Ajankulukkeensa kullakin "Lupaan etten osallistu päivänpolttavaan keskusteluun, se on minulle liian hapokasta"

Metaformafysiikka II

  • Metaformafysiikka II

Alussa luojajumala, innoissaan luomistyössään, asetti sanat, sitoi synnyt: "Tulkoon pimeys! Tulkoon valkeus! Ja tulkoon rajapinta erottamaan nämä kaksi toisistaan!" -- Silloin Lucifer, se diabolinen kiusanhenki, ikuinen vainooja, valtuutettuna valon- ja pimeydenkantajaksi, droppasi tunnelman, kysyen: "Mutta mikä on pimeän ja valoisan ero? Vai onko kaikki uho löysäläisyyttä, pelkkää antisymmetriaa?"

 

Sitä mukaa kun tieteen maailma laajenee, tieteellinen maailmanselitys näyttää supistuvan. Onhan kaikki uudet havainnot kyettävä selittämään yhtenäisessä kehyksessä; ja ristiriitojen välttämiseksi sen kaikelle yhteisen osuus kapenee. Tässä esimerkissä (yksi monista vastaavista) tieteellinen todellisuus kurtistuu (näköjään) takaisin platonisiin kappaleisiin ... ennen kuin tyystin hajoaa kaaokseen, merkityksettömään olemattomuuteen? Tuossakin teoriassa kaiken taustalla on oletettava Tietoisuus ... kuinka lähelle nämäkin tulevat Jumalaa, kaiken selityksessään, edes huomaamatta asiaa! Tieteellinen tietoisuuden selitys on pelkkää käsienheiluttelua. -- Nyt esitetään teoriarakennelma, joka, sen sijaan että koko ajan pelkistyisi, lähteekin alhaalta, käännetysti, ei pinnalta vaan synnyistä, fyysisestä todellisuudesta, ja monimutkaistuu johdonmukaisesti ... niin, ja vasta lopputuloksena on tietoisuus.

Mutta ensin. -- Epävarmuuden aikana ihmiset kaipaavat kiintopisteitä, vapautusta angstista, he haluavat kuulla Totuutta ... ja paras totuushan on Tieteessä. Postmoderni tiede (tai opportunistiset tiedemiehet) onkin löytänyt markkinaraon, ihmisten halun uskoa suuria tarinoita, fyysikot ovat ruvenneet hekin metafyysikoiksi, rakentaneet oman täyden mytologiansa kosmogoniasta eskatologiaan, syntymyyttinsä ja maailmanloppunsa, alkuräjähdyksestä loppupihahdukseen. Yksityiskohtiin ei voi mennä, eihän klassinen taivaanmekaniikka tunnista edes ajan suuntaa! Näinä päivinä "muotimaailmanloppu" liittyy ilmastonmuutokseen ... outo papisto saarnaa apokalypsia, maallikkosaarnaajiksi ruvenneet hyödylliset idiootit, ja kaikenlaiset rahan haistaneet hang-aroundit peesaavat, esimerkiksi paniikista rahaa saava lehdistö.

Kun on mekanistinen koulutus, ja kun ei ole empatiaa tai sydämen sivistystä, tiedemiehet jyräävät voittajan arroganssilla. Tiedeuskon edustaja on mm. Kari Enqvist, joka ei vaistoa myös olevansa maallikkosaarnaaja, julistaessaan uskoa osaamisalueensa ulkopuolella ... emergenssiä ei ole, kaiken selittää Pyhä Monimutkaisuus, sekä Epälineaarisuus ja Hamiltoniaani. Tämä mantra on uskonnollislaatuista, ei enää tieteellistä, koska tätä vilpitöntä vakaumusta ei voi horjuttaa; insinöörille jää mysteeriksi kuinka se kaikki voi toimia käytännössä. -- Kirjassaan "Uskomaton matka uskovien maailmaan" hän kertoo uskonnoista, asiasta, jota ei -- omien sanojensa mukaan -- ymmärrä! Eikö hän huomaa ironiaa, ajattelunsa kapeutta ... hän ei pohdi selitystä perimmäisten kysymysten kiinnostavuuteen ... eikä käsittele ollenkaan tiedeuskoa omassa itsessään.

Lopullisin fyysikoiden lupaama maailmanloppu liittyy termodynamiikan II pääsäännön määräämään entropian vääjäämättömään kasvuun: kun kaikki vapaa energia on käytetty, kaikki pysähtyy. Informaatio-käsitteen ohella entropia on nykyfysiikassa kohtuuttoman kevyesti hyödynnetty, varsinkin kun näkemykset siitä näyttävät olevan täysin levällään. Ensinnäkin voidaan rinnastaa yhteismitaton "informaatioentropia" termodynaamisen entropian kanssa, koodausteoreettinen abstraktio ja fysikaalinen tosimaailman suure, vain koska näiden kaavat sattuvat olemaan samanmuotoiset; toisaalta entropian rajaamisessa voidaan sekoittaa satunnaisuus ja järjestyksen puute. Näistä molemmista tapauksista tulee puhetta hetken kuluttua, mutta erityisesti jälkimmäinen, tuo semanttisesti kiharainen ongelma, osoittautuu avaavan entropia-ajattelun uudella tavalla, suorastaan kääntävän sen päälaelleen.

Kun kyllästyy selittelyihin, on syytä testata asioita käytännössä; entropiaankin liittyvien käsitteiden toimivuus kannattaa kokeilla insinöörimäisesti, ajatuskokein. Nimittäin luonto yllättää: koska kaikki on siellä toteutettu hajautetusti, lukemattomien toimijoiden toimesta, eivät mitatut suureet ole tarkkoja, vaan kaikki ilmenevä on tilastollista jakaumaa. -- Mikä on tällöin löysien ajatusten arvo, kevyiden puheiden paino, ovatko ne funktionalisoitavissa -- tämä on toimivuuden ratkaisevin totuuskriteeri. Testipenkiksi James Clerk Maxwell konstruoi ajatuskokeen jossa esiintyi koko tarinan päähenkilö, Maxwellin demoni ... kuinka entropiaintuitiot kestävät? -- Maxwellin demoni toimii paholaisen asianajajana, testaten onko entropiassa kyseessä jumalallinen ihme, vai voidaanko ilmiöt saattaa järjellä ymmärrettäviksi.

"Maxwellin demoni" on ajatuskoe, nykyisellään ratkaisematon paradoksi. -- Nykyaikaisen termodynamiikan perustana on kineettinen kaasuteoria: kaikki kaasun makroskooppiset ominaisuudet (paine on verrannollinen hiukkasten keskimääräiseen törmäystodennäköisyyteen, lämpötila keskimääräiseen liike-energiaan, ...) emergoituvat mikroskooppisista kaasuyksiköiden liikkeistä; tasapainotilassakaan nopeuserot eivät tasoitu, vaan noudattavat ns. Maxwellin–Boltzmannin jakaumaa. -- Jos nyt joku pippurinen demoni päästää kaikki "nopeat" hiukkaset kahden säiliön rajapinnan toiselle puolelle ja "hitaat" toiselle, eri osien lämpötilaero kasvaa; tätä lämpötilaeroa voidaan käyttää lämpövoimakoneen pyörittämiseen -- ja, hoplaa, olemme rakentaneet toisen lajin ikiliikkujan!

Tähän paradoksiin on tietenkin esitetty monenlaisia ratkaisuja. Nykyisin kai hallitseva selityksen linja perustuu siihen (johon kai uskoo taas "se 97 prosenttia"!), että nähdään demonin tällaisen älykkään toiminnan kuluttavan energiaa, tai siis kasvattavan entropiaa enemmän kuin se toisaalla prosessissa (siinä molekyylen erottelussa) vähenee ... siis sekoitetaan se informaatioentropia iloisesti mukaan kuvioon! Tällaisen selityksen jälkeen kuulija on häpnaadilla lyöty, eikä osaa kysyä mitään ... mutta se on varsinaista Chewbacca-fysiikkaa, johtaen uskonnollislaatuiseen guru-uskoon: en ymmärrä, kai tuo itse ymmärtää, puhuukin vakuuttavasti, ja paljon. -- Systeemi-ilmiöt ovat haastavia, ja ne ovat alttiita hämäävälle mikro- ja makrotasojen väliselle suhaamiselle ... kaivattaisiin kreikkalaistyylisiä analogioita, esimerkkejä, ennen kuin visioita voi arvioida, tai jopa yrittää toteuttaa.

"Oikean" ratkaisun näkemiseksi täytyy ymmärtää satunnaisuuden ja "sekaisuuden" hierarkiaero; tarvitsee oivaltaa, että epätodennäköisyys ja järjestyneisyys (eli "antikaaos", sekoittumattomuus) eivät ole rinnastuvia asioita. -- Ajattele esimerkkinä lottoruudukkoa: näet rastien muodostamana siinä vaikkapa hymynaaman. Voittaminen tällä on aivan yhtä epätodennäköistä kuin muillakin rastiyhdistelmillä, se ei eroa muista lottoriveistä. Sen sijaan siinä on paljon järjestystä: se on helppo muistaa, se on hauska kuvio, ja "kaunis". Mutta missä tämä hymynaaman hahmo on, missä tämä järjestys? Niin, se on mielessäsi, mentaalisessa mallissasi: voit tehokkaasti koodata hahmon aiemmin oppimiesi mieltämisyksiköiden avulla. Ihmisen tulkitsemana suuri osa informaatiosta on aina valmiina pään sisällä, ja vain pieni osa kuvassa itsessään; tämä pätee kaikkiin muihinkin kyberneettisiin havaitsijoihin.

Niin, todennäköisyyden käsite on siis mielekäs alatasolla, elementaaristen signaalien tasolla; sen sijaan epäjärjestys on käyttökelpoinen käsite emergentillä ylätasolla, globaalin hahmon kuvauksena, vasta kun on määritelty jokin järjestyksen kehys ja mitta -- malli. Määrällinen muuttuu laadulliseksi, emergenssikynnys ylitetään, kun malli abstrahoi datan tilastolliset ominaisarvo-ominaisuudet, projisoiden ne vapausasteille. Tasot voidaan sitten yhdistää mallipohjaisessa säädössä, jossa ylätason mallin avulla "järjestellään" alatason dataa. Säädön avulla epätodennäköisyyden vuori muuttuu "todennäköisyyden laaksoksi": malli voi tulla yhä paremmaksi, sen informaatioentropia pienentyä, kunhan tämän avulla voidaan tehostaa todellisen termodynaamisen entropian kasvua datassa. -- Neokyberneettinen algoritmi, pumpatessaan järjestystä ympäristöstään malliin, jakaen variaation jakaumaa (energiaa) näiden kahden säiliön välillä, kyntäessään kaaosta, toteuttaa Maxwellin demonin. Ja tämä rakenne määrittää "toiminnallisen atomin", sen monadin ... niin, alussa ei ollutkaan sana vaan teko -- ei valmis rakenne vaan kehittyvä prosessi.

 

Jumala on pudotettava sfääreistään, ylin tuomari noudattamaan lakejaan, maan pinnalle. Vasta silloin insinöörijumala voi ottaa ohjat: Maxwellin demoni rupeaa toteuttamaan luojajumalan toimeksiantoa, jakamaan todellisuutta kahtia, toteuttamaan dialektiikkaa, ensimmäistä liikuttajaa ... insinööri kyllä implementoi ihmeet kunhan speksit ovat selvät: valoisuuseroissahan kyse on vain energian jakautumisesta.

 

Missä nähdään -- tai näytetään, niin kuin yllä Esimiehen tapauksessa! -- jonkin semioosin mielessä kiinnostavaa, houkuttelevaa, aktiivisuutta aiheuttavaa variaatiota (tai, teknisesti, "variaation variaatioita", energiaeroja) siihen voidaan muodostaa "dialektiikkapumppu", neokyberneettinen säätäjä, imemään enformaatiota, ympäristöstä systeemin sisään. Se variaatio voidaan jakaa kahteen osaan: variaation kuvaukseen, vakioiseen "formaatioon", joka kertoo vapausasteiden suuntautuneisuuden data-avaruudessa, eli siihen malliin, ja sitten tätä mallia noudattavaan pelkkään rakenteettomaan energiaan. Kokonaisuuden ymmärtämiseksi täytyy ajatella aika-akselilla, ei pitäytyä pelkkään nykyhetkeen: koska sama malli voi kuvata äärettömän määrän eri hetkien variaatiota, se on kokonaisdatan rinnalla "nollamittainen", sen rakentaminen kannattaa (kuvan pisteet ovat jonkinlaisia "informaatioyksiköitä").

Yritettäessä hahmottaa kokonaisuutta, mallin roolia ja kokonaisvaltaista systeemiajattelua ei voi korostaa liikaa. Systeemitaso täytyy erottaa yksilötasosta: kun yksilötason vaihtelut ovat vain kohinapiikkejä, kiinnostavaa on johdonmukainen, mallittuva, systeemitasolla ilmenevä, "stereotyyppisesti" kuvailtavissa oleva, korreloiva variaatio, yhteisvariaatio eli "kovariaatio". Siis ei pelkkä informaatio vaan enformaatio, eli "energeettinen informaatio", jolloin redundanttiuus, sen sijaan että olisi informaatioteorian mielessä "turhaa", onkin enformaatioteoreettisesti olennaista sisäsyntyistä relevanssia, paljastaen mallittuvan kompressoituvuuden, ja säädön avulla saavutettavan hyödynnettävyyden, myös ilman ulkopuolista "järkeä". -- Systeeminen abstrahointi täytyy toteuttaa myös yli yksilöiden, ei pelkästään yli ajan; esimerkiksi "systeeminen politiikka", valtakunnan tasolla, ei saa harhautua yksittäistapauksiin.

Parhaimmillaan, kun kaikki "suuntautunut" vapaa energia on mallitettu, se voidaan kokonaisuudessaan imeä systeemiin, ja jäljelle ympäristöön jää pelkkää kohinaa. Jos ympäristö olisi stationaarinen, samalla vakiomallilla toimiva säätö toimisi tästä ikuisuuteen; jos muutoksia ei enää tapahtuisi, voitaisiin siis saavuttaa termodynaaminen lämpökuolema, jossa jäljellä olisi vain lämpökohina. Ja tässähän on kiertotietä saavutettu entropian maksimi, se mihin myös fyysikot, ja kaikki muutkin järkeen tarrautuvat, myöntävät järjestelmän pyrkivän. Lopputulos on tärkein -- myös se "älykäs suunnittelija" voi jättää yksityiskohdat hyvien apulaisten mietittäväksi, kaikki rullaa omalla painollaan, jumala voi levätä kuulalaakereillaan, keräten vain kaiken ylistyksen ja gloorian!

Siis kaikkea ei tarvitse hallita ylätasolla: kunhan kokonaisvirtauksen suunta on saatu hallintaan, yksityiskohdat vaimenevat eivätkä romauta suurta kuvaa ... kaikki yhdensuuntaistuu vähitellen. Niin, ja se suuri kuva on tämä: epätodennäköisyyden vuori on muuttunut "houkuttelevuuden vuoreksi", tai todennäköisyyden laaksoksi, jonne jokainen systeemi ilman ulkopuolista ohjaustakin kilvan pyrkii. Ainoa mitä tähän vaaditaan on neokyberneettinen ohjauskoneisto -- eipä ihme, että "elämää" (näillä määritelmillä) pyrkii tursuamaan systeemiin kuin systeemiin. Kun nimittäin entropiaa pyrkivät lisäämään kaikki, kuolleetkin systeemit, maksimientropian kykenevät saavuttamaan vain elävät, evoluution aallonharjalla olevat ... kaikkea alkaakin parhaiten kuvata (tulevaisuuden heijastamisen mielessä) koordinoitumaton hajautettu kilpailu ajasssa ja paikassa.

Asioita voidaan parhaiten ymmärtää tasoilla teoretisoiden, samalla leikitellen, niin kuin luontokin tekee: kiepauttamalla malli ja säädön idea foersterilaisen "tarkkailijan puolelle", avaamalla kynnösvako. Vain jos ulkopuolinen ympäristö siirretään sisäpuoleksi, jota sen ulkopuoleksi tuleva systeemi säätää, asiat tulevat johdonmukaisiksi: ajan nuolikin kääntyy. Mutta kokonaiskuva tulee intuitiivisesti täydelliseksi vasta kun se käännetään päälaelleen kokonaisuudessaan: kun systeemi invertoidaan, niin että alhaalta tulevat merkitykset voidaan tulkita takaisinkytkennän kautta tulkituiksi ylhäältä ohjatuiksi tarkoituksiksi, silloin, voidaan sanoa, mallista muodostuu "peili". Ja kun mielen peilissä sitten näkee itsensä ympäristö taustanaan, maailmaan vaikuttajana, subjektiivisen todellisuutensa hallitsijana, havaintoon tulee mukaan perustavanlaatuinen intentionaalisuus ja tahto.

Siihen nähden, että ylin äly nähdään olevaksi järki-ihmisen sisin, kuulostaa ehkä oudolta, että inversion toteuttaneessa elävässä se on kaiken elämälle tärkeämmän ulkopuolelle pullautettu uloin. Tätä heijastaa "aivokuori" korkeimman "ihmisyyden" keskuksena, ja uusin rakenne neocortex tämänkin uloimpana. Mutta avainhavainto on se, että energiavirtaukset pitääkin tulkita niiksi perimmäisiksi ilmiöiksi, elämää ylläpitäviksi, elämänvoimaa puskeviksi, pakoon kuolemasta. -- Kuinka sokaiseva onkaan järjen aiheuttama "hysteerinen sokeus"! Kun Sapirin–Whorfin hypoteesi korostaa kielen merkitystä, todeten, että eri kieliä puhuvat ihmiset "elävät eri maailmoissa", hypoteesin vahvempi versio väittää, että ilman kieltä maailmaa ei näkisi lainkaan. -- Minäkin, suomen kielen roolia aina korostavana, ymmärrän että yksilön on kasvettava ylös kielestään ja kulttuuristaan.

Inversiossa koko maailma peilautuu, veden sisältä pompaten veden pinnan yläpuolelle ... johdonmukaisimmillaan myös ylimmän tason moraalit nähdään toisesta näkökulmasta, jumalienkin rooli, kulttuurisen ylhäältä annetun normimoraalin muuttuessa omaehtoiseksi omantunnonetiikaksi. -- Kun kristinuskossa verrataan toiseen yksilöön ("tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän"), ja kantilaisessa kategorisuudessa verrataan yhteisöön ("tee niin kuin mistä voisi tulla yleinen sääntö"), nyt nietzscheläisessä yli-ihmisyydessä voidaan verrata vain itseen: riittävästi omaa vapausastettaan pitkin edenneelle ainoa ohje, realiteettitsekkaus, voi olla "katso peiliin!". Tasapainottava kritiikki voi tulla vain omasta itsestä, omastatunnosta, kauneudentajusta: siis voitko olla tyytyväinen peilikuvaasi? -- Myös oppimisen metodiikkana reflektio, jonkinlaista "peilaamista" sekin, on käyttökelpoinen ... siinä vaiheessa kun muita opettajia ei enää ole.

Vesa-Matti Loiri on kertonut kerran maanneensa sairaalassa, kuoleman kielissä, ja olleensa jo valmis antamaan periksi ... virta jatkuisi, vain Loirina oleminen loppuisi ... silloin hän oli kuullut ensimmäisen kerran mielensä sanovan sanat: luuletko jo täyttäneesi oman mittasi? Siitä oli seurannut välitön paraneminen, uusi fokusoitu suuntautuminen, omaehtoisen todellisuuden uudenlainen määrittäminen: Loirin maailmassa huilukin voi olla peili. -- Vaistollaan, elämänvoimallaan hän on sittemmin virittänyt uusia kulttuurisia vapausasteita, niin huippua kuin huiputustakin. Hän on nyt suomalaisuudelle uudenlainen peili, esikuva, roolimalli, joka yhä synnyttää "ärsytysenergiaa"; jotta saisi kuvan hänen vitaalisesta olemuksestaan, elämäkerrankin täytyy kai olla elokuva.

Inversion vaikutus ulottuu jopa filosofioihin saakka ... saadaan lupaus ajattelun selkenemisestä, takkujen aukenemisesta ... merkitysvirtauksen puskiessa tiensä läpi loputtomista syheröistä. Miksi-kysymysten päättymättömyydestä voidaan nyt harpata eteenpäin: kun päättely tapahtuu "tottakai toteutuneesta" nykyhetkestä käänteistä aikaa seuraten taaksepäin, angsti "olemisen epätodennäköisyydestä" voi muuttua jonkinlaiseksi luottamukseksi Johdatukseen. -- Nykyiset luonnontieteelliset teoriat tuntuvat rakentuvan oudoille "olemassaolotodistuksille", jotka näyttävät perustuvan ajatukselle "mikä voi tapahtua se tapahtuu" vaikka ei ole teoriaa siitä, kuinka tai milloin; tällöinhän todennäköisempää on hajoaminen, vyöryminen takaisin alas epätodennäköisyyden vuorelta ... Sisyfoksen tehtävä on toivoton

Ehkä "vitaalitiede" sen sijaan mahdollistaa "dynaamisen ohjautumisen", uudenlaisen toimintatavan, attraktoreiden avaruudessa: haahuilu (niin kuin tässä blogissa!), ja törmäykset reaalimaailman rajoitteita vastaan, yhdessä lukijoiden kommenttien kanssa (?), generoivat uudenlaista laajaspektristä "vitaalista virtuaalidataa", tuoretta aineistoa jota identifioida ... törmäily aiheuttaa rakenteiden värähtelyä,  värinää, tuottaen mentaalienergiaa, luottaen konvergenssiin kohti relevanttia attraktoria ... sitä "merkitysväylää" ... kohti toteutuvia mahdollisuuksia ... kunhan vain todennäköisyyden nuoli on saatu käännetyksi. -- Sanotaan, että elämän tarkoitus on löytää tarkoitus elämälle ... juuri se oma virtaus ... ja parhaimmillaan saada se vahvistumaan. Nyt holistinen merkitysvirtaus alkaakin kiertyä esimerkiksi itsestään

 

Pyörät on laitettava pyörimään, pumput implementoitava, dynamiikat käynnistettävä ... sampomaiset merkitysmyllyt. Toteutuksesta huolehtii seppämestari Ilmarinen, kiroillen pajassaan: pääperkeleen kieroutunutta huumoria on siedettävä, piirustusten pukinsorkkia tulkittava, valon ohjaaminen toteutettava ... taottava taivaalle kirjokansi, maailman päälle vaskinen peili, malli kaikkeutta heijastamaan. 

 

Asiat alkavat kirkastua, pyörteet katoavat ... monimutkaisuuden kaaoksesta alkaa nähdä läpi. Kaikki alkaa virrata yhdensuuntaisesti kaiken muun mukana, koski on perkautunut. Voisi sanoa, että laajempi tilkku mielenmaiseman kollaasissa on tulossa näkyviin, riittävä määrä "pikseleitä" on saatu määritetyksi; teoriat yksinkertaistuvat, ajattelun eri haaraumat tarinoissa palaavat yhteen, välitaso abstrahoituu, valmiina kannattelemaan yhä uusia ajatusrakenteita ja oivalluksia. Uusi käsitteellinen hahmokin alkaa tiivistyä, kiteytyä symboliseen muotoon, kattamaan kaiken kokonaisuutta: voidankin sanoa, että "metaformafysiikka" on ajan metafysiikkaa ... nyt kun aika lähti virtaamaan johdonmukaisesti.

Johdonmukaisuutta on noudatettava myös analyyseissä, muistettava invertoida ... maailman hahmotustapa on synnyssään tehtävä valinta. Nykytyyliin, jaettaessa maailmaa reduktionistisesti yhä useampiin muuttujiin, niiden yhdistäminen tuottaa vääjäämättä monimutkaiset mallit, sitä korkeadimensioisemmat mitä enemmän riippumattomia muuttujakoordinaatteja on. Sen sijaan holistinen energia-ajattelu yksinkertaistuu: mitä enemmän muuttujia on, sitä selkeämmin erottuu niiden vapaata energiaa kantava kovariaatio. Tämä energia on skalaarista, siis yksimuuttujaista, ja luonteeltaan neliöllisenä se on aina positiivista; näin energiavirtaukset voidaan laskea yhteen, ja kokonaisenergia on aina vain osiensa summa. Maailman kaaosta voi alkaa purkaa "energiayksikkö" kerrallaan, pienin askelin. -- Zen-viisaat sanovat, että valaistumisen jälkeen edelleenkin pilkot puita, kannat vettä -- ainoa mikä on muuttunut, on ymmärrys globaalista merkityksestäsi tilkkutäkissä.

Siellä "Metaformafysiikka I" -blogikirjoituksessa jo visioitiin, että yhtenäisteoria tulee olemaan tarinan metafysiikkaa, vastausta kysymykseen "minne". Nyt, toisella kierroksella, kun kohinaa on näkymässä saatu vähenemään, kun erilaisia näkökulmia maailmaan on saatu valaistuksi ("mitä"), kun matemaattiset analyysit ovat tarkentuneet ("miten"), ja kun yllä säätöteoria ratkaisi termodynaamisen paradoksin ("miksi"), tämä metafyysinen avainkysymys tarkentuu uudella tavalla, painotuksen siirtyessä sitä kohti ... merkityksen muuttuessa tarkoitukseksi, ja edelleen teleologiankin auttamatta transformoituessa teologiaksi ... tai ainakin tehdessä ikiaikaisen viisauden tarinat taas mielekkäiksi, kiinnostaviksi. Kun vuorovaikutuksen prosessi on lopulta löytänyt oman vapausasteen, voidaan luopua dialektiikasta -- ja suunnata kyselemättä eteenpäin, kohti itse määriteltyä jumaluutta, nietzscheläisittäin luopua kyynisyydestä  -- jasagen.

Henkimaailmasta puheen ollen, myös Laplacen demoni ansaitsee maininnan: sitähän käytetään argumenttina determinismin puolesta. Kuitenkaan tulevaisuutta ei vielä ole; jatkoa menneisyyteen konstruoituu jatkumona joka hetki, ajan puristuessa nykyhetken määrittämien rajoitteiden läpi, kuin pastakoneessa ikään, se on koko ajan teon alla: Antero Vipusen muisti kertyy kokemalla tätä hetkeä, aika tursuaa eteenpäin eikä sitä saa takaisin. Elämä on oma simulaationsa jonka toteuttamiseen tarvitaan supertietokone nimeltään Maa; kerran simuloituna kaikki on jo historiaa. -- Niin, jumaliakin kiinnostaa nähdä mitä ihmettä tästä tulee ... "vapaa tahto" on vapautta pursuta eteenpäin, antaen "aukkojen jumalan" vähitellen saavuttaa oma täyteytensä.

Kokonaisuus, tarinan kehykset, on kuitenkin jo nähtävissä. Energian (merkityksen, ajan) vuo yhdensuuntaistuu, virtauksen voimistuessa kun kivinen koski pyörteineen ja putouksineen raivataan johdonmukaiseksi vuolaaksi kymeksi. Tämä virta kulkee läpi kaiken olevan ja kuvitellun, ontologiasta epistemologiaan: tuntemattomasta noumenasta ilmiöiden fenomenaan, ja edelleen datan kautta mittauksesta mielensisäiseen havaintoon ... jalostuessa lopulta tietoisuudeksi, kuten alempana nähdään. -- Mutta tämä virtauksen näennäinen johdonmukaisuus on vain abstraktio, "energian" muuttaessa olemustaan; ihmismielen luovuus, kekseliäisyys, ja hahmojen tunnistamisen kyky on maailmanhengen ihmeellisin työkalu sen etsiessä uusia virtauksen kanavia, pomppiessa sfääristä toiseen.

Evolutiivisena motivaationa ontologiassa on berkeleyläinen prinsiippi olet olemassa jos teet itsesi näkyväksi luovuttamalla energiaa ympäristöön, ja epistemologiassa, peilin toisella puolella, pragmatistisesti menestyt jos käytät energiaa maailman muuttamiseen mieleiseksesi. Ulospäinsuuntautuva energian johdonmukainen käyttö jää näkyviin, se on voittostrategia; määrätietoinen "toimijuus" näyttäytyy tietoisuutena, schopenhauerilaisena tahtona. Mutta tämä vaikutelma on emergentti illuusio, järkeä kaipaavan luoma tulkinta holistisesta ohjaamattomasta kokonaisuudesta: menestyäkseen voi aivan vain unohtaa teoretisoinnit ... variaation aikaansaamiseksi, monimuotoisuuden aiheuttamiseksi, kauneuden luomiseksi, riittää vitaalisuus ja mekastaminen, veden pärskyttäminen, nuoruuden innolla ... eri suuntaan ... johonkin mallittamattomaan.

Kognitiotieteen professorini aikanaan määritteli tieteenalansa tutkimuskohteeksi mentaaliset representaatiot. Mutta representaatioiden sijaan ensisijaisia ovat presentaatiot: kaikki tietoiset ovat shakespearelaisia peiliin katsovia näyttelijöitä, pääesiintyjiä omassa kartesiolaisessa teatterissaan, Narkissoksia, elävät tässä ja nyt, muulla ei ole merkitystä, kaikki on ainutkertaista; lopultakin tärkeämpää kuin yleisön reaktio, on oman kuvan näkeminen. Kun muutos on ihmistä parhaiten kuvaava piirre (Fromm), ylipäänsäkin kaikkea elävää (Dobzhansky), on tavoitettava mallin muuttumisen malli: virtaus on kaikkiallisen kokonaisvaltainen, herakleitosmainen virtauksen virtaus ("et voi astua samaan virtaan kahdesti"), muutoksen muutoksen muutos ... evoluutionkin evoluutio (tämä kannattaa jättää mielleen pyörimään ... kuinkapa kirjoittaa tällaiselle matemaattinen speksi?).

Onko muutoksen rekursiossa mitään päätepistettä? -- Ehkäpä nyt, kun kyetään aavistamaan kaikkeuden virtaus, voidaan saavuttaa se ääretön, uusi emergentti ymmärryksen taso; kun aikaisemmin "tietoisuus" määriteltiin kevyesti vain tietoisuudeksi kyseisen tason merkitysten virtauksista, nyt tämä alkaa saada konkretiaa, hetteisen ajatusten suon tullessa vähin erin poljennan alla kantavaksi, yhteensattumien kytkösten sitomaksi "vitaalitieteen faktaksi". -- Kuten Wittgenstein halusi potkaista tikapuut päästyään kiipeämään ylemmälle tasolle, ehkä siellä suolla voidaan lopulta heittää pois ne pitkospuut -- saavuttaa tietoisuus tietoisuudesta, jopa maailmanhengen tietoisuus, ja sen synty ensimmäisessä takaisinkytkennässään, kun maailmanhenki alkaa havaita itseään ...?

Niin kauan kuin tiedemaailman konsensus ei tue emergenttiä tasoa, on jatkettava polkemista, vastustettava konformismin vetoa, naurettavuuden leimaakin uhmaten. Kuten kokemukseni Skepsiksen keskustelupalstalla osoittavat, on helpompaa julistaa "rohkeutta ajatella" kuin näyttää sitä itse, asettua vakiintuneiden, hyväksyttyjen kehysten ulkopuolelle. Niin, perinteisellä mekanistisella tiedepuurtamisella ei voida saavuttaa harppausta: Einsteinkin joutui luottamaan vitalistiseen intuitioonsa (huijui, uskallankohan viitata Einsteiniin ... sen verran lamauttavaa ajattelunhyytämistä sain taannoin silmilleni Skepsiksen puheenjohtajalta!).

Maailmanhengen virtausta kapeamman perspektiivin tarjoaa esimerkiksi vaikkapa oman kulttuurinsa näkeminen tällä tavoin aikatason yhtenäisenä jatkumona yli sukupolvien. Jonkinlainen jumaluushan on myös Väinämöinen, suomalaisen viisauden kiteymä, "heimonsa henki", neokyberneettinen moniosaaja, joka "kyntää, kylvää, korjaa kokoon" (määrittää dialektiikat, toivoo niiden emergenssiä, ja lopuksi kokoaa yhteen merkitykset), joskus lopulta löytäen tasapainonsa, "rauhassa raatamisesta"; mahdollistaen meillekin muodostaa ajan malli menneestä, tietoisuuden omasta historiasta, itsestä, identiteetistämme. Ei liene sattumaa, että etymologisesti väinä tarkoittaa suuren joen syvää suvantopaikkaa ... jossa vesi kai asettuu peilityveneksi, heijastamaan kaikkeutta ...

Näkökulmaa voidaan vieläkin kaventaa, uomaa syventää, fraktaalis-rekursiivisesti: voi tulla tietoiseksi omasta subjektiivisesta virtauksestaan, olla se virta, vähävetisempi mutta aivan yhtä pitkä, elämänhistorian mittainen. Palaaminen ylhäältä, näköalapaikalta, takaisin veteen, omaan ainutlaatuisuuteensa osana kollektiivisuutta, alastomuuteen muista välittämättä, edellyttää kierkegaardilaista uskonhyppyä, rohkeutta, heittäytymistä, luottamusta siihen että vitaalivirta kannattelee. -- Oma isoisäni oli aikanaan kirjoittanut elämäkertakirjan, julkaisemattomaksi jääneen ... ja vaistollaan antanut sille nimen "Elämäni vierivä virta" ... onnistuen kiteyttämään yhteen kielikuvaan, pariin merkityksillä ladattuun symboliin, elämänsä oivalluksen. -- Minäkin olen samaa yhä vahvistuvaa virtaa, siis jo osa ikuisuutta ... voin hyväksyä kuolevaisuuteni.

Ja kuitenkin, kaikitenkin ... edelleenkin: Dao josta voidaan puhua ei ole Dao.

 

Taivaankannen taonta jatkuu yhä edelleen. Antero Vipunen kisällinä hoitaa sepänsällin spesiaaliduunin: hän kopioi designin jokaiseen yksittäiseen systeemiin, personoituun yksilöön, hetkeksi pysäyttäen virtauksen, kalibroiden ja tasapainottaen, näyttäen veden peilissä välähdyksen taivaasta, lopullisesta tavoitteesta, jo tajunnan syntyhetkellä ... loppuhuippennuksena korvaanpuhallus: "Pim! Olet tietoinen!"

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ilmeisesti et ole lukenut Kari Enqvistin kirjaa Uskomaton matka. Jo esipuheessa hän toteaa: Tämä ei ole kirja uskonnosta vaan uskonnollisuudesta sellaisena kun se näyttäytyy uskonnottomalle.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"... uskonnollisuudesta sellaisena kun se näyttäytyy uskonnottomalle"

Kari Enqvist on jopa ylpeä siitä ettei ymmärrä systeemejä, emergenssiä ... vakavaa tästä tulee siinä vaiheessa kun ollaan hänen osaamisalueellaan, fysiikassa ... kun hän vaatii kaikkia uskomaan (niin, uskomaan!) omaa hämmästyttävän kapeakatseista epistolaansa.

Häntä "ei kiinnosta" uskonto. -- Mukava nähdä jonkun humanistin pistävän älyllisesti vastaan, aivan täysimittaisesti (Saarikivi):

https://www.youtube.com/watch?v=LhOup5EIxbI

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Mainitsit Platonin ideat ja jumaluuden. Platon taisi pitää "hyvän" ideaa prinsiippinä, joka synnyttää olemisen ja tiedon. Sielun kulkukaan ei olisi kohti loppua tai alkua, vaan kaikki hypoteesit palautuisivat "hyvän" ideaan. Ja tieto saavutetaan ainostaan suhteessa ideoihin...sekä järkiperäisen tiedon avulla tosiolevainen oleminen.

Ideoiden saavuttamista Platon kutsuu dialektiikaksi.

P.S. Olemmeko me Hyvän Prinsiipissä, ja Hyvän Prinsiippi meissä...???

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ehkä leimallisempaa kuin "hyvä" yleensä, Platonille on "harmonia", tasapaino?

Ja tasapainonkin osalta hänen ajattelunsa on haastavampaa, kun dialektiikan sijaan hänen ajattelunsa perustuu jonkinlaiseen "trialektiikkaan": järki (aivot, hyveenä viisaus), tunne (sydän, hyveenä rohkeus), ja himo (maha, hyveenä kohtuullisuus). -- Ajava paine nousee mahasta!

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit...

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

"järki (aivot, hyveenä viisaus), tunne (sydän, hyveenä rohkeus), ja himo (maha, hyveenä kohtuullisuus)" - sisältyvätkö ryhmään taivaanvalojen järjestelmät...
Platon piti ihmissielua maailmansielun sukulaisena, joissa oli samaa harmoniaa ja kehämäisyyttä. Ihmiselämän päämäärä olisi alkuperäisen luonnonn palauttaminen, joka saavutetaan tutkimalla taivaan kieroliikkeitä ja harmoniaa.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Pystyisitpäs laatimaan tämänkin pitkän viiteen lauseeseen, olisit kyllä ihan mestari. Maailmankaikkeutta ei ole olemassa, jos joku ei sitä havaitse. Tai ainakaan sellaisella ei silloin olisi yhtään mitään ideaa, nyt on, koska tarkkailija.

Homo sapiens havaitsee maailmankaikkeutta, ja myös vaikuttaa havaintoihin, niin, että havaintotulos muuttuu, oletetusta. Mutta emme ilmeisestikään tajua kokonaisuutta, koska katsomme itseämme, paitsi että se on niin, että maailmankaikkeus tässä vaan katsoo itseään. Silmä,mme ei tajua missä on kiinni, ja mitä ylipäätään pystyy näkemään, puhumattakaan kaiken toeriasta.

KVANTTIKOE OSOITTAA ETTÄ AIKAA EI OLE OLEMASSA >
“Teemme valinnan tarkastella ilmiötä joka on mahdotonta, absoluuttisen mahdotonta, selittää millään klassisella tavalla, ja jonka ytimessä on kvanttimekaniikka. Todellisuudessa se pitää sisällään ainoan mysteerin.” —
http://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/kvanttikoe-oso...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Pitkä se on siksi, että se pitää "todistaa" vitaaliteoreettisesti: on löydettävä eri mielissä, subjektiivisesti ainutlaatuisissa maailmoissa, kussakin omat kiintopisteensä, oivalluksen kohtansa, joiden varaan hetteikölle voi alkaa trampata keskinäisriippuvuuksien rakennetta ... vasta kun tämä kokonaisuus on riittävän iso ja liikkumaton, se alkaa olla sinulle "tosiasia".

Yritetään silti tiivistää ... vaikken olekaan mikään "mestari". Täytyy vain uskoa ettei todellisuus sittenkään ole mahdoton ymmärtää (niin kuin tuossa viitteessäsi!). Antero Vipunen, joka kaiken evoluution joutuu toteuttamaan, ei nimittäin ole insinööriä kummempi ... ääretöntä vaihtoehtojen avaruutta tällainen ajattelu rajoittaa kummasti. -- Siis viis pointtii pliis:

1. Elävissä järjestelmissä "entropiakello" kulkee väärään suuntaan, kohti järjestystä.
2. Tämä johtuu kyberneettisten silmukoiden kontrollirakenteen takaisinkytkennöistä.
3. Aika voidaan kääntää invertoimalla näkökulma, kääntämällä katse vastakkaiseen suuntaan.
4. Yhtäkkiä asiat ovat johdonmukaisia.
5. Kaikki yhdensuuntaistuu -- tämän jälkeen muutosta riittää kuvaamaan yksi mahtava virtaus.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Pittääpä joskus paremmin pohtia nuita kyberneettisten silmukoiden kontrollirakenteiden takaisinkytkentöjä ;D

Virtauksesta olen samaa mieltä, BB mikä lie, ja siitä sitten ne välttämättömät etenemiset. Virtaushan tapahtuu ainoastaan välttämättömyyden paineesta, jota voidaan yrittää kuvata "aika" nimisellä työkalulla. On siis iso sarja näytelmiä tai maisemia, mutta eivät sikäli synkronissa, koska aivan jokaisella objektilla on mm. oma aikansa. Jokaisella objektilla on oma näytelmä katsottavanaan, omassa ajassaan. Omassa illuusiossaan ;D

Emmä nyt tiedä enää mitä mä selitän, mut tää kaveri osaa sen astetta paremmin > Carlo Rovelli
Ajan luonne > http://avaruusmagasiini.blogspot.com/2018/11/kirja...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #8

Hienoa tajunnanvirtaa ... olemisen ja ajan ("Sein und Zeit") metafysiikkaa?!

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

1. Elävissä järjestelmissä "ENTROPIAKELLOT" kulkeVAT väärään suuntaan, kohti järjestystä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #10

Hienoa että fyysikkona olet samaa mieltä :o)

Ajattelin subjektiivista aikaa ... joka systeemillä omaansa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"Ajan" käsite on omituinen, ja kvanttifysiikan maailma on vielä omituisempi"

Lause sieltä linkistäsi, jossa kiteytyy nykyfysiikan alennustila. -- Kun aiemmin asioita pyrittiin selittämään (edes) reduktionistisesti, nyt vetäydytään "ääriholismiin": kun ei jotakin osata selittää, nokitetaan jollakin vielä käsittämättömämmällä ... hämätään, sekoitetaan ...

-- Juu, kaivan verta nenästäni.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ei ajan käsite oli teoreettisten fyysikoidenkaan reviiriä

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #13

... Mutta nykyisin kuuluu vetää kravatti kireälle, ja selittää, että "kyllä me nää tiedetään" ...

... Kun kuitenkin ymmärryksen synty on arvoituksen havaitsemisessa ja hyväksymisessä.

Einstein: "On kaksi tapaa elää. Joko sinulle mikään ei ole ihme. Tai sitten kaikki on ihmettä". Fyysikon asenteena molemmat vaihtoehdot näyttävät olevan yhtä ärsyttäviä!

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #14

Einsteinin lausahdukset ovat lukijan vastuulla.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Lasten, niiden "ikuisten filosofien" loputtomiin metafyysisiin "miksi"-kysymyksiin on lopullinen vastaus "mene nukkumaan!". -- Vanhemmat, nämä universaalitietäjät, näyttävät siis tiedostavan vastauksen myös siihen syvällisimpään kysymykseen "minne" ...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Seuraavassa tavattoman näkemyksellinen esitys siitä, kuinka fasismi perustuu peilikuvasi muokkaamiseen niin, että näet itsesi "kauniimpana", parempana kuin muut ... kaiken pohjalla olevan moraalisikin ylivertaisena. Totalitarismi voi täydellistyä tulevaisuudessa, kun dataa sinusta on valtavasti: kun sinut tunnetaan paremmin kuin sinä itse, voidaan tiedostamattasi muokata tätä näkemääsi peilikuvaa, tiedostamatta haluamaasi suuntaan (niin, Hararikin puhuu "peileistä").

https://www.youtube.com/watch?v=xHHb7R3kx40