teekkari, on ottanut haltuunsa Joukon arkiston, ja hän myös vastaa Neokybernetiikka-sivuston ylläpidosta:

http://neocybernetics.com/suomeksi/

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Miksi en vain kirjoita pöytälaatikkoon? -- Tämä on realiteettitestausta: elänkö hallusinaatiossa! Tuore responssi ulkomaailmasta, palaute, on tärkeää ... ei tarvitse olla pohdittuja analyyseja ... kertokaa syntyykö minkäänlaisia oivalluksia.

Niin. Jos haluatte että jatkan näitä, peukuttakaa edes!

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Älä ole armoton. Juttusi on sisällöiltään niin massiivinen, että lukija tarvitsee rauhallisen päivän ja tasapainoisen mielen -- näitä ei viitsi pilata itseltään silmäilemällä ne siksak-katseella läpi.

En peukuta, vaan tarjoan koko käden ja panen pääni pantiksi.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Et arvaa kuinka arvokas viestisi on. -- Puuh ... nyt pupun sydän lyö rauhallisemmin.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Olen tänään katsellut pitkään Fominin maalauksia "Enformaatioteoriassa" ja "Mentaalivitalismissa". Palasin niihin, kun olin toisessa yhteydessä kirjoittanut McLuhanin - Fioren "The Medium is the Massage" -kirjasta. Fomin natsaa täydellisesti siihen mitä ymmärrän sinun tavoittelevan. Jos luonnonfilosofia olisi kuva luonnosta, Fomin on maalannut sen.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Esimerkiksi se Mentaalivitalismissa ollut Fominin maalaus kuvaa tarinaa jossa Väiski huijaa, kiusaa Antero Vipusta ... onko se nyt kumma että toisella on tarvetta psykoanalyysiin! -- Se(kin) on kiinnostava toteutus siksikin että 1-ulotteinen tarina (sanojen ketju) on jouduttu laajentamaan 2-ulotteiseksi kuvaksi ... kuin ensimmäinen askel matkalla yhä korkeampidimensioisiin päänsisäisiin mentaaliavaruuksiin ... ilman että "pakkauskoodaus" olisi jättänyt mihinkään kuva-alassa tyhjää tilaa! -- No taiteilijan mokoman vapaus tietenkin helpottaa aukkojen täyttämisessä.

Tähän liittyen ihailen kyllä erityisesti M.C. Escherin töitä: hänellä "tarinat" tiristetään äärirajoille, rajoitteita vastaan, ilman että "tuhlausta" on yhtään -- se on äärimmäistä "insinööriluovuutta"! -- Ja toinen mestari on kyllä D. Hofstaedter, joka monitasoisessa allegoriassaan "Gödel, Escher, Bach" on laajentanut näitä intuitioita musiikkiin ja matematiikkaan. -- Escheristä puheen ollen, katso nyt vaikka seuraava kuva, jossa (monin tavoin) vastakkaiset hahmot muodostavat dialektisen vastaparin ... jonka voi melkein kuvitella aloittavan "tanssin":

https://fi.pinterest.com/pin/402790760409030393/

Toisaalta Escherin työt ovat "täydellisiä" ... evoluutio on kai sitten pysähtynyt, vapaudet rutistuneet rajoituksiksi. -- Ja "medium is message" tosiaan ... harppaukset sfääreistä toisiin ... mitä vähemmän saat näistä jutuista käsin kosketeltavaa, sitä lähempänä olet vitalistista oivallusten virtaa!

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Muistaakseni Taschenin julkaisemia kuvakirjoja Escherin töistä oli joskus 80-luvulla silloisissa kirja-alennusmyynneissä edullisesti tarjolla, ja ostin niitä pienen nipun, jotka sitten jaoin lahjoina läheisilleni ja ystäville.

Eilen päivällispöydässä oli läsnä graafinen suunnittelija, yksi niistä joilla Escher on. Olimme katselleet kuvaruudusta kauan sitten nauhoitettua ohjelmaa da Vincista ja Mona Lisaan kätketyistä salaviesteistä, ja puhe oli kääntynyt tapoihin joilla kuvaan voidaan koodata merkityksiä. Siitä sitten sekin keskustelu johtui Fominin maalauksiin. Hän piti niistä myös, näki niissä arkkityyppisiä ratkaisuja, jotka enemmän tai vähemmän pelkistettyinä tai peiteltyinä elävät kuvataiteessa kautta historian.

Perspektiivin hallitseminenhan on merkillinen kognitiivinen ongelma. On kuulemma erityisen vaativaa hallita kasvot tietyssä "kolmeneljäsosaa-kulmassa". Tietty aika luo tietyt haasteet, parhaat kyvyt ottavat nuo samat haasteet vastaan, ja ne toistuvat "arkkityyppisesti" monissa töissä. Siksi ohjelmassa pohditut kysymykset Mona Lisan ja Leonardon rakastetun yhtenevistä piirteistä eivät paljoa kerro. -- Paitsi tietysti juuri tuon, miten erityinen ongelma syvyysperspektiivi on.

Kohteen erottaminen taustasta on silmällä saadun informaation perusdualismi. Jos Escherin kuvia katsoo, syvyysperspektiivin ja kaksiulotteisen pinnan ongelma on ratkaistu erityisellä tavalla. Voiko yhtä ideaa luonnehtia niin, että kohteen ja taustan sijaan asetetaan vain kohteista muodostuva todellisuus -- mutta kuitenkin dynamiikaltaan vastakkaisista kohteista muodostuva? -- Ja onko tämä sitten ratkaisu kartesiolaiseen dualismiin, eräänlainen kaiken itseensä sulkeva yhtenäisteoria, immanessissaan täydellinen yhtenäisteoria? Täydellinen matrix?

Magrittella, jonka lähetin sinulle, kohde ja tausta ovat myös esiin korotetut, mutta suhde on ulkoapäin asetettu, ei kuvaan immanenttisesti sisältyvä. Niiden kohteiden, jotka hän asettaa outoihin positioihin, olemukselliset ominaisuudet suorastaan ponnahtavat kuvan pinnasta katsojan silmille. Outo elämämys joka järisyttää havaitsemisen apparaatteja. -- Näin ensimmäisen Magritten joskus 60-luvulla runoilija Kalevi Seilosen luona, hän valmisteli tuolloin taidenäyttelyä joka taisi jäädä pitämättä -- en ole varma. Mutta Magritte iski ihon alle kerralla.

Palailen tuohon pitkälti käsittelemääsi tekoälyteemaan, kun olen saanut aikaa katsoakseni Tarkovskin version "Solariksesta" uudelleen. Siitä on nyt jälleen saatavilla DVD, ja hankin sellaisen juuri. -- Sehän on perusjuttu jossa intelligenssi on olemuksellisesti muuta muotoa kuin esimerkiksi "tekoälyn" omaksuma idea yksilöön ja keskushermostoon sijoittuvasta älystä.

Palaillaan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #7

En tiedä onko Fominilla jotakin syvempää perehtyneisyyttä symboliikkaan ... en edes halua tietää ... josko taustalla ei olisikaan mitään, vain pelkkää väriä? -- No, ainäkin hänellä on kaikissa kuvissa liikettä kuvaamassa "rupelit"! -- Ei kuitenkaan niin kuin joskus keskiajalla, jolloin pyhissä kuvissa pienetkin vihjeet kertoivat kokonaisia tarinoita (palmunlehvät, etanat, suolapurkit, ...).

Kontrasti Escherillä on kahden esineen välinen, dialektinen ... kun pelkkä kontrasti taustaan olisi kuin sitä paonomaista "monolektiikkaa" pois kankaan valkeudesta! Nykytaide tahtoo olla pelkkää miettimättömyyttä, summittaista pakoa kaaokseen ... myös taiteilijoilla pitäisi olla henkisyyttä, näkijyyttä ... pelkkä "luovuus" ei riitä (outoa että tällaista tarvitsee nykyaikana edes mainita).

-- Tekoäly, arpakannus ... kaikki nämä ovat vain jonkinlaisia kiteymiä, nimiä kattamaan alla oleva hahmoton dynamiikka. -- Kun "tekoäly" on leimautunut ihmisälyn matkimiseksi, olisi ehkä parempi puhua "universaaliälystä", jolloin ei rajoituttaisi ihmisen epäideaalisuuksiin vaan voitaisiin keskittyä "itse asiaan". -- Tekoälyseura oli minulle kuin "emergenssin kasvualusta".

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Katselin noita Eischerin ”tiristettyjä” töitä ja kiinnitin huomioni ihmisapinan pitkään kiertokulkuun ja kohtaamiseen oman lajitoverinsa kanssa.

Yöllä viimeviikolla, kuului ulkoa kovaa huutoa, joka muistutti lähinnä kiukkuisen lapsen kirkumisen tai kiimaisen kissan raivokasta ääntä. Katulampun valossa makasi kaksi kettua vierekkäin. Tuli mieleen tilanne että toinen on sairas jota toinen kettu uhkaa. Äkkiä ne nousivat ja pyörähtivät toistensa ympäri ja nousivat pystyyn takajaloilleen etutassuillaan toisiinsa nojaten. ”Kohtaaminen” oli uskomattoman hieno näky.

Ennakkokäsitykseni oli väärä joka ei kertonut ketun ”substanssista” mitään jos silloinkaan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Taiteilijathan nämä tietävät.

... Puhuimme Junnusta
sanoin: en tunnusta
jatketta perinteen;
kaikki se kyllä
on päittemme yllä
ja sen vähin erin teen
...
Elää kenties
joka päivä se mies
joka rentuksi mainittiin

https://www.youtube.com/watch?v=y44Dp3dD39o

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Katselen tuossa edessäni pöydällä pinon päällimmäisenä lepäävää pientä kirjaa ja mietin, miten paljon elämiseen tarvitaan teoriaa.

Kirja on julkaistu kohta sodan jälkeen, sen on kirjoittanut J W Keto, kustantanut Työväen kirjarengas, ja kirjan nimi on "Marxin sosiologian peruspiirteet".

Marxin, ei marxilaisen. Samaistumme suoraan henkilöön, emme teoriaan.

Kirjan kansipaperi on takakannen puolelta kupruinen ja tummentunut. Sivuja on 114, joista on jaksettu lukea yhdeksäntoista. Luetuilla sivuilla on muutama otsikoita ja avainsanoja toistava lyijykynämerkintä, siistillä käsialalla. Lukija on käyttänyt viivotinta allevauksissa. Luettujen sivujen jälkeen kirjan loppuosa oli kanteistaan vielä yhteenpuristunut kirjapainon leikkurin jäljiltä.

Olen lueskellut tuota kirjaa ja miettynyt mitä sen aiempi omistaja on mahtanut miettiä. Marxin sosiologinen ajattelu ei ole sitä mitä olen sosiologialla ymmärtänyt -- ei siis sosiaalisten vakioiden hahmottamista. Niin sanotusti "materialistinen" historiantulkinta tai ymmärrys yleensä on enemmänkin dynaamisen tulkinnan puhaltamista valmiiksi nimettyihin ilmiöihin. Se riittää. Tuntuma johonkin.

Kirja on kotoisin Aarne Saarisen kirjastosta. Hänen nimensä, hänen käsialansa. Hän johti maan komministista puoluetta ja toimi SKDL:n kansanedustajana parikymmentä vuotta. Voin kuvitella hänen, kivimiehen, jäyhät otteet ja äärettömän rauhallisen katseen joka on kulkenut riviltä riville ja asettanut jokaisen sanan mielessä paikoilleen.

Hänen isänsä rakensi eduskuntataloa. Hän itse rakensi suomalaista yhteiskuntaa talossa. Tuntuma siihen että kieli on talo jossa elämme.

Hänen puhettaan ei horjuttanut mikään. Se oli kiveä kiven päälle. En osaa kuvitella hänen koskaan hermoilleen, tai ylimalkaan tunteilleen. Hän oli sen tyypin poliitikko, seisoi omilla jaloillaan. Häneen kilpistyi myös puolueen sisäinen hyökkäys, Taisto Sinisalon vallankumousretoriikka.

Timo Harakan tv-ohjelmassa kerran olivat vastakkain Saarinen ja Paavo Haavikko. Saarinen kuvasi hyvän elämän, johon riitti välttämätön toimeentulo, vaatimaton asunto ja hyvä harrastus. Eläkepäivinään hän höyläsi lautoja ja rakensi soutuvenettä. Haavikko sen sijaan osoittautui paljon vasemmistolaisemmaksi -- hän ei tyytynyt porvarillisiin arvoihin. Siinä oli sellaista ottomannislaista runoilijan haastetta: kuolo taikka voiton palmu! Se että tempautuu johonkin mukaan, on vaatimus.

Minun pitäisi lukea tuo kirja loppuun. Se ei opeta minulle mitään, mutta jostain syystä koen sen velvollisuudeksi. Ehkä kaiken ei tarvitse aina opettaa. Tai sitten opetus on juurikin jotain toista muotoa, ei sisältöä.

Hän pärjäsi suomalaisen työväenliikkeen johdossa. Tuolla sivistyksellä, noilla asenteilla. Elämäntyö. Toiseen vaakakuppiin voidaan panna kaikki nämä oppineet keikarit, kiipijät, jotka aina ovat ottaneet sosialidemokraattisen puolueen henkikökohtaisen hyödyntämisensä alustaksi. Siellä on sitä sivistyneisyyttä, ja siellä sivistyneisyys näyttäytyy sinä mitä sivistyneisyys irvokkaimmillaan voi olla.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Teoriaa tarvitaan, tulkinnat muuttuvat ...

Enempää selittelemättä (tänään laitan näytille): "Kommunistisesta manifestista" parhaiten aikaa ei olekaan kestänyt sen viimeinen lause, vaan sen ensimmäinen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Teoretisoinnin ulkopuolelta todettakoon, että tuohon Aarne Saariseen liittyen tulee aina mieleen reaktiot Tsekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968, kun suomalaisia poliitikkoja haastateltiin lausunnon antamiseksi tapahtuneesta.

Alla olevan linkin takaa löytyy alimmasta videosta niin Karjalaisen, Saarisen kuin Koivistonkin kannanotot. Karjalainen asettelee sanojaan hyvin YYA-liturgian mukaisesti, Saarinen (aloittaen reilun minuutin kohdalla pätkästä) sen sijaan sanoo suoraan olevansa täysin yllättynyt ja lisäksi ilmoittaa, ettei ole vakuuttunut tällaisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta, Koivisto noin kahdeksan minuutin kohdalla pyörittelee puolestaan taas omaa verbaliikkaansa niin kieli keskellä suuta kuin mahdollista.

Taisi silloisessa Suomessa SKP jäädä ainoaksi puolueeksi, joka miehityksen jollain tavoin tuomitsi.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/prahan-19...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Lisää todistusaineistoa "virtauksen" tehosta kertyy ...

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005492031.html

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset